Navigaatiovalikko

Neuvostot ja toimikunnat sisältö

Neuvostot ja toimikunnat

Neuvostot ja toimikunnat ovat kuntalaisten vaikuttamis- ja kuulemiskanavia.

Neuvostot ja toimikunnat ovat edustamansa ryhmän vaikuttamis- ja kuulemiskanavia. Neuvostot ja toimikunnat eivät ole Liperin kunnan virallisia päätöstoimielimiä, ne eivät tee päätöksiä kunnan asioista.

Neuvostot ja toimikunnat kuitenkin osallistuvat päätöksentekoon antamalla lausuntoja, tekemällä aloitteita ja lisäksi niiden edustajilla voi olla puhe- ja läsnäolo-oikeuksia joissain kunnan lautakuntien tai muiden toimielimien kokouksissa.

Liperin kunnassa toimivat lapsiparlamentti, nuorisovaltuusto, ikäihmisten neuvosto, vammaisneuvosto ja mökkiläistoimikunta sekä Siun soten paikallinen neuvottelukunta ja kuntasuunnitteluryhmä.

Neuvostot ja toimikunnat, sisällöt, nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto

1. Valtteri Hiltunen
2. Jere Juntunen
3. Heidi Karhunen
4. Jani Karvinen
5. Sami Kinnunen
6. Teija Kiviniemi
7. Minttu Kurki
8. Roni Nevalainen
9. Emmi Reijonen
10. Oona Riikonen
11. Toni Voutilainen

Vapaa-aikatoimen edustaja, kokouksen valmistelija ja sihteeri: Petri Raatikainen, vapaa-aikaohjaaja,
p. 040 821 8307, petri.raatikainen@edu.liperi.fi

Neuvostot ja toimikunnat, sisältö, ikäihmisten neuvosto

Ikäihmisten neuvosto

Eläkeliiton Liperin yhdistys: Tuula Laeslehto p. 050 5361 132 (Anita Koistinen)
Eläkeliiton Viinijärven yhdistys: Kalevi Leppänen p. 050 3404 580 (Ulla Jolkkonen)
Liperin eläkkeensaajat: Tuomo Immonen p. 040 514 2045 (Liisa Timoskainen) 
Viinijärven eläkkeensaajat: Kauko Kotkajuuri p. 040 759 7393 (Marja Viitaniemi)
Pohjois-Karjalan Seniorit ry: Pekka Tuhkanen p. 0400 188 819 (Antti Multala)      
Liperin Kristillinen Eläkeläisyhdistys: Orvokki Räsänen p. 0400 516 744 (Saimi Varis)
Liperin kunta/valtuusto: Tuula Pakarinen p. 050 433 4842 (Tero Kuittinen) 

Asiantuntijana paikalla tarvittaessa:       
Liperin kunta/elinympäristöpalvelut: Jouni Pekonen p. 050 467 3533 (Kari Tanskanen) 
Liperin kunta/hyvinvointipalvelut: Pasi Majoinen 0400 678 799
Siun sote: Satu Melkko p. 045 131 2706

Ikäihmisten neuvoston sihteerinä toimii Riitta Linkola, vapaa-aikaohjaaja, p. 0400 585 539, riitta.linkola@edu.liperi.fi (sijaisena Tero Sarkkinen)

Neuvostot ja toimikunnat, sisältö, Vammaisneuvosto

Vammaisneuvosto

Pohjois-Karjalan AVH-yhdistys ry: Tuula Hanikka p. 0400 674 815 (Leena Tuovinen) 
Liperin Näkövammaisten kerho: Hannu Pietarinen p. 040 706 6456 (Esko Kolehmainen)
Liperin Sydänyhdistys ry: Kaarina Kauppinen-Karvonen (Silja Pusa)
Joensuun seudun omaishoitajat ry: Kirsi Leskelä p. 044 022 0707 (Unto Tolvanen)
Liperin kunta/valtuusto: Marja-Leena Kivivuori (Tuula Pakarinen)

Asiantuntijana paikalla tarvittaessa:       
Liperin kunta/elinympäristöpalvelut: Jouni Pekonen (Kari Tanskanen)
Liperin kunta/hyvinvointipalvelut: Mari Nukarinen

Vammaisneuvoston sihteerinä toimii  Mira Kostamo, terveysliikunnanohjaaja, p. 040 582 6726, mira.kostamo@edu.liperi.fi

Neuvostot ja toimikunnat, sisältö, Siun sote

Siun soten paikallinen neuvottelukunta (hyvinvointityöryhmä)

Jäsenet ja varajäsenet:

Sanna Rissanen (SDP), varajäsen Marja-Leena Kivivuori (SDP)
Pauli Hakulinen (KESK), varajäsen Sari Martikainen (KESK)
Satu Melkko (KD), varajäsen Mikko Hartikainen (PS)
Kirsi Nousiainen (hyvinvointilautakunnan pj.), varajäsen Maija Silvennoinen (hyvinvointilautakunnan vpj.)

Hannele Mikkanen (kunnanjohtaja)
Pellervo Hämäläinen (talousjohtaja)
Jouni Pekonen (tekninen johtaja)
Riitta Lappalainen (hyvinvointijohtaja)
Pasi Majoinen (vapaa-aikapäällikkö)
Leena Laaninen (Siun sote), varajäsen Jenni Halonen (Siun sote)
Mervi Paddar (Siun sote), varajäsen Tarja Hallikainen (Siun sote)
Raimo Joro (Siun sote)
Jari Uimonen (Liperin seurakunta), varajäsen Paavo Ratilainen (Taipaleen seurakunta) 

Neuvostot ja toimikunnat, muistiot, Siun sote

Neuvostot ja toimikunnat, sisältö, Kuntasuunnitteluryhmä

Kuntasuunnitteluryhmä

Jäsenet ja varajäsenet

Eero Reijonen, puheenjohtaja, varajäsen Kirsi Koppinen
Sanna Rissanen, varapuheenjohtaja, varajäsen Tero Kuittinen

Juha Kosonen, varajäsen Mauri Tolvanen
Tiina Tikka, varajäsen Tero Karttunen

Hannele Mikkanen, maankäyttö, talous, elinkeino
Jouni Pekonen, maankäyttö, talous, elinkeino
Asmo Varis, elinympäristolautakunnan puheenjohtaja, maankäyttö, talous, elinkeino
Kirsi Nousiainen, hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja, maankäyttö, talous
Riitta Lappalainen, maankäyttö, talous
Pellervo Hämäläinen, maankäyttö, talous
Mika Hyttinen, elinkeino, maankäyttö
Liperin Yrittäjät ry, Mäenpää Harri, maankäyttö, elinkeino
Liperin Yrittäjät ry, Päivinen Ilkka, maankäyttö, elinkeino

Henkilöstön edustaja Räty Nina, varalla Sinikka Kuittinen

Neuvostot ja toimikunnat, muistiot, kuntasuunnitteluryhmä

Neuvostot ja toimikunnat, sisältö, Mökkiläistoimikunta

Mökkiläistoimikunta

Pyhäselän alue: Pitko Jouni, p. 050 564 0409, jouni.pitko@outlook.com
Kuoringan alue: Jokiniemi Hannele, p. 044 264 4600, hannelejokiniemi@gmail.com sekä Kiiski Keijo, p. 050 330 9562, keijo_kiiski@hotmail.com
Lampialue: Putto Leena, p. 050 343 7725, leena.putto@luukku.com sekä Korhonen Hilkka, p 050 367 5193, hilkka.marketta@outlook.com
Viinijärvi: Erola Jouni, p. 050 379 3996, beork.je@gmail.com
Saariston alue: Vilén Oili, p. 050 490 4573, oilivilen@netti.fi
Heposelkä: Karttunen Ulla, p. 040 836 6482, ulla.karttunen@opedu.kuopio.fi
Kunnanhallituksen edustaja: Koppinen Kirsi, p. 040 574 9798, kirsi.koppinen@luottamus.liperi.fi
Mökkiläistoimikunnan sihteerinä toimii Hannele Mikkanen, kunnanjohtaja, p. 0400 139 989, hannele.mikkanen@liperi.fi

Mökkiläistoimikunnan muistiot

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin kirkonkylän koulun investointiin ja tievalaistuksen uusintaan myönnettiin vihreää rahoitusta

Liperin kirkonkylän koulun investointiin ja tievalaistuksen uusintaan myönnettiin vihreää rahoitusta

Vihreää rahoitusta voidaan myöntää investointihankkeille, joissa syntyy selkeitä ja mitattavia ympäristölle hyödyllisiä vaikutuksia.

Liperin kunta kilpailutti joulukuussa 2021 kolmen miljoonan euron talousarviolainan, joka oli kohdistettu kirkonkylän koulun rahoittamiseen. Edullisimman lainatarjouksen jätti Kuntarahoitus. Hankkeelle myönnettiin vihreää rahoitusta.

Myös kirkonkylän katuvaloja uusittiin vuoden 2021 aikana vihreän rahoituksen energiansäästöhankkeena. Ruuskan alueelle hankittiin 66 led-valaisinta pystytysrakenteineen leasingrahoituksella ja näin pystyttiin kerralla uusimaan huomattavasti enemmän valaisimia normaaliin uusimistahtiin verrattuna.

Nopeampi uusiminen tuo myös energiasäästön nopeammin ja säästyvillä euroilla pystytään kattamaan leasingkauden kuukausimaksut. Loppujen vanhojen katuvalaisimien uusimista jatketaan samalla mallilla vuonna 2022.

Vihreää rahoitusta voidaan myöntää investointihankkeille, joissa syntyy selkeitä ja mitattavia ympäristölle hyödyllisiä vaikutuksia. Rahoitettavien hankkeiden on kuuluttava johonkin Kuntarahoituksen vihreän rahoituksen viitekehyksen osa-alueista, joita ovat uusiutuva energia, julkinen liikenne, kestävä rakentaminen, vedenpuhdistus ja jätevesien käsittely, energiatehokkuus, jätteenkäsittely sekä ympäristönhallinta ja luonnonsuojelu. Hankkeiden soveltuvuuden vihreän rahoituksen viitekehyksen ehtoihin arvioi puolueeton ympäristöasiantuntijoista koostuva arviointiryhmä.

Liperin kunnan ensimmäinen hanke, johon vihreää rahoitusta myönnettiin, oli Ylämyllyn koulun Patteriston yksikkö.

Lisätietoja Kuntaliiton vihreästä rahoituksesta www.kuntarahoitus.fi/palvelut/vihrea-rahoitus

Kuntarahoituksen vihreän rahoituksen logo

Liperin kirkonkylän koulukeskus ilmakuvana, etualalla urheilukentät

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute