Tänään vietetään lasten oikeuksien päivää ja Suomikin on allekirjoittanut YK:n lasten oikeuksien sopimuksen. Tämä tarkoittaa, että jokaisella lapsella, riippumatta hänen syntyperästään, kielestään tai statuksestaan on yhtäläiset oikeudet turvallisuuteen ja rauhaan, koulutukseen, omaan kieleen ja kulttuuriin, leikkiin, ystäviin ja arkeen. Ja ennen kaikkea oikeus tulla kuulluksi. Ja erityisesti maahanmuuttajalapsille ja nuorille tämä tarkoittaa oikeutta kasvaa ja elää lapsuuttaan ja nuoruuttaan ilman pelkoa, turvassa.
Kun lapsi saapuu uuteen maahan, mukana kulkee niin paljon enemmän kuin matkalaukku. Kieli, jonka sanat eivät enää riitä, tunteet, joita ei voi enää sanoittaa ymmärrettävästi ja tarina, joka on vieras uusille, ympärillä oleville ihmisille. Muuton syyt voivat olla moninaiset: sota, oman kotimaan rakenteelliset haasteet tai vain vanhempien päätös, mutta oleellista on se, että lapsi ei ole se päätöksentekijä ja silti päätös vaikuttaa häneen usein juuri eniten.
Nyt Lapsen oikeuksien viikolla haluan, että pysähdymme katsomaan myös maahanmuuttajalasta: hänen arkeaan, oikeuksiaan ja kotoutumisen polkuaan. Samalla meidän tulee uskaltaa katsoa omaan yhteiskuntaamme ja kysyä, että Mahdummeko me kaikki samaan tarinaan?
Epävarmuudesta kohti pysyvyyttä
Ensimmäinen päivä uudessa koulussa voi olla puhdasta kaaosta. Iso lauma saman ikäisiä lapsia puhuvat kieltä, jota ei ymmärrä. Opettajan sanat ovat kuin junan ikkunassa nopeasti vaihtuva maisemat, ne näkee kyllä, mutta tarttumaan niihin ei ehdi, saati sitten sisäistämään. Ensimmäiset viikot ja kuukaudet ovat usein täynnä epävarmuutta: Mistä löytää uusia ystäviä? Ymmärtääkö kukaan? Miten kertoa mitä haluaa tai tarvitsee?
Kielen lisäksi muuttuu kulttuuri, se miten tervehditään, kysytään apua, miten ollaan koulussa tai harrastuksissa, miten toimitaan aivan uudessa ympäristössä, lähes koko pienen ihmisen iso maailma. Kun aikuisella on usein aikaa opetella, lapsi kohtaa muutoksen monesti tilanteessa, jossa häneltä odotetaan oppimista heti. Siksi turvallinen aikuinen, oli hän sitten opettaja, ohjaaja, naapuri tai harrastusohjaaja, voi olla ratkaiseva.
Kotoutuminen on enemmän kuin palvelupolku
Kotoutuminen nähdään usein prosessina, joka sisältää palveluita, koulutuksia ja päätöksiä. Lapselle kotoutuminen on kuitenkin jotain muuta. Se on ystävän kutsu leikkiin. Se on hymy, vaikka sanoja ei vielä löydy. Se on tunne, että kuuluu joukkoon. Kotoutuminen tapahtuu siellä, missä lapset ovat: luokassa, pihalla, harrastusryhmässä, kirjastossa, kouluruokailussa. Erityisesti lapsilla kotoutuminen on suhde, ei niinkään suoritus.
Se ei myöskään ole yksisuuntainen prosessi. Se ei tarkoita vain sopeutumista uuteen yhteiskuntaan. Se tarkoittaa, että myös yhteiskunta muuttuu. Se oppii monikielisyyttä, kohtaamista ja kulttuurista ymmärrystä. Antaa lapselle mahdollisuuden hakea tukea ja turvaa omasta äidinkielestään ja kulttuuristaan.
Yksi ystävä voi muuttaa kaiken
Lapsi kotoutuu eri tahtiin kuin vanhemmat. Usein lapset omaksuvat kielen ja tavat nopeammin. Tämä voi synnyttää tilanteen, jossa lapsi joutuu tulkiksi viranomaisiin tai kantamaan vastuuta, johon hän ei ole valmis.
Siksi onkin tärkeää, että perhe saa tukea: kielen oppimiseen, työnhakuun, arjen hallintaan ja sosiaalisiin verkostoihin. Kun vanhempi voi hyvin, lapsi voi paremmin. Kun vanhemmalla on ystäviä, tietoa ja tukea, myös lapsi löytää paikkansa helpommin. Koko yhteisö; koulu, kunta, järjestöt, naapurit, ovat osa tätä prosessia. Kohtaamisella on valtava voima. Moni lapsi sanoo jälkikäteen, että yksi ystävä muutti kaiken.
Esteitä ja mahdollisuuksia
Maahanmuuttajalasten kotoutuminen sisältää sekä haasteita että tulevaisuuden mahdollisuuksia. Esteenä voi olla lapsen kokema syrjintä ja epävarmuus tulevasta. Myös kielimuuri tuo omat haasteensa sekä se jos perhe jää yksin oman haastavan tilanteensa kanssa monimutkaisen palvelujärjestelmämme keskelle.
Mutta ennen kaikkea lapset tulee nähdä vahvuuksiensa kautta. Lapsen luonnollisesti rakentuva kaksikielisyys ja globaalinen identiteetti vahvistavat hänen monipuolista kulttuurista osaamistaan sekä hänen kykyään sopeutua, oppia ja rakentaa uutta. Maahanmuuttajataustaista lasta ei tule nähdä uhrina, eikä myöskään sankaritarinana, vaan ihan lapsena, jolla on oikeus kasvaa omalla tavallaan ja tahdillaan.
Toivo syntyy teoista
Onnistunut kotoutuminen koostuu pienistä konkreettisista teoista. Se voi olla harrastusryhmä, jossa ei tarvitse selittää itseään, opettaja, joka puhuu selkeästi ja lempeästi, naapuri, joka pysähtyy heittämään karanneen pallon takaisin tai luokkakaveri, joka kysyy: ”Haluatko tulla mukaan?”
Sinä voit olla naapuri, harrastuksen ohjaaja, päättäjä, opettaja tai ihan vain ihminen, joka kohtaa toisen ihmisen kaupan jonossa tai leikkipuistossa. Usein hyväksynnän tarve on niin suurta, että pienikin ele voi valaista koko päivän tai rohkaista käyttämään sitä hapuilevaa ja haparoivaa suomen kieltä. Sillä meidän tulee rakentaa yhteiskuntaa, jossa lapsen ei tarvitse todistaa kuuluvuuttaan, tuli hän mistä tahansa. Yhteiskuntaa, jossa lapsen oikeus tulla nähdyksi otetaan vakavasti. Sillä jokainen lapsi, taustastaan huolimatta, ansaitsee mahdollisuuden tuntea, että hänellä on tulevaisuus, joka on turvallinen ja täynnä toivoa.