Opiskelen tässä töiden ohessa, vapaa-ajallani, mutta olen aina pyrkinyt siihen, että opiskeluun liittyvät tehtävät ja kehittämistyöt liittyvät tavalla tai toisella omaa työsarkaani. Olen viime ajat tehnyt tehtäviä HUMAK:in Monimuotoisuus kurssille ja yksi tehtävistä oli diskurssianalyysin tekeminen jostain tietystä ihmisryhmästä, joka voitaisiin yleisesti sijoittaa ns. marginaaliin. Valitsin kansainväliset opiskelijat, ehkä siksi, että he eivät suoranaisesti näy työpöydälläni, mutta ovat kuitenkin ryhmänä lähellä työkenttääni ja siten pitää fokukseni kuitenkin ammatillisen kehittymisen puolella.
Ja ei, en ole diskurssianalyysin ammattilainen, opettelen vasta, joten ummistakaa silmänne te, jotka olette enemmän sinut diskurssianalyysin kanssa, jostainhan uuden opettelukin on aloitettava. Aineistona minulla toimi 25 YLE:n uutissivuston artikkelia vuosilta 2023–2026.
Julkisessa keskustelussa kansainvälinen opiskelija ei näyttäytynyt yhtenäisenä ihmisenä, vaan useina samanaikaisina rooleina, jotka olivat usein myös ristiriitaisia ja jännitteisiä keskenään. Hän voi olla samaan aikaan toivottu tulevaisuuden osaaja, hallittava riski, pettynyt selviytyjä, kotoutuva yhteisön jäsen tai vain osa tilastoa ja järjestelmää. Nämä roolit eivät ole neutraaleja. Ne syntyvät siitä, miten me puhumme, mitä nostamme esiin ja mitä jätämme varjoon.
Opiskelija tulevaisuuden työvoimana ja resurssina
Yhdessä puhetavassa kansainvälinen opiskelija nähdään ratkaisuna Suomen haasteisiin. Hänestä puhutaan osaajana, työvoimapulan helpottajana, elinvoiman vahvistajana ja väestökehityksen tasapainottajana. Erityisesti alueilla, joissa väestö vähenee ja työikäisiä on liian vähän, opiskelijoihin kohdistuu paljon odotuksia. Tässä näkökulmassa opiskelija on investointi tulevaisuuteen ja hänen harteilleen soviteltiin välillä jopa sankarin viittaa.
Opiskelija hallittava riskinä
Samaan aikaan keskustelussa elää toinenkin vahva näkökulma. Kansainvälinen opiskelija voi näyttäytyä kustannuksena, valvonnan kohteena tai järjestelmän riskinä. Puhutaan toimeentulosta, lupaehtojen kiristämisestä, väärinkäytöksistä ja julkisen talouden kuormituksesta. Jokainen kansainvälinen opiskelija on potentiaalinen järjestelmän väärinkäyttäjä, oli kyse sitten oleskeluluvasta, sosiaaliturvasta tai koulujärjestelmästä. Resurssista ja tulevaisuuden toivosta olikin tullut enemmän ongelma.
Opiskelija pettyneenä selviytyjänä
Kolmas puhetapa tuo esiin opiskelijoiden arjen. Moni on tullut Suomeen koulutuksen, turvallisuuden ja paremman tulevaisuuden toivossa. Vastassa voi kuitenkin olla yksinäisyys, kallis arki, vaikea työllistyminen, kielimuuri ja epävarmuus. Heidät on huijattu tänne valheellisin lupauksin ja mielikuvin, he ovat ottaneet velkaa ja repäisseet elämänsä pois kaikesta tutusta ja turvallisesta ja kohtaavatkin rasismia, kylmyyttä ja valtavaa byrokratiaa. Ja silti he sinnittelevät, päättävät selviytyä, vaikka rahaa ei ole ja nälkäkin on. Tässä puheessa opiskelija ei ole ongelma eikä resurssi, vaan enemmän selviytyjä.
Opiskelija kotoutuva yhteisön jäsenenä
Ehkä tärkein näkökulma jää usein vähimmälle huomiolle. Kansainvälinen opiskelija on myös naapuri, ystävä, työkaveri, vapaaehtoinen, vanhempi ja osa paikallista yhteisöä. Kotoutuminen ei synny otsikoissa, vaan arjen kohtaamisissa. Kotoutuminen on ensimmäinen ystävä, työpaikka, tunne siitä, että kuuluu joukkoon. Ja tämä, mielestäni tärkein puhe, näkyi kaikista vähiten koko materiaalissa.
Opiskelija osana järjestelmää
Kaikkien edellisten diskurssien takana oli hyvin vahvana poliittishallinnollinen diskurssi, jossa opiskelija otettiin käsivarren mitan päähän ja häntä tarkasteltiin yksikkönä. Silloin hän ei ollut ensisijaisesti ihminen, jolla on toiveita, pelkoja, osaamista ja elämäntilanne. Hänestä tuli osa suurempaa kokonaisuutta. Hän oli väestöennusteita, työvoimapolitiikkaa, rahoitusmalleja, lupaprosesseja, koulutusvientiä, kuntien elinvoimaa, julkisen talouden laskelmia ja tilastoja.
Tämä näkökulma ei ole välttämättä kylmä tai pahantahtoinen. Järjestelmiä täytyy johtaa, ennakoida ja kehittää. Päätöksiä tehdään tiedon, lukujen ja vaikutusten perusteella. Mutta samalla siinä piilee riski. Kun ihminen nähdään ennen kaikkea virtana, määränä tai resurssina, hänen yksilöllinen kokemuksensa alkaa kadota näkyvistä.
Diskurssien väliset ristiriidat ovat ilmeisiä
Suurin jännite aineistossa rakentuu kahden vastakkaisen puhetavan välille. Toisaalta kansainvälinen opiskelija nähdään ratkaisuna työvoimapulaan, huoltosuhteen heikkenemiseen ja alueiden elinvoimaan, hän on tulevaisuuden osaaja, johon kannattaa investoida. Toisaalta hänet nähdään riskinä, jota tulee valvoa, säädellä ja hallita toimeentulon, lupaehtojen ja järjestelmän kestävyyden näkökulmasta. Opiskelija on siis samaan aikaan sekä toivottu että epäilty.
Toinen keskeinen ristiriita näkyy odotusten ja todellisuuden välillä. Julkisessa puheessa opiskelijan oletetaan työllistyvän, kotoutuvan ja jäävän Suomeen rakentamaan tulevaisuutta. Käytännössä moni kohtaa toimeentulo-ongelmia, työllistymisen esteitä, rakenteellista rasismia, yksinäisyyttä ja epävarmuutta. Tämä paljastaa kuilun tavoitteiden ja arjen todellisuuden välillä.
Samalla kotoutumista yhteisöllisyytenä, arjen kohtaamisina ja sosiaalisina suhteina käsitellään selvästi vähemmän kuin hyötyihin, hallintaan tai ongelmiin liittyviä näkökulmia. Juuri tämä puhetapa voisi kuitenkin vahvistaa kiinnittymistä Suomeen ja toimia sillanrakentajana muiden näkökulmien välillä. Vahvistaa ratkaisukeskeisyyttä.
Samaan aikaan sanomme tarvitsevamme kansainvälisiä osaajia, mutta rakennamme puheella ilmapiiriä, jossa heidät nähdään epävarmuutena, riskinä tai väliaikaisena hyötynä.
Toivomme, että ihmiset tulevat. Toivomme, että he jäävät. Mutta annammeko samalla viestin, että he ovat aidosti tervetulleita? Vetovoima ei synny vain koulutusohjelmista, työluvista tai strategioista. Se syntyy myös siitä, mikä on todellisuudessa mahdollista.
Ajan kuluminen näkyy puhetavassa
Aineistossa kansainvälisen opiskelijan asemaa koskeva puhe muuttuu selvästi vuosien 2023 ja 2026 välillä siten, että alun vahvasti tulevaisuuteen suuntautunut ja mahdollisuuksia korostava resurssidiskurssi alkaa vähitellen monipuolistua ja saa rinnalleen hallinnollisia ja järjestelmälähtöisiä tulkintoja, kunnes painopiste siirtyy yhä selkeämmin kohti kontrollia, epävarmuutta ja riskien hallintaa korostavaa puhetapaa. Siinä missä vuoden 2023 puheessa opiskelija nähdään ensisijaisesti toivottuna ratkaisuna työvoima- ja väestöhaasteisiin, myöhemmissä aineistoissa hänestä tulee yhä vahvemmin hallinnon kohde ja järjestelmän osa, ja lopulta myös mahdollinen ongelma tai riski, jota tulee säädellä ja ohjata. Tämä kehityskulku heijastaa laajempaa yhteiskunnallista muutosta, jossa optimistinen mahdollisuuspuhe on osin väistynyt kontrolliin ja hallintaan painottuvan diskurssin tieltä.
Kenen ääni kuuluu?
Usein keskustelussa äänessä ovat poliitikot, viranomaiset, media, organisaatiot ja tilastot. Mutta itse opiskelijan ääni jää yllättävän usein taka-alalle. Se oikeastaan kuului vain kahdessa diskurssissa, silloin kun opiskelija nähtiin kotoutujana ja kun hän oli pettynyt selviytyjä. Silloin häneltä kysyttiin ”mitä sinulle kuuluu?”. Hänestä puhutaan enemmän kuin hän puhuu. Ehkä juuri siksi keskustelu jää helposti kylmäksi ja rakenteelliseksi. Kun ihmisen oma kokemus puuttuu, jäljelle jäävät numerot, kategoriat ja oletukset.
Mistä meidän sitten pitäisi puhua ja miten?
Emme ehkä tarvitse lisää keskustelua maahanmuutosta tai opiskelijoista. Tarvitsemme parempaa, laadukkaampaa, rakentavampaa keskustelua, jossa pohdimme:
- Miten ihmiset kiinnittyvät Suomeen?
- Miksi osa jää ja osa lähtee?
- Mitä arjen esteitä emme näe?
- Millainen puhe rakentaa luottamusta?
- Millainen puhe työntää pois?
Kansainvälinen opiskelija ei ole vain resurssi, riski tai rivi tilastossa. Hän on ihminen, joka tekee ehkä elämänsä suurimman päätöksen tullessaan tänne. Siksi meidän kannattaa miettiä tarkkaan, millaisen vastaanoton rakennamme, käytännössä, rakenteissa ja puheessa. Koska joskus tulevaisuus ratkaistaan paljon aiemmin kuin työmarkkinoilla. Se ratkaistaan siinä hetkessä, kokeeko ihminen olevansa tervetullut.