Navigaatiovalikko

Kokeilulaki ja -rekisteri

Kokeilulaki ja -rekisteri

Kaksivuotisesta esiopetuskokeilusta on säädetty kokeilulaki. Opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa kokeilun elokuusta 2021 toukokuun 2024 loppuun. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Oikeus oppia - kehittämisohjelmaa.

Kokeiluun valittiin kokeilulain mukaisesti satunnaisotannalla kuntia tai kunnista koostuvia alueita. Kunnat eivät ole voineet itse hakeutua kokeiluun, koska sen aikana toteutetaan tutkimusta, joka edellyttää riippumatonta koeasetelmaa.

Kaksivuotisen kokeilun toteutumista selvitetään seuraamalla ja arvioimalla kokeilun toimeenpanoa, kohdejoukkoa, kokeilun pedagogisia ja toiminnallisia käytäntöjä sekä kokeilun opetussuunnitelman perusteita ja paikallisia opetussuunnitelmia.

Tutkimushankkeella saatua tietoa käytetään jatkossa valtakunnallisen päätöksenteon pohjana. 

Kokeilurekisteri

Kokeilurekisteri

Kokeilurekisterin tarkoituksena on mahdollistaa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun toimeenpanon hallinnointi, tilastointi, seuranta ja arviointi.

Kokeilukunnat keräävät ja ilmoittavat kokeilun kohdejoukkoon kuuluvista lapsista 3 ja 4 momentissa tarkoitetut tiedot Opetushallitukselle. Opetushallitus tallentaa sille ilmoitetut tiedot kokeilurekisteriin.

Kohdejoukkoon kuuluvista lapsista tallennetaan kokeilurekisteriin seuraavat tiedot:

1) nimi;

2) henkilötunnus;

3) valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetussa laissa (884/2017) tarkoitettu oppijanumero;

4) se esiopetuksen toimipaikan alue, jossa lapsi asuu syksyllä 2020 tai 2021;

5) varhaiskasvatuksen järjestäjä ja se toimipaikka, jossa lapsi on varhaiskasvatuksessa syksyllä 2020 tai 2021;

6) lapsen kuuluminen koe- tai verrokkiryhmään;

7) lapsen osallistuminen kaksivuotiseen esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan;

8) esiopetuksen järjestäjä ja toimipaikka, jossa lapsi osallistuu kaksivuotiseen esiopetukseen;

9) tieto siitä, että lapsen osallistuminen kaksivuotiseen esiopetukseen päättyy.

Kokeilurekisteriin tallennetaan verrokkiryhmään kuuluvista lapsista edellä 3 momentin 1–6 kohdassa tarkoitetut tiedot.

Jos lapsella ei ole oppijanumeroa, tulee Opetushallituksen luoda lapselle oppijanumero soveltaen, mitä valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain 3 §:ssä säädetään.

Rekisteriin kerättyjä tietoja saa käyttää vain kokeilun hallinnoinnissa, tilastoinnissa sekä 10 §:ssä tarkoitetussa seurannassa ja arvioinnissa ja muissa kokeilua koskevissa tutkimuksissa. Rekisterin tietoja voidaan kuitenkin luovuttaa Kansaneläkelaitokselle soveltaen, mitä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) 23 a §:ssä säädetään. Rekisterin tiedot säilytetään vuoden 2025 loppuun saakka.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Vedenpaineen vaihtelua Ylämyllyn vesijohtoverkostossa

Vedenpaineen vaihtelua Ylämyllyn vesijohtoverkostossa

Etenkin Jyrin alueella paineen vaihtelua ovat voineet aiheuttaa uuden vedenottamon rakentamiseen liittyvät toimenpiteet. Pahoittelemme häiriöitä!

Etenkin Ylämyllyn Jyrin alueella on kuluneen viikon aikana esiintynyt vesijohtoverkoston paineessa vaihtelua. Joillakin alueilla veden tulo on saattanut loppua joksikin aikaa kokonaan.

Alkuviikosta paineen vaihtelua ovat voineet aiheuttaa uuden vedenottamon rakentamiseen liittyvät siirtymävaiheen toimenpiteet, kun uuden laitoksen käyttöönotto lähestyy.

Keskiviikkoiltana 24.4. kunnan automaatiojärjestelmään tuli häiriö, minkä automaatiotoimittaja sai korjattua torstaina aamupäivällä. Häiriön seurauksena mm. veden pumppaus vedenottamoilta keskeytyi joksikin aikaa.

Lisäksi torstai-iltana 25.4. oli häiriötä veden verkostoonpumppauksen kanssa. Tämä johtuu siitä, että vanhan laitoksen koko kapasiteetti ei ole enää käytössä, vaikka laitos onkin muuten vielä toiminnassa.

Laitosten ohjausta on pyritty tänään 26.4. ohjelmoimaan niin, että häiriöt saataisiin poistettua.

Mikäli havaitsette vielä vaihtelua vedenpaineessa tai vedentulo loppuu kokonaan, pyydämme Teitä olemaan viikonlopun aikana yhteydessä päivystäjään, puh. 0400 575 447.

Pahoittelemme häiriöitä! Tiedote päivittyy tarvittaessa.

Käsi ottamassa juomapulloon vettä hanasta

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute