Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, pääkuva

Navigaatiovalikko

Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, sisältö

Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto eli Pave

Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto on eri alojen asiantuntijoista ja työntekijöistä koostuvat verkosto, joka käsittelee yleisesti nuoria koskevia asioita.

Liperissä toimii Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto eli Pave. Ohjaus- ja palveluverkosto koostuu Liperin alueella nuorten kanssa työskentelevistä eri alojen työntekijöistä, asiantuntijoista sekä esihenkilöistä.

Ryhmän koolle kutsumisesta vastaa Liperin kunnan vapaa-aikapalvelut.

Ohjaus- ja palveluverkosto ottaa käsiteltäväkseen yleisesti nuoria koskevia asioita niin kuntalaisilta kuin eri alojen ammattilaisilta.

Tehtävät

Ohjaus- ja palveluverkosto ottaa käsiteltäväkseen yleisesti nuoria koskevia asioita niin kuntalaisilta kuin eri alojen ammattilaisilta.

Paven tehtävänä on esimerkiksi:

  1. koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi
  2. edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, yhteisiä menettelytapoja nuoren palveluihin ohjaamisessa sekä tiedonvaihdon sujuvuutta
  3. edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan toteutumiseksi

Ohjaus- ja palveluverkosto on lakisääteinen: Nuorisolaki 9 §, Monialainen yhteistyö

Paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten kunnassa on oltava ohjaus- ja palveluverkosto tai muu vastaava yhteistyöryhmä, jonka kohderyhmänä ovat kaikki kunnassa asuvat nuoret. Verkoston tai muun yhteistyöryhmän tulee toimia vuorovaikutuksessa nuorisoalan järjestöjen, seurakuntien ja muiden nuorten palveluja tuottavien yhteisöjen kanssa. Kahdella tai useammalla kunnalla voi olla yhteinen verkosto. Verkosto ei käsittele yksittäistä nuorta koskevia asioita.

Verkoston osallistujat

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostoon kuuluu osallistujia seuraavilta tahoilta:

  • Lapsiperheiden palvelut
  • Työikäisten palvelut
  • Lastensuojelun palvelut
  • Mielenterveys- ja päihdepalvelut
  • Poliisin Ankkuri-ryhmä
  • Työllisyyspalvelut
  • Liperin kunnan hyvinvointipalvelut
  • Ylämyllyn koulu
  • Liperin kunnan hyvinvointipedagogit
  • Kouluterveydenhoito
  • Honkalammen koulu
  • Liperin kunnan ehkäisevän päihdetyön koordinaatio
  • Joensuun Nuorisoverstas ry
  • Liperin evankelisluterilainen seurakunta
  • Joensuun 4H-yhdistys ry
  • Vanhempainneuvosto Rumpu ry
  • Taipaleen ortodoksinen seurakunta
  • Liperin adventtiseurakunta
  • Ammattiopisto Luovi
  • Liperin kunnan vapaa-aikapalvelut

PAVEn kokousmuistiot ja esityslistat

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Vedenpaineen vaihtelua Ylämyllyn vesijohtoverkostossa

Vedenpaineen vaihtelua Ylämyllyn vesijohtoverkostossa

Etenkin Jyrin alueella paineen vaihtelua ovat voineet aiheuttaa uuden vedenottamon rakentamiseen liittyvät toimenpiteet. Pahoittelemme häiriöitä!

Etenkin Ylämyllyn Jyrin alueella on kuluneen viikon aikana esiintynyt vesijohtoverkoston paineessa vaihtelua. Joillakin alueilla veden tulo on saattanut loppua joksikin aikaa kokonaan.

Alkuviikosta paineen vaihtelua ovat voineet aiheuttaa uuden vedenottamon rakentamiseen liittyvät siirtymävaiheen toimenpiteet, kun uuden laitoksen käyttöönotto lähestyy.

Keskiviikkoiltana 24.4. kunnan automaatiojärjestelmään tuli häiriö, minkä automaatiotoimittaja sai korjattua torstaina aamupäivällä. Häiriön seurauksena mm. veden pumppaus vedenottamoilta keskeytyi joksikin aikaa.

Lisäksi torstai-iltana 25.4. oli häiriötä veden verkostoonpumppauksen kanssa. Tämä johtuu siitä, että vanhan laitoksen koko kapasiteetti ei ole enää käytössä, vaikka laitos onkin muuten vielä toiminnassa.

Laitosten ohjausta on pyritty tänään 26.4. ohjelmoimaan niin, että häiriöt saataisiin poistettua.

Mikäli havaitsette vielä vaihtelua vedenpaineessa tai vedentulo loppuu kokonaan, pyydämme Teitä olemaan viikonlopun aikana yhteydessä päivystäjään, puh. 0400 575 447.

Pahoittelemme häiriöitä! Tiedote päivittyy tarvittaessa.

Käsi ottamassa juomapulloon vettä hanasta

Yhteystiedot

Henkilökuva

Jenna Korhonen

Etsivä nuorisotyöntekijä
 050 407 0636
jenna.korhonen@edu.liperi.fi
Jäkäläpolku 2 A 1, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute