Varhaiskasvatuksen aloitus pääkuva

Navigaatiovalikko

Elisa Chat - Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen aloitus sisältö

Varhaiskasvatuksen aloitus

Näin lapsesi varhaiskasvatus alkaa Liperissä.

Varhaiskasvatusta järjestetään Liperin kunnassa päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Esiopetusta on koulujen yhteydessä toimivissa joustavan esi- ja alkuopetuksen ryhmissä sekä päiväkotien yhteydessä. Vuoroesiopetus järjestetään Puolivälin päiväkodilla.

Ennen kuin lapsesi aloittaa varhaiskasvatuksessa, sovit palvelusuunnittelijan kanssa lapsen varhaiskasvatuspaikasta. 

1. Yhteydenotto

Varhaiskasvatuspaikasta otetaan sinuun yhteyttä ennen varhaiskasvatuksen alkamista ja sovitte aloituskeskustelun ajankohdan.

2. Aloituskeskustelu

Aloituskeskustelussa perhe ja varhaiskasvattaja tutustuvat toisiinsa. Aloituskeskustelu voidaan pitää joko teillä kotona tai varhaiskasvatuspaikassa.

Aloituskeskustelussa tutustutaan lapseen ja häneen vahvuuksiinsa.

Kerro lapsen tavoista, tottumuksista ja kasvuun ja kehitykseen liittyvistä asioista. Aloituskeskusteluun kuuluu myös varhaiskasvatuksen sisältöihin ja käytäntöihin tutustuminen. Ota puheeksi toiveet ja odotukset varhaiskasvatuksen suhteen. Sovi myös tutustumiskäynneistä tulevaan päiväkotiin tai perhepäivähoitoon.

3. Tutustumiskäynti 

Lapsesi on hyvä käydä tutustumassa varhaiskasvatuspaikkaan tarpeeksi monta kertaa. Jokainen lapsi on erilainen, joten vanhemmat ja varhaiskasvattaja arvioivat yhdessä tutustumiskäyntien tarvetta uuteen päiväkotiin tai perhepäivähoitoon.

Pohjustamme uuden lapsen liittymistä joukkoon jo etukäteen muiden ryhmän lasten kanssa.

4. Ensimmäiset päivät 

Haluamme, että lapsellasi ja sinulla on turvallinen olo heti ensimmäisestä päivästä alkaen.

Olemme tilanteessa tukena monin tavoin, jotta lapsesi tuntee kuuluvansa joukkoon ja olevansa tervetullut. Tuttu aikuinen on ensimmäisten päivien aikana samoissa hoitovuoroissa lapsesi kanssa. On ihan normaalia, että lapsesi ikävöi aloitusvaiheessa, tunteita käsitellään ja lastasi lohdutetaan. Saat aina olla yhteydessä varhaiskasvatuspaikkaan ja kysellä kuulumisia.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Viinijärven koulun väistötilat kunnanvaltuuston käsittelyssä maanantaina 30.5.

Viinijärven koulun väistötilat kunnanvaltuuston käsittelyssä maanantaina 30.5.

Kunnanvaltuuston koko esityslista on julkaistu Dynastyssa.

Liperin kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina 30.5.2022. Esityslista on julkaistu Dynasty-palvelussa.

Valtuusto käsittelee kokouksessaan muun muassa Viinijärven koulun väistötiloja ja uuden koulun hankesuunnitelmaa. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 23.5. esittää valtuustolle, että Viinijärven koulun väliaikainen toiminta järjestetään koulun läheisyyteen toteutettavalla siirtokoulumallilla ja että Viinijärven koulun pysyvän rakennuksen hankesuunnittelutyö voidaan käynnistää.

Väistötilaratkaisun vaihtoehtoina ovat olleet siirtokoulutilat Viinijärvelle, väistötilat pitkäaikaisella vuokrasopimuksella Luovin alueella ylhäällä harjun päällä tai uimahallirakennuksessa ja perusopetustoiminnan siirtäminen väliaikaisesti kirkonkylän siirtokoulutiloihin. Eri väistötilaratkaisujen vertailua on tehty talouden, pedagogiikan ja toiminnan näkökulmista laajasti arvioiden. Lisäksi on pohdittu lapsivaikutuksia ja lapsen etua.

Jos väistötilat sijaitsevat muualla kuin Viinijärven nykyisen koulun läheisyydessä, tulee isoimmaksi haasteeksi koulukuljetusten uudelleen organisointi. Väistötiloissa nykyisen koulun läheisyydessä opetustoiminta voisi jatkua monilta osin normaalisti, eikä lasten koulumatkaan tai koulupäivän kestoon tulisi muutoksia.

Katso koko kunnanvaltuuston esityslista Dynastysta.

Puheenjohtajan nuija.

Yhteystiedot

Henkilökuva.

Katja Penttinen

Palvelusuunnittelija
 0400 428 397
katja.penttinen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute