Varhaiskasvatus Liperissä
Varhaiskasvatus Liperissä pääkuva
Varhaiskasvatus Liperissä
Elisa Chat - Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatus Liperissä sisältö
Varhaiskasvatus Liperissä
Lapset ovat omanlaisiaan yksilöitä ja sellaisenaan arvokkaita. Varhaiskasvatuksessamme lapset saavat yksilöllistä tukea, tuntevat kuuluvansa ryhmään, ovat tasa-arvoisia keskenään ja saavat äänensä kuuluviin, kun heitä koskevaa toimintaa suunnitellaan. Meille tärkeitä ovat myös terveelliset ja kestävät elämäntavat.
Varhaiskasvatuksessa noudatamme seuraavia periaatteita:
- Ihmissuhteet ovat pysyviä, sisarukset saavat olla yhdessä ja eri-ikäiset lapset oppivat toisiltaan.
- Kaikki lapset ovat erilaisia, ja otamme heidät vastaan sellaisina kuin he ovat. Suunnittelemme yksilöllisesti, millaista tukea kukin lapsi tarvitsee.
- Puhumme lapsille kannustavasti ja teemme heidän vahvuutensa näkyviksi.
- Annamme lasten rakentaa itse omaa oppimistaan ja otamme heidät mukaan toiminnan suunnitteluun.
- Teknologia on arjessa mukana ja tukee oppimista.
- Välitämme toisistamme ja kohtaamme toisemme aidosti. Teemme paljon yhdessä. Arjessa on iloa ja lämpöä.
- Liikunta tukee oppimista, ja varhaiskasvatus sisältää ohjattua liikuntaa viikoittain. Liikunnan ilo ja riemu tulevat tutuiksi pienestä pitäen.
- Lapset oppivat leikkiessään. Aikuiset ohjaavat lapsia ja huolehtivat, että tarjolla on monipuoliset leikin puitteet ja välineet.
Maksuton 5-vuotiaiden varhaiskasvatus
Maksutonta varhaiskasvatusta vuonna 2018 syntyneille tarjotaan 20 tuntia viikossa tai 80 tuntia kuukaudessa. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve on laajempi kuin 80 h kuukaudessa, perheet maksavat varattuihin lisätunteihin perustuvan maksun. Maksuttoman varhaiskasvatuksen tavoitteena on:
- selvittää, miten maksuttomuus vaikuttaa 5-vuotiaiden lasten varhaiskasvatuksen osallistumisasteeseen
- selvittää kokeilun vaikutusta perheen nuorempien lasten varhaiskasvatuksen osallistumisasteeseen
- selvittää maksuttoman varhaiskasvatuksen kustannusvaikutuksia
- edistää vanhempien työllistymistä
- selvittää 5-vuotiaiden varhaiskasvatuksen toteutustapaa ja pedagogiikan kehittämistarpeita erityisesti suhteessa nykyiseen esiopetukseen
- varhaiskasvatuksen palveluohjauksen kehittäminen
Maksuton varhaiskasvatus 0-4-vuotiaille
- maksutonta on joko 20 tuntia viikossa tai 80 tuntia kuukaudessa, jos muuta varhaiskasvatuspalvelua ei käytetä
- huoltajien kanssa sovitaan joko osaviikkoisesta tai osa-aikaisesta varhaiskasvatuksesta sekä kiinteistä päivistä ja kellonajoista