Varhaiskasvatus Liperissä pääkuva

Navigaatiovalikko

Elisa Chat - Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatus Liperissä sisältö

Varhaiskasvatus Liperissä

Varhaiskasvatuksen vastaavien yhteystiedot löydät tämän sivun alalaidasta. Jos sinulla herää kysymyksiä varhaiskasvatuksen järjestämisestä, voit ottaa yhteyttä palvelusuunnittelija Katja Penttiseen, p. 040 042 8397 soittamalla tai tekstiviestillä!

Lapset ovat omanlaisiaan yksilöitä ja sellaisenaan arvokkaita. Varhaiskasvatuksessamme lapset saavat yksilöllistä tukea, tuntevat kuuluvansa ryhmään, ovat tasa-arvoisia keskenään ja saavat äänensä kuuluviin, kun heitä koskevaa toimintaa suunnitellaan. Meille tärkeitä ovat myös terveelliset ja kestävät elämäntavat.

Varhaiskasvatuksessa noudatamme seuraavia periaatteita:

  • Ihmissuhteet ovat pysyviä, sisarukset saavat olla yhdessä ja eri-ikäiset lapset oppivat toisiltaan.
  • Kaikki lapset ovat erilaisia, ja otamme heidät vastaan sellaisina kuin he ovat. Suunnittelemme yksilöllisesti, millaista tukea kukin lapsi tarvitsee.
  • Puhumme lapsille kannustavasti ja teemme heidän vahvuutensa näkyviksi.
  • Annamme lasten rakentaa itse omaa oppimistaan ja otamme heidät mukaan toiminnan suunnitteluun.
  • Teknologia on arjessa mukana ja tukee oppimista.
  • Välitämme toisistamme ja kohtaamme toisemme aidosti. Teemme paljon yhdessä. Arjessa on iloa ja lämpöä.
  • Liikunta tukee oppimista, ja varhaiskasvatus sisältää ohjattua liikuntaa viikoittain. Liikunnan ilo ja riemu tulevat tutuiksi pienestä pitäen.
  • Lapset oppivat leikkiessään. Aikuiset ohjaavat lapsia ja huolehtivat, että tarjolla on monipuoliset leikin puitteet ja välineet.

Maksuton 5-vuotiaiden varhaiskasvatus

Maksutonta varhaiskasvatusta vuonna 2018 syntyneille tarjotaan 20 tuntia viikossa tai 80 tuntia kuukaudessa. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve on laajempi kuin 80 h kuukaudessa, perheet maksavat varattuihin lisätunteihin perustuvan maksun. Maksuttoman varhaiskasvatuksen tavoitteena on:

  • selvittää, miten maksuttomuus vaikuttaa 5-vuotiaiden lasten varhaiskasvatuksen osallistumisasteeseen
  • selvittää kokeilun vaikutusta perheen nuorempien lasten varhaiskasvatuksen osallistumisasteeseen
  • selvittää maksuttoman varhaiskasvatuksen kustannusvaikutuksia
  • edistää vanhempien työllistymistä
  • selvittää 5-vuotiaiden varhaiskasvatuksen toteutustapaa ja pedagogiikan kehittämistarpeita erityisesti suhteessa nykyiseen esiopetukseen
  • varhaiskasvatuksen palveluohjauksen kehittäminen

Maksuton varhaiskasvatus 0-4-vuotiaille

  • maksutonta on joko 20 tuntia viikossa tai 80 tuntia kuukaudessa, jos muuta varhaiskasvatuspalvelua ei käytetä
  • huoltajien kanssa sovitaan joko osaviikkoisesta tai osa-aikaisesta varhaiskasvatuksesta sekä kiinteistä päivistä ja kellonajoista
 

Liperin varhaiskasvatus upoke

Varhaiskasvatus Liperissä katso myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Varhaiskasvatuksen tuntivaraukset muuttuvat, maksuton varhaiskasvatus poistuu

Varhaiskasvatuksen tuntivaraukset muuttuvat, maksuton varhaiskasvatus poistuu

Tuntivarausluokkiin tulee muutoksia elokuusta 2024 alkaen. Samalla maksuton varhaiskasvatus poistuu kaikissa ikäluokissa.

Varhaiskasvatuksen tuntivarausluokat muuttuvat ja osa nykyisistä tuntiluokista jää pois elokuusta 2024 alkaen. Hyvinvointilautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 24. tammikuuta.

Varhaiskasvatuksen tuntiperusteet 1.8.2024 alkaen:

  • 0-80 h/kk: 60 % kokoaikaisesta maksusta
  • 81-110 h/kk: 70 %
  • 111-150 h/kk: 85 %
  • 151 tai enemmän h/kk: 100 %

Ilmoita lapsesi uusi tuntivaraus 15.5.2024 mennessä sähköpostitse tai puhelimitse palvelusuunnittelijalle: katja.penttinen@liperi.fi, p. 0400 428 397.

Jos lapselle ei ole ilmoitettu uutta tuntivarausta määräaikaan mennessä, teemme hänelle uuden päätöksen nykyistä tuntivarausta mukaillen. Esimerkki: jos lapsen tuntivaraus on nyt 180 h/kk, teemme hänelle päätöksen tuntiluokkaan 151 h/kk 1.8.2024 alkaen.

Maksuton varhaiskasvatus poistuu 1.8.2024 alkaen

Hyvinvointilautakunta on päättänyt poistaa maksuttoman varhaiskasvatuksen kaikissa ikäluokissa 1.8.2024 alkaen. Kaikki nykyiset paikka- ja maksupäätökset ovat voimassa 31.7.2024 saakka.

Liperin kunta on aiemmin tarjonnut maksutonta varhaiskasvatusta 0-4-vuotiaille 80 h/kk, mikäli muulle varhaiskasvatukselle ei ole ollut tarvetta sekä kaikille 5-vuotiaille maksutonta varhaiskasvatusta 80 h/kk. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve on ollut laajempi kuin 80 tuntia kuukaudessa, perheet ovat maksaneet varattuihin lisätunteihin perustuvan asiakasmaksun.

Lisätietoa päätöksistä ja niiden perusteluista voit lukea kokouspöytäkirjasta.

Sisäkkäiset käsiparit pitelevät pientä kasaa multaa, josta kasvaa taimi.

Lisätietoja

Yhteystiedot

Tiina Korhonen

Varhaiskasvatuksen johtaja
 040 766 0940
tiina.korhonen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Sanna Partanen

Päiväkodin johtaja
 040 766 0950
sanna.partanen@edu.liperi.fi
Ylämyllyntie 52, 80400 Ylämylly

Henkilökuva

Taina Kuivalainen

Päiväkodin johtaja
 050 410 7639
taina.kuivalainen@edu.liperi.fi
Viljatie 1, 80400 Ylämylly

Henkilökuva.

Jenni Nissinen

Päiväkodin johtaja
 050 308 6216
jenni.nissinen@edu.liperi.fi
Patteristontie 12 d, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute