Psykologit ja kuraattorit pääkuva

Navigaatiovalikko

Psykologit ja kuraattorit sisältö

Psykologit ja kuraattorit

Koulukuraattori on apuna koulunkäyntiin tai ihmissuhteisiin liittyvissä vaikeuksissa ja pulmissa.

Koulukuraattori tukee koulunkäyntiä, kasvua ja kehitystä, ennaltaehkäisee koulunkäyntiin liittyvien vaikeuksien syntyä ja ratkoo jo syntyneitä pulmia. Kuraattori tekee yhteistyötä oppilaiden, vanhempien, opettajien, koko kouluyhteisön ja koulun ulkopuolisten viranomaisten sekä muiden asiantuntijoiden kanssa. Hän on myös koulun oppilashuoltotyöryhmän jäsen.

Yhteistyö kuraattorin kanssa perustuu luottamuksellisuuteen.

Kuraattorin työmenetelmiä ovat muun muassa keskustelut, haastattelut ja ohjaus. Oppilas voi hakeutua koulukuraattorin luo keskustelemaan oma-aloitteisesti.

Myös esimerkiksi opettaja tai terveydenhoitaja voi ohjata oppilaan koulukuraattorin luo. Kuraattori voi ohjata oppilasta ja perhettä myös eteenpäin koulun ulkopuolisen asiantuntijan vastaanotolle.

Kuraattori auttaa esimerkiksi näissä tilanteissa

  • koulunkäynnissä on haasteita, kuten runsaasti poissaoloja tai motivaation puutetta
  • koulunkäynti käy muulla tavalla raskaaksi
  • oppilasta kiusataan koulussa, kavereiden kanssa on pulmia tai hän on yksinäinen
  • perheessä tai vapaa-aikana on ongelmia
  • oppilaalla on käyttäytymisen haasteita tai hän käyttää päihteitä.

Täältä tavoitat koulukuraattorit

Sivuston tietoja päivitetään!

Psykologit ja kuraattorit katso myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin koulukeskuksen tiedote 19

Liperin koulukeskuksen tiedote 19

Liperin koulukeskukselle on Pohjois-Karjalan hankintatoimi kilpailuttanut siirtokoulutilat. Siirtokoulun 1-kerrokseen tulevat tilat kolmelle alakoulun luokalle, alakoulun erityisopetusluokalle, musiikkiluokalle ja varastolle. 2-kerrokseen tulevat työtilat rehtoreille, apulaisjohtajalle, opinto-ohjaajille, kouluterveyden huollolle.

Siirtokouluun tulee wc- ja naulakkotilat. Siirtokoulu sijoittuu entisen lukion päädyn ja maatalousmuseon väliselle pellolle. Rakentaminen aloitetaan syyskuussa ja tavoitteena on, että siirtokoulu otetaan käyttöön vuoden 2020 alusta.

Koulukeskuksella on kesän aikana tehty tavanomaisia huoltotöitä. Ilmastointi on ollut päällä täydellä teholla koko ajan. Tiloihin on hankittu ilmanpuhdistimia.

Terveystarkastaja ja kunnossapitopalvelut tekevät koululle seurantakäynnin 20.9.2019.

Sisäilmatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran 10.10.2019.

Seuraava tiedote annetaan viikolla 43/2019.

Ilmakuva Liperin koulun ja terveyskeskuksen alueesta.

Lisätietoja antaa sähköpostilla:

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute