Päihteet ja pelihaitat pääkuva

Navigaatiovalikko

Päihteet ja pelihaitat, sisältö

Päihteet ja pelihaitat

Kunnan ehkäisevällä päihdetyöllä pyrimme estämään riskien, ongelmien ja haittojen syntymistä kaikenikäisten kuntalaisten parissa. Ehkäisevää päihdetyötä toteutetaan kunnan palveluissa erilaisilla toimintatavoilla.

Päihteillä tarkoitetaan päihtymistarkoitukseen käytettyjä, psyykkisiin toimintoihin vaikuttavia aineita kuten alkoholia, huumeita, tupakkaa ja muita nikotiinituotteita. Myös lääkkeet ovat päihteitä silloin, kun niitä väärinkäytetään lääkinnällisen tarkoituksen sijaan päihtymistarkoituksessa.

Päihteiden käyttö voi aiheuttaa terveydellisiä riskejä ja riippuvuutta. Niiden käytön vähentämisellä tai lopettamisella kokonaan on myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja koko elämään. Myös raha- ja digipelaamisella voi olla negatiivisia vaikutuksia terveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin.

Näille sivuille on koottu tietoa päihteistä ja pelaamisesta. Sivuilta löytyy linkkejä itsenäisesti tehtäviin testeihin sekä tietoa siitä, mihin voi olla yhteydessä, jos oma tai läheisen päihteiden käyttö tai pelaaminen mietityttää.

Jos tarvitset apua päihteiden tai pelaamisen ongelmiin, ole yhteydessä Siun soten mielenterveys- ja päihdepalveluihin.

Alkoholi

Alkoholi on Suomessa eniten käytetty päihde. Alkoholin käyttö linkittyy kulttuurissamme sosiaalisiin tilanteisiin, kuten erilaisiin juhliin ja rentoutumiseen ystävien kanssa. Kyseessä on kuitenkin keskushermostoa lamaava päihde, joka voi aiheuttaa sekä fyysistä että psyykkistä riippuvuutta.

Alaikäisten alkoholinkäyttö ei ole koskaan turvallista, koska alkoholi vaikuttaa nuoreen voimakkaammin kuin aikuiseen. Mitä myöhemmin alkoholin käytön aloittaa, sitä pienempi on riski alkoholiongelmien kehittymiselle aikuisena.

Ikääntyneillä alkoholinkäytön riskitasot ovat matalammalla kuin työikäisillä, koska ikääntymisen ja sairauksien myötä elimistön kyky sietää alkoholia heikkenee.

Jokaisen meistä olisi hyvä ajoittain pysähtyä miettimään omaa alkoholinkäyttöä, vaikka käyttö ei olisikaan ongelmallista. Omaa alkoholin käyttöä voi tarkastella suuntaa antavien testien avulla:

Tupakka ja muut nikotiinituotteet

Tupakointi on suurin yksittäinen terveysriski. Tupakointi aloitetaan useimmiten aikuistumisen kynnyksellä ja siihen on vaikuttamassa kotoa tai kaveripiiristä saatu esimerkki. Tupakointi liittyy usein päivittäisiin rutiineihin ja sosiaalisiin tilanteisiin.

Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuteen voi sisältyä fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista riippuvuutta. Tupakka- ja nikotiinituotteisiin kuuluvat tupakka, nuuska ja sähkösavukkeet sekä niihin rinnastettavat tuotteet. Niiden sisältämä nikotiini on tärkein riippuvuutta ylläpitävä aine, joka aiheuttaa vieroitusoireita sekä ylläpitää niitä. Myös sähkösavukkeissa käytetään nikotiinia sisältävää nestettä.

Huomioithan myös, että passiivinen tupakointi aiheuttaa terveyshaittoja lapsille, tupakoimattomille nuorille sekä aikuisille ja lemmikkieläimille.

Tupakan savu sisältää terveydelle haitallisia kemikaaleja. Tupakka- ja nikotiinituotteiden lopettaminen kannattaa aina. Mitä aiemmin lopettaa, sitä helpompi on päästä tupakkatuotteista eroon.

Testi:

Nuuska ja nikotiinipussit

Nuuskaa ja nikotiinipusseja pidetään virheellisesti tupakointia vaarattomampana tuotteena. Markkinoilla olevat nikotiinipussit eivät sovellu nikotiinikorvaushoitotuotteeksi, koska ne voivat sisältää huomattavasti enemmän nikotiinia kuin lääkelain edellyttämät apteekista ja kaupoista ostettavat nikotiinikorvaustuotteet. Nuuskaa ei saa ostaa Suomesta ja sen myynti on kielletty koko EU:n alueella lukuun ottamatta Ruotsia.

Testi:

Sähkösavukkeet (vape)

Sähkösavukkeista on tullut lasten ja nuorten keskuudessa ilmiö, johon koulu ja vanhemmat ovat joutuneet puuttumaan eri tavoin.

Sähkösavuke eroaa muista nikotiinituotteista siinä, että se on akkukäyttöinen. Akulla laitteen säiliössä olevaa nestettä kuumennetaan hengitettäväksi höyryksi. Laitteet voivat näyttää hyvin arkisilta tuotteilta, kuten kynältä. On tärkeää, että lasten ja nuorten huoltajat ovat kiinnostuneita ja tietoisia lastensa arjessa tapahtuvista asioista ja ottavat esille tarpeen tullen tuttujenkin esineiden käyttötarkoituksen.

Sähkösavukkeita eli sähkötupakkaa koskevat pääsääntöisesti samat säädökset kuin savukkeitakin. Niitä ei saa myydä tai luovuttaa alle 18-vuotiaille, eikä alaikäinen saa pitää sähkösavukkeita hallussaan.

Sähkösavukkeiden käytön haittavaikutuksia ei tunneta riittävästi. Sähkösavukkeiden käyttö edistää ja ylläpitää nikotiiniriippuvuutta. Sähkösavuketta ei suositella nikotiinituotteen käytöstä aiheutuvien vieroitusoireiden hoitoon.

Huumausaineet ja lääkkeiden väärinkäyttö

Huumausaineilla tarkoitetaan laittomia päihtymiseen tarkoitettuja aineita. Niiden käyttö, osto, myynti ja hallussapito on Suomessa kiellettyä. Huumausaineiden haitat ovat yleensä terveydellisiä, taloudellisia tai sosiaalisia. Niiden käyttö voi aiheuttaa psyykkistä, fyysistä tai sosiaalista riippuvuutta. Huumausaineiden käytön vaikutukset ovat aina yksilöllisiä.

Testit:

Kannabis on yleisin huumausaine. Kannabiksen käyttö voi johtaa psykoottiseen oireiluun, jopa laukaista psykoosin. Psykoosiriskiä lisäävät käytön aloittaminen nuorena, perinnöllinen alttius sekä traumatausta. Kannabikseen voi kehittyä psyykkinen riippuvuus, jos käyttö on toistuvaa ja pitkäaikaista. Nuorena aloitettu kannabiksen käyttö voi muuttaa aivojen rakennetta ja hermostoa pysyvästi.

Testi:

Lääkkeiden väärinkäytöllä tarkoitetaan lääkkeiden tietoista käyttöä muuhun tarkoitukseen tai eri pitoisuuksina kuin mihin lääke on määrätty. Yleisimpiä syitä väärinkäytölle ovat viihde- ja päihdekäyttö sekä itselääkinnälliset syyt. Rauhoittavat lääkkeet, unilääkkeet ja vahvat kipulääkkeet ovat yleisimmin väärinkäytettyjä tuotteita. Huomioithan, että kaikki keskushermostoa lamaavat lääkkeet, erityisesti unilääkkeet, voivat aiheuttaa jopa kuolettavia vaaratilanteita alkoholin kanssa.

Päihteiden samanaikaisella käytöllä (yhteiskäytöllä) tarkoitetaan useamman kuin yhden päihdyttävän aineen käyttämistä samanaikaisesti. Yhteiskäyttöä on esimerkiksi alkoholin ja lääkkeiden tai alkoholin ja huumeiden samanaikainen käyttö. Yhteiskäytön seurauksia voi olla vaikea ennustaa, koska eri päihteiden yhteisvaikutukset vaihtelevat tilanteittain ja siihen voi liittyä myös hengenvaarallisia riskejä. Yhteiskäyttö voi olla myös tahatonta esimerkiksi tilanteessa, jossa alkoholi ei ole vielä ehtinyt poistua elimistöstä ennen unilääkkeen tai vahvan kipulääkkeen ottamista.

Muuntohuumeilla tarkoitetaan aineita, joita ei ole luokiteltu vielä laittomiksi huumausaineiksi ja ne muistuttavat perinteisiä huumausaineita. Kyseessä ei ole yhtenäinen aineryhmä, vaan niihin kuuluu lukuisia eri aineita, esimerkiksi synteettisiä kannabinoideja ja opioideja. Muuntohuumeita luokitellaan huumausaineiksi sitä mukaa, kun aineista johtuvia ongelmia on havaittu.

Muuntohuumeet voivat olla erittäin vaarallisia, eikä niiden vaikutuksista ole saatavilla luotettavaa tietoa. Aineiden käyttöannokset ovat usein hyvin pieniä eikä käytettävän aineen tarkasta sisällöstä, pitoisuudesta tai puhtaudesta voi olla varma. Muuntohuumeet voivat esimerkiksi sisältää myrkyllisten aineiden jäämiä ja niitä voidaan myös myydä täysin toisena tuotteena, jolloin aineen käyttö voi johtaa tahattomasti hengenvaarallisiin tilanteisiin.

Imppaamisella tarkoitetaan erilaisten aineiden haistelua ja hengittämistä päihtymistarkoituksessa. Imppaamisen vaikutukset ovat verrattavissa huumausaineisiin. Impattavia aineita löytyy esimerkiksi liimoista ja puhdistusaineista. Myös ilokaasu kuuluu impattaviin aineisiin.

Testit:

Katso myös:

Kuntalaisella on mahdollisuus kertoa poliisille yleisen järjestyksen ja turvallisuuden epäkohtia, ja vaikuttaa siihen mitä poliisi valvoo.

Valvontapyynnöt ja vihjeet voivat kohdistua esimerkiksi liikenteeseen, järjestyshäiriöihin sekä huumausaine-, omaisuus-, ja väkivaltarikollisuuteen. Ensisijainen yhteys alla oleviin yhteystietoihin.

Alle 18-vuotiaiden nuorten kohdalla yhteydenoton voi tehdä myös Poliisin Ankkuriryhmään.

Ankkuriryhmä työskentelee alle 18-vuotiaiden rikoksilla/häiriöillä tai päihteidenkäytöllä oireilevien nuorten ja perheidensä kanssa rikoksia ennalta estävässä hengessä.

Pelaamisen haitat

Rahapelien pelaamisen ikäraja on 18 vuotta. Peliriippuvuus ja siihen läheisesti liittyvä rahapeliriippuvuus ovat monen asian summa. Kun pelaaminen ei tunnu enää hauskalta, vaan pakonomaiselta, kannattaa tarkastella omaa pelaamiskäyttäytymistä. Rahapeliriippuvuus on haitallista myös taloudelliselle hyvinvoinnille.

Digipelaaminen on viihteellistä pelaamista digitaalisella laitteella, kuten tietokoneella, pelikonsolilla, mobiililaitteella tai älypuhelimella. Pelaaminen voi kuitenkin muuttua ongelmaksi, jos pelaaja ei koe hallitsevansa pelaamistaan.

Nettiriippuvuus tarkoittaa tilannetta, jossa netin käyttö haittaa muuta elämää ja tuottaa henkistä kärsimystä. Usein voimakkaita tunteita herättävä sisältö netissä voi lisätä riippuvuustaipumusta. Nettiriippuvuus ilmenee liiallisena netin käyttönä, pakonomaisena nettipelaamisena tai hallitsemattomana sosiaalisen median käyttönä.

Testit:

Katso myös:

Tukea ja apua antavat esimerkiksi vertaistukiryhmät sekä valtakunnallinen Peluuri.

  • Peluurin auttava puhelin 0800 100 101, avoinna ma-pe klo 1218. Puhelu on maksuton ja voit asioida nimettömänä. Peluurin chat avoinna ma, ke ja pe klo 1215.

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta on avoinna arkisin kello 8.00–16.15. Aika vastaanotolle on varattava etukäteen. Puhelimitse voi ajan varata numerosta 029 566 0975.

Talous- ja velkaneuvonnan virastosähköpostiosoite on pohjois-karjala.velkaneuvonta@oikeus.fi.

Joensuun toimipaikka, talous- ja velkaneuvonta:

  • talous- ja velkaneuvoja Reima Laakkonen p. 029 566 0926
  • talous- ja velkaneuvoja Timo Laukkanen p. 029 566 0928
  • talous- ja velkaneuvoja Jani Oksman p. 029 566 0929
  • talous- ja velkaneuvoja Riikka Kurki, p. 029 566 0935

Talous- ja velkaneuvonta - oikeus.fi

Valtakunnallinen takuusäätiö tukee itsenäisessä selviytymisessä, arjen raha-asioissa ja velkojen hoidossa. Palvelu ovat maksutonta ja avoinna arkisin klo 10–14, p. 0800 98009.

Talous- ja velkaneuvonta - takuusaatio.fi

Luotsin talousneuvola palvelee keskiviikkoisin kello 12–14, Luotsin tiloissa avattavan etäyhteyden kautta (osoitteessa Kauppakatu 29, 80100 Joensuu). Ma–to klo 10–16, pe klo 10–15, p. 050 470 6553, luotsi@joensuu.fi

Talousneuvola - luotsi.fi

Katso myös:

Apua ja tukea tarjoavat myös:

Uutisen lisäys (ylläpito)

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute