YTYÄ-blogi pääkuva

Navigaatiovalikko

YTYÄ logokuvat

YTYÄ-blogit, sisältö

Tutustu YTYÄ-hankkeen blogeihin

Lue lisää YTYÄ-hankkeen toiminnasta, tavoitteista ja tuloksista blogien kautta. Uusimman blogitekstin löydät suoraan alta, aiemmat tekstit tulevat alasvetovalikoihin sivun loppuun.

   

   

YTYÄ -blogi, tammikuu 2023, osa 1

Kesätyöt – vain nuorten juttu?

Vuosi on ennättänyt nippa nappa vaihtua ja talvea on edessä vielä useampi kuukausi. Miksi tässä kohtaa pitäisi kääntää jo katseet kesään? Eikö se ole vähän ennenaikaista?

Uima-altaan siniseen veteen laskevat tikkaat keltaiseksi maalatulta reunalta.Ihan suurpiirteisestikin ottaen: ei ole. Esimerkiksi Duunitorilta löytyi tänä aamuna Pohjois-Karjalasta 88 työpaikkaa, kun työsuhdemuodoksi valitsi kesätyön. Siis 88 kesätyöpaikkaa 3. päivä tammikuuta. Se kertoo siitä, että kesätöitä kannattaa jo ajatella. Niitä tulee hakuun jo edeltävän vuoden puolella, joten jos kesätyöhaun jättää huhtikuulle, alkaa olla jo melko myöhä. Toki kesätyöpaikkoja voi tulla hakuun vielä varsin lähelläkin kesää, mutta suurin osa paikoista täytetään alkuvuodesta. Kannattaa siis harkita sekaan hyppäämistä jo nyt!

Turhan usein ajatellaan, että kesätyöt ovat vain nuorille. Niitä hakevat ja niihin palkataan vain koululaisia ja opiskelijoita. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin. On toki kesätyöpaikkoja, jotka on tarkoitettu nimenomaan tietyn ikäisille nuorille. Moni kunta tarjoaa esimerkiksi nuorille todennäköisesti näiden ensimmäisen kesätyöpaikan. Sellainen oli allekirjoittaneenkin ensimmäinen kesätyö yläkouluikäisenä.

Kesätyö on kuitenkin tätä laajempi käsite. Se on kesäaikaan tehtävä määräaikainen työ. Puhutaan myös kausityöstä, jota voidaan tehdä myös kesällä. Sanaa ”kausityö” ei liitetä samalla tavalla nuoriin, ja toki se on kesätyötä laajempi käsite sisältäen muutkin sesongit kuin kesän. Jos on työtä vailla, kannattaa iästä riippumatta katsoa myös kesätyöpaikkailmoitukset läpi.

Komperon vanha kivisilta kesäillan auringossa.Mutta kannattaako hakea töitä vain kesäksi? No mutta miksipä ei? Moni kesätyöntekijä on kesän jälkeen saanut jatkaa työnantajan palveluksessa osa- tai kokoaikaisessa työsuhteessa. Kuten muutkin määräaikaiset työsuhteet, myös kesä- tai kausityöt voivat poikia pidempiaikaisenkin työn. Ja vaikka näin ei kävisikään, on työkokemus silti aina työkokemusta, joten plussan puolelle siinä väistämättä yleensä itse jää.

Kesätyö on siis aikuisellekin mahdollisuus. Työtä hakiessaan voi vaikka vinkata, että töiden aloitus onnistuu aikaisemminkin. Tiedä vaikka työnantaja tarvitsisi uutta tekijää jo nyt, mutta ei ole sitä vielä julkisesti etsinyt! Eletään siis vielä tätä talvea, mutta suodaan kesälle jo vähän aikaa ajatuksistamme. Työnhaussakin.

Raikasta energiaa tammikuuhun!

Tiina Asikainen
hankesuunnittelija
YTYÄ! - YhteisTYÖLLÄ tuloksiin –hanke

YTYÄ-blogi, joulukuu 2022, osa 2

YTYÄ-blogi, joulukuu 2022, osa 2

YTYÄ-blogi, joulukuu 2022, osa 1

YTYÄ-blogi, joulukuu 2022, osa 1

YTYÄ-blogi, marraskuu 2022, osa 2

YTYÄ-blogi, marraskuu 2022, osa 2

YTYÄ-blogi, marraskuu 2022, osa 1

YTYÄ-blogi, marraskuu 2022, osa 1

YTYÄ-blogi, marraskuu 2022, osa 2

YTYÄ -blogi, lokakuu 2022, osa 2

YTYÄ -blogi, lokakuu 2022, osa 2

YTYÄ -blogi, lokakuu 2022, osa 1

YTYÄ -blogi, lokakuu 2022, osa 1

YTYÄ -blogi, elokuu 2022

YTYÄ -blogi, elokuu 2022

YTYÄ -blogi, heinäkuu 2022

YTYÄ -blogi, heinäkuu 2022

YTYÄ-blogi, kesäkuu 2022

YTYÄ-blogi, kesäkuu 2022

YTYÄ-blogi, toukokuu 2022

YTYÄ-blogi, toukokuu 2022

YTYÄ-blogi, huhtikuu 2022

YTYÄ-blogi, huhtikuu 2022

Yhteystiedot

Henkilökuva

Tiina Asikainen

Hankesuunnittelija
 050 569 8736
tiina.asikainen@liperi.fi
Ylämyllyntie 62B, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute