Lapsiystävällinen Liperi
Lapsiystävällinen Liperi, pääkuva
Kohti lapsiystävällistä kuntaa
Lapsiystävällinen Liperi, sisältö
Lapsiystävällisen kunnan malli Liperissä
Mikä on Lapsiystävällinen Kunta?
UNICEF rakentaa yhdessä kuntien kanssa lapsiystävällistä Suomea. Kaikki kunnat voivat hakea mukaan UNICEFin maksuttomaan Lapsiystävällinen kunta -malliin. Se auttaa kuntia edistämään erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia. Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Tutustu Lapsiystävällinen Kunta-malliin videon avulla ja osoitteessa www.lapsiystavallinenkunta.fi/.
Liperin kunta on päässyt mukaan Unicefin Lapsiystävällinen kunta -malliin.
Toimintamalli asettaa lapset ja nuoret tärkeään rooliin Liperin kunnan kaikessa toiminnassa. Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen saaminen edellyttää, että toimintamalli on käytössä kaikilla Liperin kunnan palvelualoilla ja hallinnossa sekä työ lasten ja nuorten hyväksi on jatkuvaa ja suunnitelmallista.
Tunnustusta voi hakea Unicefilta jos työ on edennyt mallin kriteerien pohjalta tehdyn toimintasuunnitelman mukaan.
Miksi Lapsiystävälliseksi Kunnaksi?
- Suuri osa lapsia koskevista päätöksistä tehdään kunnissa.
- Kunnassa tehtävät päätökset vaikuttavat merkittävästi siihen, miten kunnassa asuvien lasten oikeudet ja hyvinvointi toteutuvat.
- Lapsiystävällinen kunta malli auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ja pysyviä ratkaisuja lasten arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa sekä päätöksenteossa.
Lapsiystävällisessä kunnassa jokainen lapsi
- tuntee olevansa arvokas
- saa elää turvassa
- saa harrastaa
- on kavereita ja turvallinen aikuinen
- saa äänensä kuuluviin
- huomioidaan päätöksenteossa
Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus (LOS) on kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia koskeva ihmisoikeussopimus. Se luettelee lapsille kuuluvat ihmisoikeudet ja asettaa valtioille ensisijaisen vastuun toteuttaa ne.
Lapsen oikeuksien sopimus on UNICEFin työn perusta ja voima. Kun lapsen oikeudet toteutuvat, lapset saavat kasvaa ja käydä koulua terveenä, pelkäämättä väkivaltaa ja riistoa. Tämä on välttämätön edellytys kehitykselle kaikkialla maailmassa.
Lapsiystävällinen Liperi rakentuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen neljän yleisperiaatteen ympärille
- Syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus, 2. artikla
- Lapsen edun ensisijainen harkinta, 3. artikla
- Oikeus elämään ja kehittymiseen, 6. artikla
- Lapsen näkemyksen kunnioittaminen, 12. artikla
Lapsiystävällinen Liperi aikajanalla
1. Malliin hakeminen
Syksyllä 2020 Liperi haki UNICEFIn Lapsiystävällinen Kunta-malliin. Liperi hyväksyttiin mukaan vuoden 2021 alusta alkaen.
2. Lapsen oikeuksiin tutustuminen
Syksyllä 2021 Liperissä tutustutaan Lapsen Oikeuksiin. Liperiin on nimetty Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmä, jonka tehtävä on pohtia ja valmistella tapoja, joiden avulla Lapsen Oikeudet tulisivat Liperissä kaikille tutuiksi. Syksyn aikana lapset, nuoret, perheet, kunnan henkilöstö, yhteistyötahot sekä luottamushenkilöt tutustuvat Lapsen Oikeuksiin. Avataan oma Lapsiystävällinen Liperi-nettisivu.
3. Nykytilan kartoitus
Liperi tekee kartoituksen lapsiystävällisyytensä nykytilasta. Kartoitus pohjautuu lasten kokemuksiin, mallin lapsenoikeusmittareihin ja kunnassa jo olemassa olevaan tietoon lasten hyvinvoinnista. Lapsia ovat kaikki alle 18-vuotiaat. Nykytilan kartoitus tehdään vuoden 2022 alussa.
4. Tavoitteet ja toimintasuunnitelma
Keväällä 2022 Liperi ja UNICEF määrittävät Lapsiystävällinen kunta -työn tavoitteet ja toimenpiteet eli laatii toimintasuunnitelman nykytilan kartoituksen tulosten pohjalta. UNICEFin hyväksyttyä toimintasuunnitelman kunta alkaa toteuttaa sitä.
5. Seuranta, arviointi ja tunnustus
Seurantatapaamisissa kunta ja UNICEF tarkastelevat yhdessä kehittämistyön etenemistä. Arviointitapaamisessa käydään läpi työn tulokset. Kun Lapsiystävällinen kunta -työn aloituksesta on kulunut kaksi tai neljä vuotta (2024 tai 2026), UNICEF voi myöntää kunnalle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen, mikäli työ on edennyt mallin kriteerien mukaan. Työ jatkuu edelleen ja tunnustusta haetaan neljän vuoden välein.