Toimintatonni, pääkuva

Navigaatiovalikko

Toimintatonni, sisältö

Toimintatonni

Joensuun seudun maaseutupalveluilla on haettavissa toimintatonni, joka on suunnattu liperiläisille yhdistyksille, seuroille ja järjestöille.

Toimintatonni on osa maaseudun kehittämisrahaa, johon on varattu vuositasolla 10 000 euroa. Yhdellä hakemuksella voi hakea enintään 1000 euron avustusta ja kohteena voi olla esimerkiksi investointi, tapahtuma tai hankinta. Toimintatonnin voi myös käyttää osarahoituksena edellä mainittuihin kohteisiin.

Avustuksia haetaan maaseutujohtajalta vapaamuotoisella hakemuksella, josta on käytävä ilmi mitä, kenelle, miksi, milloin ja minkä verran haetaan, sekä koko tapahtuman tai investoinnin budjetti. Yksi hakija voi saada vuodessa enintään kaksi hyväksyttävää päätöstä.

Kokonaisbudjetista on hakijalla oltava vähintään 20 % talkootyötä tai rahaa. Talkootyön hinnaksi on määritelty ihmistyöstä 15 €/h ja traktorityöstä 45 €/h.

Toimintatonni jaetaan määrärahan puitteissa ja hakemus on oltava vireillä ennen toteutusta. Avustus voidaan tarvittaessa myös maksaa ennen toteutusta. Avustuskohteesta edellytetään toteutusta ja lyhyttä raportointia.

Mikäli kohde ei toteudu avustuspäätöksessä mainitulla tavalla, on Liperin kunnalla oikeus periä avustus takaisin. Maaseutulautakunta valtuuttaa maaseutujohtajan tekemään avustuspäätökset. Toimintatonnia voi hakea niin kauan kuin määrärahaa riittää.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Varhaiskasvatuksen sähköisessä asioinnissa häiriöitä

Varhaiskasvatuksen sähköisessä asioinnissa häiriöitä

Häiriö koskee palvelun käyttöä Chrome-selaimella. Vaikutukset rajautuvat palvelun sisäisiin yhteyksiin, eikä tilanteesta aiheudu käyttäjälle todellista tietoturvariskiä.

Varhaiskasvatuksen sähköisessä asioinnissa Miunpalveluiden kautta on ilmennyt viime päivinä häiriötä Chrome-selainta käytettäessä.

Palveluntarjoaja CGI tiedottaa, että häiriön seurauksena palvelun kansalais-käyttäjä näkee satunnaisesti Chromella ilmoituksen salaamattomasta yhteydestä ja ei-luotetusta varmenteesta. Virhe voi näkyä sekä ennen palveluun tunnistautumista että kirjauduttaessa ulos.

Vaikutukset rajautuvat palvelun sisäisiin yhteyksiin, eikä tilanteesta aiheudu käyttäjälle todellista tietoturvariskiä.

Ongelman selvitystä jatketaan. Väliaikaisena ratkaisuna toimii edelleen jonkin muun selaimen kuin Chromen käyttäminen.

Liperin kunnan varhaiskasvatus on tiedottanut asiakkaitaan asiasta myös suoraan TinyApp-sovelluksen kautta.

Esiopetuksen lapsia tutkimassa tablettitietokonetta luokkahuoneen lattialla

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute