Yrityspalveluseteli, pääkuva

Yrityspalveluseteli, sisältö

Yrityspalveluseteli

Yrityspalvelusetelillä tuetaan Liperin alueella päätoimipaikkaansa pitävien yritysten kehittymistä. Elinvoima, johon kuuluu yrittäjyyden tukeminen, on yksi Liperin kunnan ja Lipertek Oy:n keskeisistä strategisista painopisteistä.

Yrityspalveluseteli, teksti

Lipertek Oy:n tarjoama yrityspalveluseteli tukee yrittäjyyttä ja kannustaa yrityksiä toiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen.

Setelin etuina ovat sen helppokäyttöisyys ja nopeus. Yrityspalvelusetelillä korvataan 50 % yrityksen asiantuntijalaskusta. Tuen osuus voi olla maksimissaan 2000 €, alv. 0 %.

Tuki on tarkoitettu Liperin kunnan aluetta päätoimipaikkana pitäville yrityksille, joilla on y-tunnus.

Yritystoiminnan tulee olla päätoimista ja kannattavaa tai muuttua kannattavaksi yrityspalvelusetelin avulla toteuttavien toimenpiteiden avulla. Yritykset yritysmuodosta (ei yhdistykset) riippumatta missä tahansa yrityksen elinkaaren vaiheessa voivat hakea tukea. Yritykselle voidaan myöntää yksi yrityspalveluseteli/kalenterivuosi.

Yrityspalveluseteli on yrityksille niin sanottua vähämerkityksellistä de minimis -tukea. De minimis -tuella tarkoitetaan vähämerkityksellistä julkista tukea, jonka määrä on enintään yhteensä 200 000 euroa yhtä yritystä kohden nykyisen ja kahden edellisen verovuoden ajanjaksolla. Tukea sääntelee Euroopan komission asetus (EU) Nro 1407/2013. Yrityspalveluseteliä hakevan yrityksen on seurattava de minimis -tuen kertymää.

Tukea voidaan myöntää seuraaviin yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen liittyviin asiantuntijapalveluihin

•    omistajanvaihdospalvelut
•    sopimusten hallinta ja lakiasiat
•    kansainvälistymisen suunnittelu ja markkinaselvitykset
•    taloushallinnon kehittämispalvelut
•    myynti- ja markkinointiprosessien kehittäminen
•    digitaalisten valmiuksien kehittäminen
•    tuote-, palvelu- ja tuotantoprosessien kehittäminen
•    liiketoimintaprosessien kehittäminen

Tukea ei voi saada

•    yrityksen omiin palkkakustannuksiin tai muihin normaalitoiminnan menoihin
•    jos hakijan taloudellinen tilanne ei mahdollista liiketoiminnan harjoittamista tai yrityksen kehittämistoimenpiteitä
•    jos hakija ei ole huolehtinut kaikista lakisääteisistä velvollisuuksista (eläkemaksu- ja verovelvoitteet)
•    kone-, laite- tai ohjelmistoinvestointeihin
•    asiantuntijatyöhön- tai palveluun, johon on jo saatu muuta julkista tukea (esim. ELY-keskuksen tuet)
•    jakeluverkon perustamiseen ja toimintaan

Asiantuntijapalvelua tarvitsevalla yrityksellä on vapaus valita palveluntarjoaja hyväksytyistä palvelutuottajista.

Yrityspalvelusetelin palveluntuottajat löydät valikosta palveluittain lajiteltuna.

Tuen hakeminen ja hakemuksen liitteet

Tukea haetaan lomakkeella, joka löytyy Lipertek Oy:n verkkosivuilta www.lipertek.fi/hakemuslomakkeet. Hakemukseen tulee kuvata lyhyesti yrityksen toiminta ja yrityspalvelusetelin käyttötarkoitus. Hakemukseen on liitettävä uusin tuloslaskelma ja tase tai niihin verrattava selvitys hakijan tuloista ja varallisuudesta.

Yrityspalvelusetelin arvo

Yrityspalvelusetelillä korvataan 50 % yrityksen asiantuntijalaskusta. Tuen osuus voi olla maksimissaan 2 000 € (alv. 0 %). Yrityspalvelusetelillä hankittavan palvelun kokonaisarvo voi siis olla maksimissaan 4 000 € + alv. 24%. Tuen laskemisen ja myöntämisen perusteena käytetään tuettavan palvelun arvonlisäverotonta hintaa (yrityspalveluseteli on arvonlisäveroton). 
Yrityspalveluseteli on harkinnanvarainen tuki ja sitä myönnetään olemassa olevien määrärahojen puitteissa. Tuki myönnetään kokonaisarvioinnin perusteella tapauskohtaisesti. Palveluntuottaja laskuttaa palvelun arvonlisäveroineen yrityspalveluseteliä hakeneelta yritykseltä.

Palvelusetelituottaja

Palvelusetelituottaja on yritys, jolla on y-tunnus. Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan lomakkeella, joka löytyy Lipertek Oy:n verkkosivuilta www.lipertek.fi. Palveluntuottajan tilaajavastuulain mukaiset tiedot tulee olla kunnossa. Lisäksi palveluntuottajalla tulee olla voimassa oleva vastuuvakuutus. Palveluntuottajarekisteriin valitaan yrityksiä, joilla on tarvittava asiantuntemus tarjota palveluita.

Muut ehdot

Lipertek Oy pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä palvelusetelihakemus. Lipertek Oy:llä on oikeus hyväksyä tai hylätä palvelusetelituottaja hakemukset ja palvelusetelituottajaksi hakeutuvat yritykset.

Asiakas ja palveluntuottaja ovat sopimussuhteessa toisiinsa, siten Lipertek Oy ei ole sopimusosapuoli. Mahdolliset reklamaatiot selvitetään yrityspalvelusetelin saajan ja palveluntuottajan kesken. Samassa yrityspalvelusetelissä yritys ei voi olla sekä asiakasyrityksen että palveluntuottajan roolissa. Palveluntuottajan ja asiakasyrityksen välillä ei saa olla intressiyhteyttä.

Kehittämistoimenpiteet tulee toteuttaa vuoden 2024 aikana. Yrityspalvelusetelillä hankittavan kehittämistoimenpiteen tulee olla toteutettu neljän (4) kuukauden kuluessa myönteisen tukipäätöksen saamisesta, muutoin tuki raukeaa.

Tuki maksetaan päätöksen mukaisesti toteutuneiden kustannusten ja maksatushakemuksen perusteella yritykselle, jolle yrityspalveluseteli on myönnetty. Tuen maksamiseksi on yrityksen tehtävä maksatushakemus Lipertek Oy:n verkkosivuilla ja toimitettava kopiot tositteista (kopio palveluntuottajan laskusta ja tosite maksusuorituksesta) sekä raportti tehdyistä toimenpiteistä.

Lipertek Oy tarkistaa toteutetut toimenpiteet ja todentaa kulut tositteiden pohjalta. Niiden hyväksynnän jälkeen Lipertek Oy maksaa yritykselle, jolle tuki on myönnetty. Vuonna 2024 myönnetyn tuen maksua koskeva maksatushakemus liitteineen tulee toimittaa Lipertek Oy:lle viimeistään 15.12.2024, muutoin myönnetty tuki raukeaa.

Virheellisesti tai perusteetta maksettu tuki voidaan periä takaisin, jos tuen myöntämisen tai maksamisen edellytykset eivät ole täyttyneet; tuen ehtoja ei ole noudatettu; tuen saaja on antanut sellaisen virheellisen tai puutteellisen tiedon, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen tai maksamiseen.

Lipertek Oy pidättää oikeuden palvelusetelijärjestelmään, sähköiseen asiointiin ja sisällöllisiin muutoksiin liittyen.

Esimerkki yrityspalvelusetelin kustannusten jakautumisesta

 

 

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Yrittäjä - olemme tukenasi!

