Tänään 21.9 vietetään kansainvälistä rauhan päivää. Sota on meitä lähempänä kuin vuosiin, se näkyy mediassa mutta se myös kävelee vastaan kaduilla ja asuu kanssamme arjessa. Ukrainalaiset ovat asettuneet osaksi suomalaisia yhteisöjä ja työpaikkoja, ja sodasta on tullut osa myös meidän arkeamme, kaukainen osa, mutta silti. Sodilla ja konflikteilla on valtavia seurauksia yhteiskuntien ja yksilöiden elämään. Ne jättävät aina jälkeensä mittaamatonta kärsimystä, surua ja tuskaa. Tänä päivänä rauhantyölle on tarvetta enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin.
Suomi on Euroopassa spesiaalimaa, meillä on yli 1000 km yhteistä rajaa Venäjän kanssa sekä pitkä, polveileva yhteinen historia. Muistan vielä Presidentti Sauli Niinistön sanat, kun häneltä kysyttiin Natoon liittymisprosessin aikana, jonkun ulkomaalaisten toimittajan toimesta, että onko pelottavaa, kun yhteistä rajaa Venäjän kanssa on niin paljon. Niinistö totesi rauhallisesti, että ei, pelottavaa olisi, jos sitä rajaa ei olisi. Ja tässä toivossa olen elänyt, olemme edelleen itsenäinen valtio ja pysymme myös. Mutta edelleen se ei jotenkin käy järkeen, että rauhaa pidetään yllä aseilla ja pelotteilla, mutta onhan siinä myös oma logiikkansa.
Rauha alkaa meistä
Mutta rauha alkaa meistä: kotoa, kasvatuksesta, asenteista ja lähiyhteisöistä. Ja yhteiskuntamme poliittinen ilmapiiri ei tällä hetkellä tue rauhaa, ei lähiyhteisöjen tasolla, ei pakallisesti, ei alueellisesti eikä kansallisesti. Se lietsoo vastakkainasettelua, pelkoa ja vihaa. Se on kaksinaismoralistista, kun on ihan ok tulla sotaa pakoon Ukrainasta mutta ei Sudanista. Asioista ei oikeasti keskustella, vaan populismi jyrää kaiken. Ja populismiin ei voi vastata populismilla, ilman että vahvistaa alkuperäistä sanomaa. Mutta miten kääntää toinen poski ja tehdä silti jotakin rakentavaa?
Palaan edelleen tähän: Rauhaa rakennetaan kotona, kasvatuksessa, asenteissa ja lähiyhteisöissä. Se on ystävällisiä sanoja, harkintaa ennen mielipiteen ilmaisua, se on auttamista ja naapurin tervehtimistä, erilaisuuden hyväksymistä, se on tasa-arvoa ja rasismista vapaata toimintaa ja ajattelua. Se on sitä, että opetat lapsellesi ja nuorellesi, että kun tuntuu siltä, että sanat eivät riitä tässä tilanteessa, miten toimia. Sillä usein kun ei osaa lähestyä konfliktia sanojen ja vuorovaikutuksen kautta mukaan tulevat nyrkit, huuto ja ovien paiskominen. Se on sitä, että olet hyvä, kasvattava esimerkki ja puutut epäoikeudenmukaisuuteen, epätasa-arvoon ja rasismiin. Sillä puuttumatta jättäminenkin on tietoinen päätös ja hiljainen hyväksyntä. Rauha ei ole siis vain sodan puuttumista, vaan se on oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja turvallisuutta arjessa ja rauhan rakentaminen alkaa pienistä teoista mutta heijastuu yhteiskuntaan laajemminkin.
Kutsu rauhaan
Tämä päivä. 21.9., on omistettu rauhan vahvistamiselle niin kansojen sisällä kuin niiden välilläkin. Rauhanpäivän ajaksi YK toivoo kaikkien konfliktien taukoavan ja ylläpidettävän tulitaukoa vuorokauden ajan. YK soittaa päivän kunniaksi rauhankelloja.
Me voisimme pysähtyä miettimään mitä minä voisin tehdä, että ympärilläni olisi enemmän luottamusta ja vähemmän pelkoa? Sillä jos jokainen meistä jaksaisi kerran päivässä valita sovinnon vastakkainasettelun sijaan, olisi maailman piirun verran parempi paikka.
Rauha on tavoiteltava asia, se on utopia ja unelma, johon haluaa uskoa. Me hymyilemme elokuvien missikisojen kliseelle, kun kaikki toivovat maailman rauhaa. Ajatus tuntuu kaukaiselta, tavoittamattomalta ja ylivoimaiselta. Mutta syödäänhän elefanttikin pala kerrallaan. Tulevaisuuden sukupolvet voivat rakentaa jotain mihin me emme pystyneet ja tässä toivossa on ilo elää.
Hyvää kansainvälistä rauhanpäivää! Olkaa läsnä toisillenne.