Lapsen tuki
Lapsen tuki pääkuva
Lapsen tuki
Lapsen tuki sisältö
Lapsen tuki
Vasuun perustuva varhaiskasvatuksen arki tukee kaikkia lapsia. Kaikessa tukemisessa tavoitteena on, että lapsi pystyy toiminaan oman yhteisönsä tasa-arvoisena jäsenenä. Yksilöllinen huomioiminen ja tukeminen ovat normaalia toimintaa eikä erillinen toimenpide tuen tarpeessa oleville lapsille.
Tästä voit tutustua Tuen Käsikirjaan.
Kun tuen tarve havaitaan
Jos jokin lapsesi kehityksessä, oppimisessa, toimintatavoissa tai missä tahansa muussa mietityttää, on tärkeää, että otat asian puheeksi päiväkodissa tai perhepäivähoidossa tuttujen aikuisten tai yksikön vastaavan kanssa. Aloite keskusteluun voi tulla myös varhaiskasvatuksesta, neuvolasta tai muilta lapsen kanssa toimivilta ammattilaisilta.
Varhaiskasvatuksen henkilökunnalla on tukenaan moniammatillinen tukitiimi, johon kuuluu erityisopettajia (veo) ja hyvinvointipedagogeja. Lisäksi varhaiskasvatuksessa toimii perheohjaaja. Yhteistyötä tehdään Liperin kunnalle vuonna 2022 siirtyneen Honkalammen koulun henkilöstön kanssa.
Tukitoimia suunnitellessa pohditaan tarkasti, mihin tukea kohdennetaan. Tuemme lapsen vuorovaikutusta ryhmässä, oppimisen taitoja, sosioemotionaalisia taitoja sekä kielellistä ja motorista kehitystä. Yhteistyöverkoston kanssa työskenneltäessä otamme huomioon lapsen ja perheen elämän kokonaisuuden.
Liperin kunnan varhaiskasvatuksessa jokainen lapsi on tasa-arvoinen ja yhdenvertainen.
Lapsi on ensisijaisesti ryhmän jäsen, ja kaikki tukitoimet tuodaan tuttuun toimintaympäristöön. Toiminta järjestetään niin, että kaikki lapset voivat olla mukana muiden lasten joukossa yksilölliset tarpeet huomioiden. Lue lisää Liperin varhaiskasvatussuunnitelmasta!
Lapselle annettava tuki voi sisältää pedagogisia, rakenteellisia ja hoidollisia toimia. Lapsen tuen tarve, tukitoimet sekä niiden toteuttaminen ja arviointi kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan (vasu).
Tuen kolmitasoisuus
- Yleinen tuki on laadukasta ja suunnitelmallista vasua toteuttavaa toimintaa, joka kuuluu kaikille lapsille yksilöllisyys huomioiden.
- Tehostettu tuki on luonteeltaan ennaltaehkäisevää ja määräaikaista. Tehostettu tuki muodostuu säännöllisistä ja samanaikaisesti toteutettavista useista tukimuodoista. Tukimuodoista sovimme yhdessä lapsen, huoltajien ja lapsen tukemiseen osallistuvien ammattilaisten kanssa. Tuesta tehdään hallintopäätös.
- Erityinen tuki otetaan käyttöön, kun tehostettu tuki ei ole riittävää tai tuen tarve on jatkuvaa ja kokoaikaista. Lapsella on hänen tuen tarpeensa sitä edellyttäessä oikeus saada varhaiskasvatuksen erityisopettajan antamaa konsultaatiota ja opetusta sekä varhaiskasvatukseen osallistumisen edellyttämiä tulkitsemis- ja avustamispalveluja ja apuvälineitä. Tuesta tehdään hallintopäätös.
Tehostetun ja erityisen tuen hallintopäätöksissä kuullaan aina lapsen huoltajia. Hallintopäätös voi olla myönteinen tai kielteinen ja vanhemmilla on oikeus muutoksenhakuun. Hallintopäätös tehdään aina uudestaan, mikäli päätökseen kirjattuihin asioihin tulee muutoksia.
Yksilötuen lisäksi toteutetaan ryhmään kohdistuvia rakenteellisia tukitoimia. Näitä voivat olla esimerkiksi pienryhmätoiminnan lisääminen, oppimisympäristöjen muokkaaminen sekä kasvatuksen ja opetuksen tietoinen tehostaminen. Ryhmässä voi työskennellä myös ryhmäavustajia ja muita asiantuntijoita. Tarvittaessa lapselle järjestetään muita tukipalveluja ostopalveluina.
Tukitiimi
Liperissä toimii varhaiskasvatuksen tukitiimi, johon kuuluu erityisopettajia (veo) ja hyvinvointipedagogeja. Tukitiimin yhteystiedot löydät tämän sivun lopusta.
Tukitiimin asiantuntemus on kaikkien lasten, perheiden ja kasvattajien saatavilla. Heidän tehtävänään on auttaa jokaista lasta osallistumaan ryhmän toimintaan, muokata toimintaympäristöä, edistää vuorovaikutusta ja yhteistyötä kasvattajien ja vanhempien kanssa. Tukitiimin ammattilaiset käyvät suunnitellusti yksiköissä ja perhepäivähoidossa.
Erityisopettajat osallistuvat lapsen tuen tarpeen, tukitoimenpiteiden ja niiden toteuttamisen suunnitteluun ja arviointiin tarvittaessa. Erityisopettajan asiantuntemusta hyödynnetään henkilöstön ja huoltajien konsultoinnissa. Erityisopettajan antama tuki voi olla lapsikohtaista ja/tai ryhmässä toteutettavaa opetusta. Sitä voidaan toteuttaa samanaikaisopetuksena tai yhteisopettajuutena lapsen ryhmän opettajan kanssa.
Hyvinvointipedagogit toteuttavat ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä, edistävät lasten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä sekä tukevat terveellisten elintapojen omaksumisessa. Motoristen taitojen tukeminen ja kehotunnekasvatus ovat olennainen osa hyvinvointipedagogien työtä. Hyvinvointipedagogit käyttävät työssään kulttuurihyvinvoinnin menetelmiä, joiden avulla tuetaan lasten sosioemotionaalista hyvinvointia ja autetaan solmimaan kaverisuhteita. Koko tukitiimi pyrkii vahvistamaan lasten itsetuntemusta positiivisen pedagogiikan kautta.
Tukitiimiläiset tapaavat tarvittaessa vanhempia ja osallistuvat lasten vasukeskusteluihin.
Tukitiimi kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan tuen toteuttamista ja arvioimaan toteutettua tukea yksiköittäin. Tukitiimiläisillä on laajasti eri alojen koulutusta ja osaamista. He suunnittelevat yhdessä yksittäiselle lapselle tai koko ryhmälle tukimuotoja. Työmenetelmät vaihtelevat kunkin tiimiläisen erityisosaamisen mukaan. Tukitiimi tekee vahvaa yhteistyötä muiden lasten kanssa toimivien ammattilaisten kanssa.