Kansain­vä­li­nen opiske­lija median risti­pai­neessa

Opiske­len tässä töiden ohessa, vapaa-ajallani, mutta olen aina pyrki­nyt siihen, että opiske­luun liitty­vät tehtä­vät ja kehit­tä­mis­työt liitty­vät tavalla tai toisella omaa työsar­kaani. Olen viime ajat tehnyt tehtä­viä HUMAK:in Monimuo­toi­suus kurssille ja yksi tehtä­vistä oli diskurs­sia­na­lyy­sin tekemi­nen jostain tietystä ihmis­ryh­mästä, joka voitai­siin yleisesti sijoit­taa ns. margi­naa­liin. Valit­sin kansain­vä­li­set opiske­li­jat, ehkä siksi, että he eivät suora­nai­sesti näy työpöy­däl­läni, mutta ovat kuiten­kin ryhmänä lähellä työkent­tääni ja siten pitää fokuk­seni kuiten­kin ammatil­li­sen kehit­ty­mi­sen puolella.

Ja ei, en ole diskurs­sia­na­lyy­sin ammat­ti­lai­nen, opette­len vasta, joten ummis­ta­kaa silmänne te, jotka olette enemmän sinut diskurs­sia­na­lyy­sin kanssa, jostain­han uuden opette­lu­kin on aloitet­tava. Aineis­tona minulla toimi 25 YLE:n uutis­si­vus­ton artik­ke­lia vuosilta 2023–2026. 

Julki­sessa keskus­te­lussa kansain­vä­li­nen opiske­lija ei näyttäy­ty­nyt yhtenäi­senä ihmisenä, vaan useina saman­ai­kai­sina rooleina, jotka olivat usein myös risti­rii­tai­sia ja jännit­tei­siä keske­nään. Hän voi olla samaan aikaan toivottu tulevai­suu­den osaaja, hallit­tava riski, petty­nyt selviy­tyjä, kotou­tuva yhtei­sön jäsen tai vain osa tilas­toa ja järjes­tel­mää. Nämä roolit eivät ole neutraa­leja. Ne synty­vät siitä, miten me puhumme, mitä nostamme esiin ja mitä jätämme varjoon.

Opiske­lija tulevai­suu­den työvoi­mana ja resurs­sina

Yhdessä puheta­vassa kansain­vä­li­nen opiske­lija nähdään ratkai­suna Suomen haastei­siin. Hänestä puhutaan osaajana, työvoi­ma­pu­lan helpot­ta­jana, elinvoi­man vahvis­ta­jana ja väestö­ke­hi­tyk­sen tasapai­not­ta­jana. Erityi­sesti alueilla, joissa väestö vähenee ja työikäi­siä on liian vähän, opiske­li­joi­hin kohdis­tuu paljon odotuk­sia. Tässä näkökul­massa opiske­lija on inves­tointi tulevai­suu­teen ja hänen harteil­leen sovitel­tiin välillä jopa sanka­rin viittaa.

Opiske­lija hallit­tava riskinä

Samaan aikaan keskus­te­lussa elää toinen­kin vahva näkökulma. Kansain­vä­li­nen opiske­lija voi näyttäy­tyä kustan­nuk­sena, valvon­nan kohteena tai järjes­tel­män riskinä. Puhutaan toimeen­tu­losta, lupaeh­to­jen kiris­tä­mi­sestä, väärin­käy­tök­sistä ja julki­sen talou­den kuormi­tuk­sesta. Jokai­nen kansain­vä­li­nen opiske­lija on poten­ti­aa­li­nen järjes­tel­män väärin­käyt­täjä, oli kyse sitten oleske­lu­lu­vasta, sosiaa­li­tur­vasta tai koulu­jär­jes­tel­mästä. Resurs­sista ja tulevai­suu­den toivosta olikin tullut enemmän ongelma.

