Navigaatiovalikko

Liperi-tietoa sisältö

Liperi-tietoa

Kunnallishallinnolla on Liperissä yli 140-vuotinen historia.

Ennen uuteen kunnallishallintoon siirtymistä paikallinen hallinto oli valtion ja ennen kaikkea kirkon käsissä. Uuteen kunnallishallintoon Liperissä siirryttiin vuonna 1875, kun seurakunta erotettiin kunnasta. Se merkitsi kunnallisten asioiden hoidon siirtymistä kokonaan kuntalaisille ja päätöksenteon siirtymistä kuntakokouksiin.

Kunnallishallinnon alkamista pidetään myös entisen emäpitäjän, Suur-Liperin, päättymisen ajankohtana, koska uusi kunnallisasetus mahdollisti useampien kuntien muodostamisen kuhunkin pitäjään. Näin entinen Suur-Liperi hajaantui useiksi eri kunniksi ja Liperin kunnan alueeksi jäi Liperin luterilaisen emäseurakunnan alue. 

Kirjaston toiminta alkoi Liperissä jo ennen uutta kunnallishallintoa; vuonna 2015 siitä tuli 170 vuotta.

Vaakuna

Liperin kunnan symboliksi vakiintuneen vaakunan suunnitteli tilauksesta taiteilija Ahti Hammar. Virallisesti vaakuna vahvistettiin käyttöön otettavaksi vuonna 1954. Vaakuna on ulkoasultaan yksinkertainen ja siinä on käytetty vain yhtä heraldiikan peruskuviota, toistoristiä. Vaakuna kuvaa Liperin emäseurakuntaa ja siitä irtaantuneita neljää luterilaista seurakuntaa: Outokumpu (Kuusjärvi), Kontiolahti, Kaavi ja Polvijärvi.

Joensuun seurakunta erotettiin Kontiolahdesta, ei suoraan Liperistä. Taustalla on entinen Suur-Liperi, joka oli aikansa hallinnollinen keskus niin maallisissa kuin hengellisissäkin asioissa ja josta muut seurakunnat ja pitäjät ovat irtautuneet.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Siun sote ohjeistaa koronaviruksen suhteen

Siun sote ohjeistaa koronaviruksen suhteen

Ajantasaiset tiedotteet löydät Siun soten ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) verkkosivuilta. Tätä julkaisua on päivitetty 15.3.2020.

Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä pyritään edelleen hidastamaan koronavirustartuntojen leviämistä testaamalla terveydenhuollon harkinnan mukaan myös lieväoireisia henkilöitä, jotka ovat matkailleet 14 vuorokauden sisällä ulkomailla tai olleet lähikontaktissa henkilöön, jolla on varmistettu koronavirustartunta.

  • Jos epäily koronavirustartunnasta herää, tulee aina soittaa ensin Päivystysapuun 116 117 tai omalle terveysasemalle. Liperin terveysaseman puhelinnumero on 013 330 2251, ma–pe klo 8–16.
  • Hengitystieoireita potevien ei pidä hakeutua hoitoon terveysasemille tai yhteispäivystykseen ennen soittamista.

Jos ei ole matkaillut ulkomailla tai ollut kontaktissa koronapotilaaseen ja hengitystieoireet ovat vain lieviä, ei terveydenhuoltoon tarvitse olla yhteyksissä, vaan normaali kotihoito riittää. Terveydenhuoltoon tulee olla puhelimitse yhteydessä, jos hengitystieoireet muuttuvat vakaviksi tai yleiskunto laskee. Omaolo-nettipalvelussa voi myös itse arvioida oireiden vakavuutta ja saada omaan tilanteeseen sopivia kotihoito-ohjeita.

Ajankohtainen tieto ja Siun soten toimintaohjeet on koottu verkkosivulle www.siunsote.fi/korona.

Samaan aikaan on liikkeellä tavanomaista flunssaa sekä kausi-influenssaa ja suurin osa koronavirukseenkin sairastuneista saa vain lieviä oireita.

Mikäli olet ollut edellä mainituin perustein yhteydessä Päivystysapuun, mutta sinulla herää kysymyksiä lapsen varhaiskasvatuksen järjestelyistä, voit olla yhteydessä päivystävään varhaiskasvatuksen vastaavaan p. 0400 152 880.

Jos lapsesi on perusopetuksessa, ole yhteydessä lapsesi koulun rehtoriin. Koulujen yhteystiedot löydät täältä.

Tiedotamme koronavirukseen liittyvistä yleisistä ohjeista varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lasten huoltajia TinyApp-sovelluksen, kasvunkansion ja Wilman kautta.

Päivystysapu

Päivystysapu 116 117 on kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon neuvonta- ja ohjauspalvelu, jossa tehtävään koulutetut terveydenhuollon ammattilaiset vastaavat puheluusi vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Päivystysavun maksuttomasta numerosta saat neuvoja äkillisiin terveysongelmiin.

Toimintaohje kuulovammaisille: Kuinka otetaan yhteys Päivystysapuun

Mikäli puhelimessa asiointi on sinulle mahdotonta, voit laittaa Päivystysapuun tekstiviestin numeroon 050 364 3980. Viestiisi vastataan mahdollisimman pian. Tekstiviestipalvelu toimii vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Tietoa ja keskusteluapua koronavirukseen liittyen

Yleistietoa koronaviruksesta löytyy kootusti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta www.thl.fi. Henkilöt, jotka eivät voi käyttää verkkosivuja tiedonhakuun, voivat soittaa valtakunnalliseen koronaneuvontapuhelimeen 0295 535 535.

Koronavirus pelottaa ja ahdistaa monia. Jos kokee tarvitsevansa keskusteluapua ammattilaisen kanssa voi Siun soten alueella olla yhteydessä joko sosiaalipäivystykseen 013 330 9002 (ympäri vuorokauden) tai aikuispsykiatrian tehostettuun avohoitoon 013 330 2132 (klo 8–21). Myös valtakunnalliset kriisipuhelimet tarjoavat keskusteluapua.

 

Tätä uutista on päivitetty 15.3.2020 Siun soten 14.3.2020 julkaiseman tiedotteen pohjalta.

Lääkeruisku hoitajan kädessä

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute