Yhteis­ke­hit­tä­mi­sen anato­mia – psyko­lo­gi­nen turval­li­suus on kehit­tä­mi­sen elinehto

Olen viime aikoina oival­ta­nut entistä vahvem­min sen, että organi­saa­tioi­den välisessä yhteis­ke­hit­tä­mi­sessä, jos missä, pitää pystyä raken­ta­maan psyko­lo­gi­sesti niin turval­li­nen ilmapiiri, että saa ja uskal­taa tuulet­taa omia ajatuk­si­aan, kysyä, kysee­na­lais­taa ja olla eri mieltä, ilman että kukaan vetää siitä hernettä nenään.

Puhumme paljon siitä, että työyh­tei­söi­den pitää kiinnit­tää erityi­sesti huomiota psyko­lo­gi­sen turval­li­suu­den raken­ta­mi­seen organi­saa­tioi­den sisällä, sillä se lisää kehit­tä­mi­so­rien­taa­tiota, innovaa­tiota, hyvin­voin­tia jne. Yhden organi­saa­tion sisällä se on jo aika työlästä, sillä se on pitkä­jän­tei­sen työn loppu­tu­los.

Erilai­set organi­saa­tiot ja ihmiset – erilai­set valta­suh­teet

Entä sitten yhteis­ke­hit­tä­mi­nen, jossa on mukana useita erilai­sia organi­saa­tioita ja organi­saa­tioista on mukana eri työtä tekeviä ihmisiä? Organi­saa­tioita ja tehtä­vän­ku­via arvote­taan eri tavoin ihan normaa­lis­sa­kin elämässä, miksi se ei tarttuisi myös kehit­tä­mi­seen ja toisi mukanaan tämän ulottu­vuu­den kehit­tä­mi­seen? Kenen sana painaa ja miten paljon? Kuullaanko toista enemmän kuin toista? Kuka on äänessä ja kuka kuunte­lee ketäkin? Miten voimme oikeasti luoda psyko­lo­gi­sesti turval­li­sen yhteis­ke­hit­tä­mi­sen ilmapii­rin, kun valta­suh­teet niin organi­saa­tioi­den sisällä kuin niiden välillä kuiten­kin vaikut­ta­vat yhteis­ke­hit­tä­mi­sen kuplan ulkopuo­lella?

Turval­li­sempi tila – turval­li­sempi yhteis­ke­hit­tä­mi­nen?

Ei, en sano, että tämä olisi ongelma hankkees­samme. Mutta yhden keskus­te­lun jälkeen vain eräs keskus­te­luun osallis­tu­nut henkilö pyysi anteeksi jyrkkää mieli­pi­det­tään. Mieli­pide oli asial­li­sesti esitetty, hyvin perus­teltu, selkeästi argumen­toitu ja siinä pysyt­tiin asia- tai ilmiö­ta­solla. Mutta silti hänelle oli tullut se tunne, että mieli­pide oli liian jyrkkä tai erosi liikaa toisten linjasta. Tällöin oival­sin, että se turval­li­suus pitää sanoit­taa auki heti alkuun, myös yhteis­ke­hit­tä­mi­sessä; ”On ihan ok, olla eri mieltä. Se on jopa suota­vaa.”

Näinhän me teemme jo useassa koulu­tuk­sessa tai seminaa­rissa, joihin kokoon­tuu toisil­leen vieraita ihmisiä eri organi­saa­tioista. Lähes jokai­sen seminaa­rin alussa käydään läpi turval­li­sem­man tilan periaat­teet. Miksi siis ei hankkei­den alussa, kun eri organi­saa­tiot ja ihmiset aloit­ta­vat työsken­te­le­mään yhtei­sen haasteen parissa?

Kaikkia tarvi­taan

Yhteis­ke­hit­tä­mistä voisi oikeas­taan verrata ihmis­ke­hoon. Jos jokin ei ole kunnossa, kroppa ei toimi. Yhteis­ke­hit­tä­mi­sen sydän on yhtei­nen tavoite.  Toimi­jat ovat lihak­set, jotka tekevät työn näkyväksi. Mutta ilman hermos­toa – eli toimi­vaa vuoro­vai­ku­tusta, luotta­musta ja psyko­lo­gista turval­li­suutta – yksikään liike ei synny oikeaan suuntaan. Turval­li­suus ei ole vain mukava lisä, vaan koko toimin­nan edelly­tys.

Ilman psyko­lo­gista turval­li­suutta kehit­tä­mi­nen muuttuu varovai­seksi nyökyt­te­lyksi tai yksipuo­li­seksi esityk­seksi. Se, mitä ei sanota, jää näkymät­tö­mäksi. Ja juuri sanomat­to­missa havain­noissa, arjen epäkoh­dissa ja kriit­ti­sissä kommen­teissa piilee usein suurin kehit­tä­mi­sen poten­ti­aali. Aito yhteis­ke­hit­tä­mi­nen ei ole konsen­sus­har­joi­tus, vaan tilaa antaa ja saada palau­tetta, olla eri mieltä ja kasvaa yhdessä kohti parem­paa.

Palve­lu­muo­toi­lusta työka­luja kehit­tä­mi­seen

Palve­lu­muo­toi­lun ajatte­lussa puhutaan usein käyttä­jän äänen kuule­mi­sesta, empatiasta ja osallis­ta­vasta kehit­tä­mi­sestä. Mutta nämäkään eivät toteudu automaat­ti­sesti, ellei tilaa raken­neta tietoi­sesti turval­li­seksi. Se, että joku kokee voivansa sanoa “minun kokemuk­seni tästä on aivan toisen­lai­nen”, on usein ratkai­se­vampi hetki kuin täydel­li­nen ideariihi.

Joten tästä näkökul­masta voisi ajatella, että yhteis­ke­hit­tä­mi­sen onnis­tu­mi­sen yksi tärkeim­mistä mitta­reista ei ole vain tuotettu loppu­tu­los, vaan myös se, miten moni koki tulleensa kuulluksi ja uskalsi olla eri mieltä? Koska myös sen kautta loppu­tu­los on varmasti moninai­sempi ja toimi­vampi. Siksi turval­li­suutta ei voi jättää oletuk­seksi. Se pitää sanoit­taa, raken­taa ja ylläpi­tää yhdessä. Se on yhtei­nen sopimus ja jatkuva teko. Turval­li­suus ei ole este kehit­tä­mi­selle , se on sen mahdol­lis­taja.

Kuva: Yhteis­ke­hit­tä­mi­sen anato­mia