Liperissä otetaan yhteyttä ainakin 150 yritykseen. Näissä kohtaamisissa yrityksiä autetaan mutkattomasti ja maksuttomasti yritystoiminnan eri vaiheissa ja palvelutarpeissa. Tänä vuonna kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti yritykset, jotka miettivät yrityksensä nykytilannetta ja kasvua. Näitä yrityksiä ajatellen Liperissä toteutetaan ensimmäistä kertaa maksuton V!rtaa-valmennus elokuussa 2023. Lisäksi kampanjassa kontaktoidaan erityisesti vuonna 2022 perustettuja yrityksiä, rakennus- ja hyvinvointialan yrityksiä. Maantieteellisesti erityisesti otetaan yhteyttä Liperin kirkonkylän ja Viinijärven alueen yrityksiin.
Kampanjan aikana tavataan yrityksiä ja yritystoimintaa suunnittelevia henkilöitä mahdollisimman paljon kasvokkain. Erilaisista yritystoimintaan liittyvistä asioista voi jokaisessa kampanjakunnassa jutella Business Joensuun, Lipertekin ja YTYÄ-hankkeen tiimiläisten sekä yhteistyökumppanien kanssa rennosti kahvikupin äärellä. Kampanjan aikana vieraillaan myös yrityksissä paikan päällä. Yrityksiin ollaan yhteydessä myös tekstiviestein ja puhelimitse.
Business Joensuu on toteuttanut Mitä kuuluu? -kampanjan kahdesti aikaisemmin Joensuun seudulla kuuden kunnan alueella. Lisäksi Joensuun kaupungin alueella on toteutettu Yrityskuiskaajat-kampanja jo useamman vuoden ajan. Yhteensä näissä kampanjoissa tavoitettiin viime vuonna yli 1900 yritystä. Keskusteluissa nousivat esille esimerkiksi rekrytoinnit ja osaavan työvoiman saatavuus, omistajanvaihdokset, julkiset hankinnat sekä yrityksen kasvu, kehitys ja rahoitus.
Kampanjan aikataulu
Mitä kuuluu? -yrityskampanja toteutetaan Liperissä viikolla 19 (8. – 12.5.2023). Kahvitilaisuuksia järjestetään jokaisessa taajamassa: to 11.5. klo 8.00 aamukahveja juodaan Ylämyllyn Shellillä ja samana päivänä klo 14.00 yrityksiä tavataan iltapäiväkahvien merkeissä Ravintola Omarissa Liperin kirkonkylällä. Perjantaina 12.5. vuorostaan on Viinijärven vuoro, tuolloin nautitaan yrittäjälounasta klo 12 Leipomo-Kahvila Pulla Puljussa.
Mitä kuuluu? -kampanjaa Liperissä ovat toteuttamassa Business Joensuun lisäksi Liperin kunta, Lipertek Oy, Pohjois-Karjalan TE-toimisto ja YTYÄ! – YhteisTYÖLLÄ tuloksiin -hanke.
Business Joensuu tuottaa yhteistyössä Lipertekin kanssa yrityspalvelut liperiläisille yrittäjille. Business Joensuu toteuttaa Mitä kuuluu? -kampanjaa vaiheittain koko toiminta-alueensa alueella alkuvuoden ja kevään 2023 aikana.
Lisätietoja:
Business Joensuu Oy
Koko kampanja:
yritysasiantuntija Satu-Minna Piiroinen
puh. 0400 287 787, satu-minna.piiroinen@businessjoensuu.fi
Liperi:
elinkeinojohtaja Mika Hyttinen
p. 0400 134 634, mika.hyttinen@liperi.fi
YTYÄ! – YhteisTYÖLLÄ tuloksiin -hanke:
hankekoordinaattori Minna Ikonen
p. 050 576 5684, minna.ikonen@liperi.fi
Pohjois-Karjalan TE-toimisto
palvelupäällikkö Visa Rinne
p. 0295 043 014, visa.rinne@te-toimisto.fi
Omistajanvaihdospalvelut
Palvelusetelituottajat
Omistajanvaihdospalvelut
Täältä löydät omistajanvaihdospalveluita tarjoavat yritykset. Ota yhteyttä!
Omistajavaihdospalvelut sisältö
Asianajotoimisto Kontturi & Co Oy
Yhteyshenkilö: asianajaja Tatu Hirvonen
Yhteystiedot: p. 0400 767 626 tatu.hirvonen@kontturi.fi
Kuvaus palveluista: Pohjois-Karjalan suurimpana asianajotoimistona hoidamme kaikkia yritysten lakiasioita. Erityisosaamisalueemme ovat sopimusasiat, yritysjärjestelyt, työsuhdeasiat, tietosuoja-asiat, konkurssi- ja yrityssaneerausasiat sekä riidanratkaisu. Palveluksessamme on yhdeksän juristia.
Asianajotoimisto Simonen & Savolainen Oy
Yhteyshenkilö: Taneli Simonen
Yhteystiedot: p. 0500 541 595 taneli.simonen@simonen-savolainen.fi
Yhteyshenkilö: Markku Savolainen
Yhteystiedot: p. 050 301 1595 markku.savolainen@simonen-savolainen.fi
Kuvaus palveluista: Kaikki liikejuridiikan palvelut kuten yritysjärjestelyt, yrityskaupat, sukupolvenvaihdokset, sopimusasiat, työsuhdeasiat, riitaisuuksien hoitaminen, yrityssaneeraus- ja konkurssiasiat.
Asianajotoimisto Surakka Oy
Yhteyshenkilö: asianajaja Maija Laukkanen
Yhteystiedot: p. 050 350 1921 maija.laukkanen@surakka.fi
Kuvaus palveluista: Olemme erityisesti liikejuridiikkaan erikoistunut toimisto. Palveluksessamme on tällä hetkellä kahdeksan lakimiestä. Yhtiömme liikevaihdosta kertyy ns. siviiliasioista eli yritysten ja yksityishenkilöiden muista kuin rikosasioista noin 80 prosenttia. Toimistollamme on useita merkittäviä yritysasiakkaita ja liikejuridiikka on painopistealueitamme. Toimimme jatkuvasti konkurssipesien hoitajina ja avustamme asiakkaitamme saatavien perinnässä. Myös yrityssaneeraukset kuuluvat tehtäväkenttäämme.
Demaic Oy
Yhteyshenkilö: Markku Paloniitty
Yhteystiedot: p. 040 508 6394 markku.paloniitty@demaic.fi
Kuvaus palveluista: Vuodesta 2004 lähtien konsulttipalveluja yrityksille ja yhteisöille:
- Ideasta tuotteeksi-kaupallistamisprosessin johtaminen
- Yrityksen arvonmääritys, käytössä Osuvan digitaalinen prosessityökirja
- Liiketoiminsuunnitelmat ja strategiasparraus
- Johtoryhmätyöskentelyn tutorointi ja osallistuminen
- Lean-valmennukset ja prosessien kehittäminen Lean-kulttuurin pohjalta
- Hankehakemukset
- Pisteprojektien tutorointi, yrityksen omistajille myös kuukausikäräjät eli keskustelutuki
JSK-Yhtiöt Oy
Yhteyshenkilö: Jan Kontiainen
Yhteystiedot: p. 040 555 4348 jan.kontiainen@jsk-arvopajat.fi
Kuvaus palveluista:
- kartoitukset
- arvonmääritykset
- analyysit
- aineistojen laatiminen
- yritysjärjestelyt
- yrityksen kehittäminen
- sukupolvenvaihdokset
Avustamme yritysjärjestelyissä ja yrityksen kehittämisessä. Toiminta perustuu liikkeenjohdossa saatujen kokemusten jakamiseen. Työvälineenä ovat keskustelu ja analyysien sekä erilaisten aineistojen laatiminen.
JTT Audit Oy
Yhteyshenkilö: Antti Pekkarinen
Yhteystiedot: p. 040 701 6640 antti.pekkarinen@jtt.fi
Kuvaus palveluista:
Yritysjärjestelyt ja neuvonanto
Toimimme neuvoantajana kaiken kokoisissa yritysjärjestelyissä. Asiakkaat voivat hyödyntää neuvonantoamme esimerkiksi arvonmäärityksissä, yrityskaupoissa, rahoitusratkaisuissa ja sukupolvenvaihdoksissa. Lisäksi tarjoamme palveluitamme muun muassa yrityksen perustamiseen, yhtiömuodon muuttamiseen, sulautumiseen tai jakautumiseen sekä osakeantiin ja osakassopimuksiin liittyviin kysymyksiin.
Työskentelemme tiiviisti asiakkaamme kanssa tarjoten kokonaisvaltaista tukea ja neuvonantoa. Pyrimme aina tarjoamaan asiakkaillemme helposti lähestyttäviä ja kunkin tilanteen mukaan räätälöityjä palveluita. Tavoitteemme on, että avullamme monimutkaistenkin järjestelyiden toteuttaminen on asiakkaalle sujuvaa ja hän saa keskittyä varsinaiseen liiketoimintaan.
Tilintarkastus
Suoritamme pienten ja keskisuurten yritysten tilintarkastuksia sekä erilaisten yhdistysten, säätiöiden ja osuuskuntien tilintarkastuksia. Lisäksi toteutamme julkishallinnon (mm. seurakunnat) sekä asunto- ja kiinteistöyhtiöiden tilintarkastuksia. Tilintarkastuspalveluihimme kuuluvat lakisääteisen tilintarkastuksen lisäksi esimerkiksi erityistilintarkastukset, tilinpäätösanalyysit, todistukset ja lausunnot sekä hanketarkastukset.
LiidPliis
Yhteyshenkilö: Pirkko-Liisa Hyttinen
Yhteystiedot: p. 050 367 5177 pirkko-liisa.hyttinen@liidpliis.fi
Kuvaus palveluista: Johdon ja esimiesten sparrausta erilaisiin johtamistilanteisiin. Muutosten suunnittelu, jolla varmistetaan henkilöstön sitoutuminen yrityksen uusiin tavoitteisiin. Vaikeiden henkilöstöjohtamistilanteiden selvittely. Omistajavaihdostilanteissa sparrausta uusien roolien haltuun ottoon, niin myyjän kuin ostajan puolella.
PenTen Oy
Yhteyshenkilö: Pentti Hyttinen
Yhteystiedot: p. 040 546 5227 pentti.hyttinen@penten.fi
Kuvaus palveluista: PenTen Oy auttaa löytämään raikkaita ratkaisuja, rahoitusta ja yhteistyökumppaneita asiakkaan toiminnan kehittämiseksi. Toimeksiantona voi olla esimerkiksi liiketoimintasuunnitelman tai strategian laatiminen, markkinaselvitys, kannattavuusanalyysi, organisaation kehittäminen, yritysjärjestelyjen junailu tai eri rahoituskanavien hyödyntäminen. PenTen Oy toimii sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Missiona on omistajien ja toimivan johdon työn tukeminen.
Peremmälle Oy
Yhteyshenkilö: Katja Kareinen
Yhteystiedot: p. 050 330 6120 katja.peremmalle.fi
Kuvaus palveluista: Peremmälle Oy on pieni paikallinen, mutkaton ja kokonaisvaltainen henkilöstöhallintoa, valmennusta, työnohjausta ja terapiapalveluita tarjoava yritys. Peremmälle intohimona on kehittää ihmisiä ja yrityksiä aidosti, käytännönläheisesti ja henkilökohtaisesti. Palveluvalikoimassa ovat: - HR-kumppani - Työnohjaus ja valmennus Erityisosaamista löytyy erityisesti seuraavissa teemoissa: - Jaksaminen - Oman työn johtaminen - Työyhteisön ilmiöiden ymmärtäminen - Liiketoiminnan organisointi henkilöstötasolla.
Rantalainen Oy Lahti
Yhteyshenkilö: Kati Kärki
Yhteystiedot: p.050 594 6524 kati.karki@rantalainen.fi
Kuvaus palveluista: Palveluihimme kuuluvat muun muassa taloushallinnon palvelut, palkanlaskenta-, HR- sekä muut asiantuntijapalvelut, kuten esimerkiksi yritysverotus-, talouspäällikkö-, CFO- ja controller -palvelut, veroneuvonta tai yritysjärjestelyt ja arvon määritykset.
Työluotsi Oy
Yhteyshenkilö: Tomi Tuomasjukka
Yhteystiedot: p. 050 433 9049 tomi.tuomasjukka@tyoluotsi.fi
Kuvaus palveluista: Työluotsi tukee yrityksiä kehittämään liiketoimintaa ja osaamista. Erityisalojamme ovat liiketoiminnan johtamisen ja ihmisten johtamisen kehittäminen ja ongelmatilanteiden ratkaisu. Autamme myös yrityksen ilmapiirin ja kulttuurin kehittämisessä, jotta ne voivat tukea strategian toteutumista.