Globaalein silmälasein tarkasteltuna ekososiaalinen sivistys on yksi tärkeimmistä asioista, joita voimme tuleville sukupolvillemme opettaa: Miten luonto toimii ja miten se vaikuttaa meihin ihmisiin? Mistä ruoka tulee ja millaisia resursseja sen tuottaminen vaatii? Miten voimme itse vaikuttaa kasvien kasvuun ja toimintaympäristöömme? Miten nämä kysymykset näkyvät päiväkodin toiminnassa ja voisiko teknologiaa hyödyntää kysymysten pohdinnassa? Kysymykset ovat suuria mutta ratkaisut yllättävänkin pieniä ‒ kurkataanpa ruohonjuuritasolle.

Puolivälin päiväkotiin päätettiin rakentaa talvipuutarha, jossa kasvien kasvua ja sen vaatimia resursseja voitaisiin tutkia vuoden ympäri. Mutta mitä talvipuutarhassa kasvatetaan ja mitä siellä tehdään? Tehtävä annettiin tilan ensisijaisille käyttäjille: lapsille.

Mallia talvipuutarhaan päätettiin hakea paikallisesta, monia kasvillisuusvyöhykkeitä esittelevästä trooppisesta perhospuutarhasta Botaniasta. Lapset hajaantuivat vapaasti tutkimaan kasvihuonetta aikuisten seuratessa ja havainnoidessa lasten touhuja. Aikuisille tyypilliseen tapaan mieleni teki kertoa lapsille puutarhan kruununjalokivistä ja opettaa, mikä mikin kasvi on ja miten sitä voidaan hyödyntää. Maltoin mieleni. Sen sijaan lapset saivat käyttöönsä tabletit, joilla he saivat ottaa kuvia tärkeiksi ja mielenkiintoisiksi kokemistaan paikoista ja asioista. Perhosten ja Juuso-papukaijan lisäksi kuvissa nousi esille se pieni punainen marja lehtien seassa ja kiviaskelmista tehty polku, joka kiemurteli kasvien lomassa. Ja toden totta! Kun aikuinen laskeutui kyykkyyn ja kurkkasi polun mutkan taakse, huomasi hän itsekin lehtien ja oksien takana odottavan seikkailun, jonne kiviä pitkin hyppelemällä saattoi päästä.

Päiväkotiin palattua vierailu puutarhassa muuttui toiminnaksi: taidealueella askarreltiin perhosia ja niiden elinkiertoa pohdittiin ihmiseen verrattuna, kukkalaudalle laitettiin kasvamaan herneen lisäksi avokadoja ja Juuso-papukaijan linnunaivoituksista keskusteltiin. Puutarhalla nähdyt trooppiset kasvit johdattivat keskustelemaan kasvien lämmöntarpeesta ja sen vaatimasta energiasta. Aamupäivän mittaisesta retkestä oli tullut lapsille yhteinen, eksoottinen ja mielikuvitusta ruokkiva kokemus. Tätä kokemusta oli edesauttamassa lasten omalle tutkimukselle ja mielenkiinnolle tilaa antava aikuinen.

Mutta kuinka siirtää lasten havainnot päiväkodin fyysisiin oppimisympäristöihin ja talvipuutarhaan? Otimme avuksi teknologian. Annoin lapsille tabletit ja istuimme lasten kanssa päiväkodin kotileikkihuoneen lattialle. Aluksi tabletin näytöltä näkyi vain sama huone, joka edessämme aukeni - aivan kuin olisi katsonut kameran linssin läpi. Mutta sitten kuvaan astui lisätty todellisuus. Muutama pyyhkäisy sormella ja kotileikkihuone alkoi muuttua talvipuutarhaksi. Nukkekodin viereen nousi puutarhavaja, sen viereen jättikurpitsa ja tietokonenäyttö. Huoneen poikki kiemurteli askelmapolku.

Kevät kului, kesän aurinko alkoi paistaa ja talvipuutarhan seinät nousta. Päiväkodin pihalla pystyi jo seuraamaan lasten istuttaman jättikurpitsan kasvua ja kesäkanojen linnunaivoituksia. Talvipuutarhaan tulevia kasvilajeja suunniteltiin ja tiedonetsintää harjoiteltiin tutustumalla puhelimella tomaatin kasvatuskikkoihin. Pian talvipuutarhassa kukoistaisivat jo lasten valitsemat kukat, Botanialta tutut perhoset lepattaisivat aurinkokennoilla moottoroiduilla siivillään ja puutarhavajan seinällä voisi kasvattaa herneitä.

Teknologia oli antanut jo tähän mennessä paljon mahdollisuuksia tuoda esille lasten tärkeiksi kokemia asioita ja omia havaintoja. Se oli mahdollistanut vielä olemassa olemattoman muuttamisen näkyväksi ja tehnyt tiedon etsimisen helpoksi ja hauskaksi. Mutta mitä kaikkea teknologian avulla voitaisiinkaan vielä tutkia: talvipuutarhan lämpötilaa kesän vaihtuessa syksyyn, tomaattien yllä loistavien kasvivalojen energiankulutusta, aurinkopaneelin tuottaman energian määrää… Vastaukset suuriin kysymyksiin voivat löytyä aivan ruohonjuuresta.