Yrittäjä - olemme tukenasi!

Koronavirus vaikuttaa tavalla tai toisella jokaisen yrittäjän arkeen. Apua ja tukea tilanteesta selviämiseen on saatavilla monesta eri paikasta ja se kannattaa nyt hyödyntää.

Olemme koonneet verkkosivuillemme https://www.lipertek.fi/-/koronainfo-liperin-alueen-yrittajille muutamia tahoja ja linkkejä, joista toivomme olevan hyötyä.

Peruspalveluiden osalta löydät tietoa Liperin kunnan verkkosivuilta https://www.liperi.fi/korona.

Tässä muutama vinkki, mitä voit ihan aluksi tehdä, jos yrityksesi on ajautunut tai ajautumassa kriisiin.

1. Käy läpi laskut. Kuinka paljon laskuja erääntyy? Voitko muuttaa laskuja maksettavaksi osissa? Ennakkoveroja voi muuttaa ja veroihin voi hakea maksujärjestelyä OmaVerossa. Hyödynnä tilitoimistosi osaamista. Ennakoi jo itse edeltä käsin.

2. Ole yhteydessä pankkiisi. Neuvottele lyhennysvapaasta ja esim. Finnveran takauksista.

3. Ole yhteydessä vakuutusyhtiöösi sekä eläkevakuutusyhtiöösi. Eläkemaksuihin voi saada joustoa. Myös muihin vakuutusmaksuihin voidaan sopia maksusuunnitelman.

4. Ole yhteydessä vuokranantajaan. Neuvottele vuokranmaksun siirtämisestä tai vuokranalennuksesta.

5. Ole yhteydessä asiakkaisiin ja tavarantoimittajiin, mikäli joudut siirtämään tai perumaan toimituksia.

6. Sovi työntekijöiden kanssa sairauspoissaolot, etätyöt, ylityövapaiden tai lomien pitäminen ja mahdolliset lomautukset.

7. Älä jää yksin. Oman alueesi yritysneuvoja auttaa – etsitään ratkaisuja yhdessä.

Kunnan laskujen (esim. vesilaskut) maksuaikaa on viikosta 13 alkaen pidennetty 28 päivään ja sitä on mahdollista jatkaa lisää ottamalla yhteyttä talousjohtaja Pellervo Hämäläiseen mielellään sähköpostitse pellervo.hamalainen@liperi.fi.

Lisäksi kunta pyrkii nopeuttamaan ostolaskujen maksatusta siten, että ne olisivat maksussa jo ennen eräpäivää. Liperin Vuokratalojen sekä Liperin Yrityskiinteistöjen tilojen vuokriin liittyvissä maksusuunnitelmissa voit ottaa yhteyttä hallinnolliseen isännöitsijään Arja Piiroseen, p. 0400 679 556, arja.piironen@liperi.fi

Jos olet lanseerannut uusia palveluja tai tuotteita pandemia-ajalle, esim. take away -tuotteita, niin ilmoita niistä meille! Voimme nostaa niitä esille myös meidän viestintäkanavissamme.

Ota rohkeasti yhteyttä missä tahansa yritykseesi liittyvässä asiassa! Yritysneuvontapalvelumme on maksutonta ja luottamuksellista.

Koronatilanteen vuoksi suosimme etäyhteyksiä. Asiointi, jota ei voida hoitaa puhelimitse tai sähköpostilla ainoastaan ajanvarauksella.

Älä epäröi ottaa yhteyttä meihin – työmme on auttaa yrittäjää!

Ystävällisin terveisin yritysneuvoja Jaana Karppanen, p. 050 472 8575, jaana.karppanen@liperi.fi.

 

Lipertekin kuvituskuvana oleva kompassi, jonka ympärillä teksti

Yhteystiedot

Jaana Karppanen

Yritysneuvoja
 050 472 8575

jaana.karppanen@liperi.fi
 

Sivu arviointi ja palaute