Opiske­lija petty­neenä selviy­ty­jänä

Kolmas puhetapa tuo esiin opiske­li­joi­den arjen. Moni on tullut Suomeen koulu­tuk­sen, turval­li­suu­den ja parem­man tulevai­suu­den toivossa. Vastassa voi kuiten­kin olla yksinäi­syys, kallis arki, vaikea työllis­ty­mi­nen, kieli­muuri ja epävar­muus. Heidät on huijattu tänne valheel­li­sin lupauk­sin ja mieli­ku­vin, he ovat ottaneet velkaa ja repäis­seet elämänsä pois kaikesta tutusta ja turval­li­sesta ja kohtaa­vat­kin rasis­mia, kylmyyttä ja valta­vaa byrokra­tiaa. Ja silti he sinnit­te­le­vät, päättä­vät selviy­tyä, vaikka rahaa ei ole ja nälkä­kin on. Tässä puheessa opiske­lija ei ole ongelma eikä resurssi, vaan enemmän selviy­tyjä.

Opiske­lija kotou­tuva yhtei­sön jäsenenä

Ehkä tärkein näkökulma jää usein vähim­mälle huomiolle. Kansain­vä­li­nen opiske­lija on myös naapuri, ystävä, työka­veri, vapaa­eh­toi­nen, vanhempi ja osa paikal­lista yhtei­söä. Kotou­tu­mi­nen ei synny otsikoissa, vaan arjen kohtaa­mi­sissa. Kotou­tu­mi­nen on ensim­mäi­nen ystävä, työpaikka, tunne siitä, että kuuluu joukkoon. Ja tämä, mieles­täni tärkein puhe, näkyi kaikista vähiten koko materi­aa­lissa.

Opiske­lija osana järjes­tel­mää

Kaikkien edellis­ten diskurs­sien takana oli hyvin vahvana poliit­tis­hal­lin­nol­li­nen diskurssi, jossa opiske­lija otettiin käsivar­ren mitan päähän ja häntä tarkas­tel­tiin yksik­könä.  Silloin hän ei ollut ensisi­jai­sesti ihminen, jolla on toiveita, pelkoja, osaamista ja elämän­ti­lanne. Hänestä tuli osa suurem­paa kokonai­suutta. Hän oli väestö­en­nus­teita, työvoi­ma­po­li­tiik­kaa, rahoi­tus­mal­leja, lupapro­ses­seja, koulu­tus­vien­tiä, kuntien elinvoi­maa, julki­sen talou­den laskel­mia ja tilas­toja.

Tämä näkökulma ei ole välttä­mättä kylmä tai pahan­tah­toi­nen. Järjes­tel­miä täytyy johtaa, ennakoida ja kehit­tää. Päätök­siä tehdään tiedon, lukujen ja vaiku­tus­ten perus­teella. Mutta samalla siinä piilee riski. Kun ihminen nähdään ennen kaikkea virtana, määränä tai resurs­sina, hänen yksilöl­li­nen kokemuk­sensa alkaa kadota näkyvistä.

Diskurs­sien väliset risti­rii­dat ovat ilmei­siä

Suurin jännite aineis­tossa raken­tuu kahden vastak­kai­sen puheta­van välille. Toisaalta kansain­vä­li­nen opiske­lija nähdään ratkai­suna työvoi­ma­pu­laan, huolto­suh­teen heikke­ne­mi­seen ja aluei­den elinvoi­maan, hän on tulevai­suu­den osaaja, johon kannat­taa inves­toida. Toisaalta hänet nähdään riskinä, jota tulee valvoa, säädellä ja hallita toimeen­tu­lon, lupaeh­to­jen ja järjes­tel­män kestä­vyy­den näkökul­masta. Opiske­lija on siis samaan aikaan sekä toivottu että epäilty.

Toinen keskei­nen risti­riita näkyy odotus­ten ja todel­li­suu­den välillä. Julki­sessa puheessa opiske­li­jan olete­taan työllis­ty­vän, kotou­tu­van ja jäävän Suomeen raken­ta­maan tulevai­suutta. Käytän­nössä moni kohtaa toimeen­tulo-ongel­mia, työllis­ty­mi­sen esteitä, raken­teel­lista rasis­mia, yksinäi­syyttä ja epävar­muutta. Tämä paljas­taa kuilun tavoit­tei­den ja arjen todel­li­suu­den välillä.

Samalla kotou­tu­mista yhtei­söl­li­syy­tenä, arjen kohtaa­mi­sina ja sosiaa­li­sina suhteina käsitel­lään selvästi vähem­män kuin hyötyi­hin, hallin­taan tai ongel­miin liitty­viä näkökul­mia. Juuri tämä puhetapa voisi kuiten­kin vahvis­taa kiinnit­ty­mistä Suomeen ja toimia sillan­ra­ken­ta­jana muiden näkökul­mien välillä. Vahvis­taa ratkai­su­kes­kei­syyttä.

Samaan aikaan sanomme tarvit­se­vamme kansain­vä­li­siä osaajia, mutta raken­namme puheella ilmapii­riä, jossa heidät nähdään epävar­muu­tena, riskinä tai väliai­kai­sena hyötynä.

Toivomme, että ihmiset tulevat. Toivomme, että he jäävät. Mutta annam­meko samalla viestin, että he ovat aidosti terve­tul­leita? Vetovoima ei synny vain koulu­tus­oh­jel­mista, työlu­vista tai strate­gioista. Se syntyy myös siitä, mikä on todel­li­suu­dessa mahdol­lista.

Ajan kulumi­nen näkyy puheta­vassa

Aineis­tossa kansain­vä­li­sen opiske­li­jan asemaa koskeva puhe muuttuu selvästi vuosien 2023 ja 2026 välillä siten, että alun vahvasti tulevai­suu­teen suuntau­tu­nut ja mahdol­li­suuk­sia koros­tava resurs­si­dis­kurssi alkaa vähitel­len monipuo­lis­tua ja saa rinnal­leen hallin­nol­li­sia ja järjes­tel­mä­läh­töi­siä tulkin­toja, kunnes painopiste siirtyy yhä selkeäm­min kohti kontrol­lia, epävar­muutta ja riskien hallin­taa koros­ta­vaa puheta­paa. Siinä missä vuoden 2023 puheessa opiske­lija nähdään ensisi­jai­sesti toivot­tuna ratkai­suna työvoima- ja väestö­haas­tei­siin, myöhem­missä aineis­toissa hänestä tulee yhä vahvem­min hallin­non kohde ja järjes­tel­män osa, ja lopulta myös mahdol­li­nen ongelma tai riski, jota tulee säädellä ja ohjata. Tämä kehitys­kulku heijas­taa laajem­paa yhteis­kun­nal­lista muutosta, jossa optimis­ti­nen mahdol­li­suus­puhe on osin väisty­nyt kontrol­liin ja hallin­taan painot­tu­van diskurs­sin tieltä.

Kenen ääni kuuluu?

Usein keskus­te­lussa äänessä ovat polii­ti­kot, viran­omai­set, media, organi­saa­tiot ja tilas­tot. Mutta itse opiske­li­jan ääni jää yllät­tä­vän usein taka-alalle. Se oikeas­taan kuului vain kahdessa diskurs­sissa, silloin kun opiske­lija nähtiin kotou­tu­jana ja kun hän oli petty­nyt selviy­tyjä. Silloin häneltä kysyt­tiin ”mitä sinulle kuuluu?”.  Hänestä puhutaan enemmän kuin hän puhuu. Ehkä juuri siksi keskus­telu jää helposti kylmäksi ja raken­teel­li­seksi. Kun ihmisen oma kokemus puuttuu, jäljelle jäävät numerot, katego­riat ja oletuk­set.

Mistä meidän sitten pitäisi puhua ja miten?

Emme ehkä tarvitse lisää keskus­te­lua maahan­muu­tosta tai opiske­li­joista. Tarvit­semme parem­paa, laaduk­kaam­paa, raken­ta­vam­paa keskus­te­lua, jossa pohdimme:

  • Miten ihmiset kiinnit­ty­vät Suomeen?
  • Miksi osa jää ja osa lähtee?
  • Mitä arjen esteitä emme näe?
  • Millai­nen puhe raken­taa luotta­musta?
  • Millai­nen puhe työntää pois?

Kansain­vä­li­nen opiske­lija ei ole vain resurssi, riski tai rivi tilas­tossa. Hän on ihminen, joka tekee ehkä elämänsä suurim­man päätök­sen tulles­saan tänne. Siksi meidän kannat­taa miettiä tarkkaan, millai­sen vastaan­o­ton raken­namme, käytän­nössä, raken­teissa ja puheessa. Koska joskus tulevai­suus ratkais­taan paljon aiemmin kuin työmark­ki­noilla. Se ratkais­taan siinä hetkessä, kokeeko ihminen olevansa terve­tul­lut.