organisaatio pääkuva

Navigaatiovalikko

Organisaatio sisältö

Liperin kunnan organisaatio

Kunnan johtaminen jakautuu poliittiseen ja ammattijohtamiseen. Kunnan poliittisia toimielimiä ovat valtuusto, kunnanhallitus, lautakunnat ja jaosto.

Lisäksi kuntalaisten vaikuttamiskanavina ovat ikäihmisten-, vammais- ja nuorisoneuvostot, lapsiparlamentti sekä mökkiläistoimikunta.

Liperin kuntakonsernia johtaa kunnanjohtaja.

Kaaviokuvana Liperin kunnan toimielimet ja palvelualueet, jotka muodostavat kuntaorganisaation

 

Avaa tästä organisaatiokaavio korkeammalla kontrastilla (linkki aukeaa uuteen välilehteen) 

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Apulaisrehtorien virat haettavana

Apulaisrehtorien virat haettavana

Apulaisrehtorien virat sijoittuvat Ylämyllyn alueelle uutena muodostettavaan yhtenäiseen peruskouluun. Hakuaika päättyy 23. huhtikuuta 2021 klo 15:00.

Haemme Liperin kuntaan kahta apulaisrehtoria vakituiseen virkasuhteeseen.

Virat sijoittuvat Ylämyllyn alueelle uutena muodostettavaan yhtenäiseen peruskouluun. Syksystä 2021 alkaen koulussa opiskelee noin 920 oppilasta luokilla 1-9.

Opiskelu tapahtuu kolmessa eri rakennuksessa, uudessa yläkoulurakennuksessa sekä Jyrin ja Paloaukean yksiköissä.

Virka-apulaisrehtorit toimivat osana uuden Ylämyllyn koulun johtotiimiä. Johtotiimiin kuuluvat rehtori ja kolme virka-apulaisrehtoria.

Etsimme innostavaa ja kehittämismyönteistä pedagogiikan ammattilaista, jolla on osaamista koulun esimiestehtävistä. Apulaisrehtorilla tulee olla vahvaa osaamista koulun toiminnan eri osa-alueista, kuten opetussuunnitelmasta, oppilashuollon ja oppilaiden tuen järjestämisestä sekä oppilaitosturvallisuudesta.

Haluamme, että työskentelet positiivisen pedagogiikan hengessä lasten ja nuorten parissa sekä teet yhteistyötä työyhteisön jäsenten ja koulua ympäröivien verkostojen kanssa.

Toivomme sinulta kiinnostusta uuden koulun toimintakulttuurin kehittämiseen ja hyviä tieto- ja viestintäteknologisia taitoja.

Koulun kehittämistyössä hyödynnetään ulkopuolisia hanke- /avustusrahoituksia, joiden hallinnointi voi kuulua apulaisrehtorin tehtäviin. Lisäksi apulaisrehtori voi tarvittaessa toimia erilaisissa seudullisissa ja maakunnallisissa työryhmissä ja verkostoissa.

Hakuaika päättyy 23. huhtikuuta 2021 klo 15:00.

Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän työavain. Hakemusten postitusosoite on Liperin kunta, PL 20, 83101 Liperi.

Liperin kunnan logo harmaalla pohjalla

Lisätietoja:

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
 0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Terttu Sarkkinen

Hallintopäällikkö
 040 761 1055
terttu.sarkkinen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Pellervo Hämäläinen

Talousjohtaja
 050 464 6663
pellervo.hamalainen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Mari Pitkänen

Henkilöstöpäällikkö
 040 167 6103
mari.pitkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute