Sanat ovat tekoja ≈ Me puhumme teoin

On rasis­min vastai­sen viikon ensim­mäi­nen päivä. Teema menee iholle tai oikeam­min ihon alle. Samalla kun se herät­tää minussa ahdis­tusta, tuo se myös iloa ja innos­tusta. Ilo siitä, että juuri nyt tämä tärkeä teema noste­taan esille raken­ta­vasti, edes yhden viikon verran, sillä muina viikkoina aihetta käsitel­lään usein somessa kärjis­te­tysti ja raivok­kaasti. On lähes mahdo­tonta puhua rasis­mista julki­sesti ilman vastak­kai­na­set­te­lua. Rasis­ti­sia mieli­pi­teitä perus­tel­laan sanava­pau­della, mutta sanan­va­paus ei tarkoita, että kaikki olisi sallit­tua. Sanan­va­pau­den toisella puolella on sanan­vas­tuu, ja se on suuri.

Itä-Suomen Etnon kampanja Sanat ovat tekoja ‑kampanja ja Valtio­neu­vos­ton Me puhumme teoin ‑kampanja tuovat esille saman teeman: miten puhumme, siten toimimme. Sanoilla raken­namme todel­li­suutta. Rasis­mista puhumi­nen ja sen kitke­mi­nen ei kuulu vain polii­ti­koille, viran­omai­sille tai kasvat­ta­jille, se kuuluu meille kaikille. Erityi­sesti se kuuluu lapsille ja nuorille läheis­ten aikuis­ten, vanhem­pien, opetta­jien, kasvat­ta­jien ja muiden ammat­ti­lais­ten, vastuulle. Me vaiku­tamme siihen, millai­seksi heidän maail­mansa raken­tuu.

 Eniten sattuu välin­pi­tä­mät­tö­myys

Keskus­te­lut maahan­muut­ta­ja­las­ten ja ‑nuorten kanssa ovat silmiä avaavia. Päivä­ko­deissa, kouluissa, harras­tuk­sissa, busseissa ja kaupoissa he kohtaa­vat suora­naista rasis­mia: huute­lua, ilkeitä sanoja, ulossul­ke­mista ja joskus jopa fyysistä väkival­taa. Mutta se, mikä heitä eniten satut­taa, ei ole muiden lasten pahuus, sillä sen he usein ymmär­tä­vät, vaan se, että aikui­set näkevät tilan­teen eivätkä puutu siihen tai se että aikui­set itse osallis­tu­vat tähän. Välin­pi­tä­mät­tö­myys on kuin hiljai­nen hyväk­syntä, ja se sattuu syvem­min kuin sanat tai teot.

Kasva­tamme lasten kautta turval­lista keskus­te­lu­kult­tuu­ria

Rasis­min vastai­nen viikko tarjoaa meille tärkeän hetken pysäh­tyä pohti­maan, miten puhumme ja toimimme lasten ja nuorten ympärillä. Monelle meistä puuttu­mi­nen rasis­miin tai syrjin­tään voi tuntua vaikealta ja usein ajatte­lem­me­kin, että mitä yksi ihminen nyt oikeasti voisi tehdä?  Mutta juuri vanhem­pina ja kasvat­ta­jina, aikui­sina, meillä on valtava vaiku­tus. Me olemme esimerk­kejä.

Sanat ja teot raken­ta­vat perus­taa, ja se perusta raken­ne­taan pitkälti kotona. Lapsi oppii jo varhain, millaista käyttäy­ty­mistä ympäris­tössä arvos­te­taan ja mikä on hyväk­syt­tä­vää. Kun kotona puhutaan kunnioit­ta­vasti ja puutu­taan epäoi­keu­den­mu­kai­suuk­siin, lapset kanta­vat nämä opit myös kouluun ja muuhun ympäris­töön. Sillä kukaan ei synny vihaa­maan, vaan viha raken­tuu sosiaa­li­sessa konteks­tissa, jossa se nähdään hyväk­syt­tä­vänä, joskus jopa toivot­ta­vana.

Nuoret odotta­vat aikui­silta vastuuta

Meidän tulevai­suu­temme on lasten ja nuorten hartioilla. Mutta me kasva­tamme tulevai­suut­tamme, joten on meillä­kin peiliin katso­mista. Oma teinini on pienessä, noin 150 oppilaan koulussa (1–9 luokat), jossa on edustet­tuna pitkälti yli 20 eri kansal­li­suutta. Monikult­tuu­ri­suus ja ‑kieli­syys näkyvät ja kuulu­vat koulun arjessa konkreet­ti­sesti ja siihen kannus­te­taan ja tuetaan. Lapseni jopa kysyi minulta pari vuotta sitten, että mitä tarkoit­taa rasismi. Ja tästä kävimme hyvin hedel­mäl­li­sen keskus­te­lun, joka päätyi hänen loppu­to­tea­maan: ”Samoja ihmisiä­hän hekin ovat” ja asia oli sillä käsitelty. Yksin­ker­taista.

Meillä aikui­silla, niin kotona, koulussa kuin vapaa-ajalla­kin, on todel­la­kin merki­tystä, miten käsit­te­lemme ja tuomme esiin erilai­suutta ja moninai­suutta. Ennen kaikkea meillä tulee olla rohkeutta puuttua rasis­miin tai kiusaa­mi­sen ja sen jälkeen myös valmiuk­sia käydä avointa ja raken­ta­vaa, tieto­poh­jaista dialo­gia ilman vastak­kai­na­set­te­lua. Ja tähän meille aikui­sille pitäisi myös antaa eväitä ja tukea.

Sillä tämä on myös meidän nuorten toive: vastuun­otto, että kasva­tamme lapsia ja nuoria, jotka ymmär­tä­vät ja hyväk­sy­vät moninai­suu­den ja erilai­suu­den. Julkai­sussa “Kukaan ei synny vihaa­maan” (Valtio­neu­vos­ton julkaisu 2023:34) tuovat nuoret esille sen, että on aikuis­ten tehtävä puuttua rasis­miin ja syrjin­tään.  

Haaste rasis­min vastai­selle viikolle

Meidän tehtä­vämme ei ole vain puhua, vaan toimia. Voimme haastaa toisiamme pohti­maan omia käytän­tö­jämme, muistut­taa lapsia ja nuoria kunnioit­ta­vasta puheesta ja luoda ympäris­töjä, joissa monimuo­toi­suus on vahvuus.

Tämän rasis­min vastai­sen viikon kunniaksi haastan kaikki vanhem­mat, opetta­jat ja kasvat­ta­jat mietti­mään, millä sanoin ja teoilla he itse vaikut­ta­vat. Jokai­nen keskus­telu, jokai­nen ohjaava esimerkki on askel kohti turval­li­sem­paa ja luotta­musta raken­ta­vaa yhteis­kun­taa.

Muiste­taan: Sanat ovat tekoja ja me puhumme teoin