Navigaatiovalikko

Liperi-tietoa sisältö

Liperi-tietoa

Kunnallishallinnolla on Liperissä yli 140-vuotinen historia.

Ennen uuteen kunnallishallintoon siirtymistä paikallinen hallinto oli valtion ja ennen kaikkea kirkon käsissä. Uuteen kunnallishallintoon Liperissä siirryttiin vuonna 1875, kun seurakunta erotettiin kunnasta. Se merkitsi kunnallisten asioiden hoidon siirtymistä kokonaan kuntalaisille ja päätöksenteon siirtymistä kuntakokouksiin.

Kunnallishallinnon alkamista pidetään myös entisen emäpitäjän, Suur-Liperin, päättymisen ajankohtana, koska uusi kunnallisasetus mahdollisti useampien kuntien muodostamisen kuhunkin pitäjään. Näin entinen Suur-Liperi hajaantui useiksi eri kunniksi ja Liperin kunnan alueeksi jäi Liperin luterilaisen emäseurakunnan alue. 

Kirjaston toiminta alkoi Liperissä jo ennen uutta kunnallishallintoa; vuonna 2015 siitä tuli 170 vuotta.

Vaakuna

Liperin kunnan symboliksi vakiintuneen vaakunan suunnitteli tilauksesta taiteilija Ahti Hammar. Virallisesti vaakuna vahvistettiin käyttöön otettavaksi vuonna 1954. Vaakuna on ulkoasultaan yksinkertainen ja siinä on käytetty vain yhtä heraldiikan peruskuviota, toistoristiä. Vaakuna kuvaa Liperin emäseurakuntaa ja siitä irtaantuneita neljää luterilaista seurakuntaa: Outokumpu (Kuusjärvi), Kontiolahti, Kaavi ja Polvijärvi.

Joensuun seurakunta erotettiin Kontiolahdesta, ei suoraan Liperistä. Taustalla on entinen Suur-Liperi, joka oli aikansa hallinnollinen keskus niin maallisissa kuin hengellisissäkin asioissa ja josta muut seurakunnat ja pitäjät ovat irtautuneet.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Elinympäristölautakunnan esityslista nähtävillä

Elinympäristölautakunnan esityslista nähtävillä

Liperin kunnan elinympäristölautakunnan esityslistalla on muun muassa kuntalaisaloitteita, kaavamuutoksia ja Liperin yläkoulun töiden valvonta-asiaa.

Elinympäristölautakunnan 12. marraskuuta pidettävän kokouksen esityslistalla on muun muassa esitys tilojen vuokraamisesta varhaiskasvatuksen käyttöön. Tällä hetkellä kaikkien kunnan päiväkotien hoitopaikat ovat täynnä ja varhaiskasvatus tarvitsee lisää tiloja mahdollisimman nopeasti.

Käsittelyssä on myös kaksi kuntalaisaloite.fi-palvelun kautta luotua kuntalaisaloitetta. Toinen aloite koskee leikkipuiston rakentamista Käsämään ja toinen roska-astioiden lisäämistä Ylämyllyn alueelle. Tekninen johtaja esittää, että tämänhetkisessä taloustilanteessa Käsämän leikkipuistoa ei ryhdytä perustamaan vuoden 2020 aikana.

Viime viikkoina puhuttanut taloustilanne näkyy myös esityslistalla. Käsittelyssä on elinympäristöpalveluiden toinen talousarvio vuodelle 2020. Lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle karsitun talousarvioesityksen vuodelle 2020 loppusummalla 1 765 830 euroa.

Kokouksen jälkeen tarkastetut pöytäkirjat ovat myös luettavissa Dynastyssä.

Puinen puheenjohtajan nuija pöydällä.

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute