Liperin kunnassa on vuosittain haettavana kunnan kesätyöpaikkoja. Tuemme nuorten työllistymistä kesätyöseteleillä.
Liperin kunta kannustaa kesätyösetelillä yrittäjiä, yhdistyksiä ja yksityisiä henkilöitä tarjoamaan kesätöitä nuorille liperiläisille.
- Kesätyöseteli on tarkoitettu liperiläisille nuorille, jotka kuluvan vuoden aikana täyttävät 15–18 vuotta.
- Seteli on 150 euron arvoinen raha kesätyöhön. Nuori hakee töitä suoraan työnantajilta. Seteliä vastaan kunta maksaa 150 euroa palkastasi suoraan työnantajalle.
- Setelin avulla nuori voi hakea kesätöitä yrityksestä, yhdistyksestä, seurakunnasta tai yksityiseltä henkilöltä. Myös työskentely oman perheen yrityksessä on mahdollista. Työnantajan ei edellytetä olevan liperiläinen, eikä sen toiminnan tarvitse sijaita Liperissä. Myös Liperin kunnan kesätöihin tarvitaan kesätyöseteli. Kunnan kesätyöt on kohdennettu nuorille, joilla on Liperin kunnan myöntämä kesätyöseteli ja kuluvan vuoden aikana täyttävät 16–17 vuotta.
- Kesätöitä tehdään vähintään kaksi viikkoa ja työstä saadaan palkkaa vähintään 420 euroa. Kesätyöseteli on henkilökohtainen, nimetty ja numeroitu. Kesätyösetelin voi käyttää VAIN kerran.
Kesätyöseteleiden jako
Vuonna 2026 kesätyösetelin saavat vuonna 2008–2011 syntyneet liperiläiset!
Ylämyllyn koulun 8- ja 9‑luokkalaiset saavat kesätyösetelin opinto-ohjaajiltaan kevään aikana, eivätkä he voi noutaa seteliä muualta.
Toisen asteen opiskelijat ja muut kuin Ylämyllyn koulun oppilaat (tai nuoren huoltaja) voivat noutaa setelin alla mainituista toimipaikoista 13.2.2026 alkaen. Setelit ovat jaossa koko kesätyökauden ajan.
- Duunitalo Linkki, Ylämyllyntie 62B, Ylämylly. Avoinna ma-to klo 9–11 ja 12–15.
- Kunnan viraston palvelupiste, Varolantie 3, Liperi. Avoinna arkisin klo 9–11.
- Liperin kunnan nuorisotaloilta kesätyöiltojen jälkeen. Tarkista aukioloajat ja osoitteet: www.liperi.fi/nuorisotalot
- Ohjaamo Joensuu, Torikatu 19A, Joensuu. Tarkista aukioloajat: Ohjaamo 16–29-vuotiaille — joensuu.fi
Kunnan kesätyöpaikat
Hakea voivat kuluvana vuonna 16–17 vuotta täyttävät nuoret, joilla on Liperin kunnan myöntämä kesätyöseteli. Vuonna 2026 kunnan kesätöitä voivat hakea 2009–2010 syntyneet. Hakuaika on 1.–28.2.2026. Kunnan kesätöiden haku avautuu Kuntarekry-palvelussa 1.2.2026, jossa täytät myös kesätyöhakemuksen.
Kesätyöillat
Kaipaatko mm. vinkkejä hakemuksen täyttämiseen? Kesätyöillat järjestetään nuorisotiloilla yhteistyössä nuorisotyöntekijöiden kanssa.
Toisen asteen opiskelijat voivat noutaa itselleen kesätyösetelin kesätyöilloista tai iltojen jälkeen, kevään aikana, nuorisotilojen aukioloaikoina.
Hakuillat järjestetään seuraavasti:
- Ylämyllyn Nuokkari pe 13.2.2026 klo 16–18
- Liperin Nuokka pe 20.2.2026 klo 17 alkaen
- Viinijärven Nuokkari pe 27.2.2026 klo 17 alkaen
Vinkkejä kesätyönhakuun
- Ota rohkeasti yhteyttä kiinnostaviin yrityksiin!
- Ole valmis esittelemään itsesi ja osaamisesi
- Kerro työnantajalle mahdollisuudestasi käyttää kesätyöseteli
- Suhtaudu työtehtäviin avoimin mielin!
Onnea kesätyönhakuun!
Työnantajalle
Kun palkkaat kesätöihin nuoren, jolla on käytettävissään kesätyöseteli, kunta maksaa tukea palkkakustannuksiin.
Näin hyödynnät kesätyösetelin:
- Palkkaa töihin liperiläinen nuori, jolla on Liperin kunnan myöntämä kesätyöseteli.
- Työllistä nuori vähintään kahdeksi viikoksi (60 työtuntia) kesätöihin. Kesätyön kesto voi olla myös pidempi.
- Maksa nuorelle kahden viikon työstä vähintään 420 euroa palkkaa.
- Seteliä vastaan kunta maksaa 150 euroa palkasta suoraan työnantajalle.
Jaamme kesätyösetelit suoraan nuorille kevään aikana.
Seteli on henkilökohtainen, nimetty ja numeroitu ja sen voi käyttää vain kerran. Työnantajana toimiva yritys huolehtii tarvittavista vakuutuksista.
Työnantajan ei edellytetä olevan liperiläinen, eikä sen toiminnan tarvitse sijaita Liperissä.
Tuen hakeminen
Kun olet palkannut nuoren kesätyösetelin avulla, hae tuki 31.10.2026 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei käsitellä. Huom! Kesälomat vaikuttavat tukihakemusten käsittelyyn: 29.6.–31.7. saapuneet tukihakemukset maksetaan elokuun aikana. Voit hakea tuen sähköisellä lomakkeella: FormBox
Sähköisen hakemuksen liitteet voivat olla valokuvia tai skannattuja tiedostoja, kunhan niistä saa selvää.
Voit hakea kesätyötukea myös toimittamalla kesätyösetelin ja kaikki liitteet paperisena osoitteella: Liperin kunta/Kesätyöt, PL 20, 83101 Liperi.
Hakemuksen liitteeksi tarvitset:
- kopio maksetusta palkasta
- kesäseteli
- työnantajan yhteystiedot (ml. Y‑tunnus tai henkilötunnus, jos työnantaja on yksityishenkilö
- työnantajan pankkitilinumero (IBAN)
Sähköisen hakemuksen liitteet voivat olla valokuvia tai skannattuja tiedostoja, kunhan niistä saa selvää.
Voit hakea kesätyötukea myös toimittamalla kesätyösetelin ja kaikki liitteet paperisena osoitteella: Liperin kunta/Kesätyöt, PL 20, 83101 Liperi.
Jos sopivaa työntekijää ei löydy, voit olla yhteydessä työllisyyspalveluihin.
Tuen myöntäjä tallentaa tuen saajan tiedot Euroopan Unionin eAidRegister-alustalle, jonne rekisteröidään kaikki Suomessa myönnetyt de minimis-tuet.
Autamme mielellämme kesätyöntekijän etsinnässä!
Hyödyllisiä linkkejä:
Tutustu Työsuojelu.fi-sivuston ohjeisiin ja tietopakettiin nuorelle työntekijälle: https://tyosuojelu.fi/tyosuhde/nuori-tyontekija
Laki nuorista työntekijöistä 998/1993 — Ajantasainen lainsäädäntö — FINLEX ®


