Psykologit ja kuraattorit pääkuva

Navigaatiovalikko

Psykologit ja kuraattorit sisältö

Psykologit ja kuraattorit

Koulukuraattori on apuna koulunkäyntiin tai ihmissuhteisiin liittyvissä vaikeuksissa ja pulmissa.

Koulukuraattori tukee koulunkäyntiä, kasvua ja kehitystä, ennaltaehkäisee koulunkäyntiin liittyvien vaikeuksien syntyä ja ratkoo jo syntyneitä pulmia. Kuraattori tekee yhteistyötä oppilaiden, vanhempien, opettajien, koko kouluyhteisön ja koulun ulkopuolisten viranomaisten sekä muiden asiantuntijoiden kanssa. Hän on myös koulun oppilashuoltotyöryhmän jäsen.

Yhteistyö kuraattorin kanssa perustuu luottamuksellisuuteen.

Kuraattorin työmenetelmiä ovat muun muassa keskustelut, haastattelut ja ohjaus. Oppilas voi hakeutua koulukuraattorin luo keskustelemaan oma-aloitteisesti.

Myös esimerkiksi opettaja tai terveydenhoitaja voi ohjata oppilaan koulukuraattorin luo. Kuraattori voi ohjata oppilasta ja perhettä myös eteenpäin koulun ulkopuolisen asiantuntijan vastaanotolle.

Kuraattori auttaa esimerkiksi näissä tilanteissa

  • koulunkäynnissä on haasteita, kuten runsaasti poissaoloja tai motivaation puutetta
  • koulunkäynti käy muulla tavalla raskaaksi
  • oppilasta kiusataan koulussa, kavereiden kanssa on pulmia tai hän on yksinäinen
  • perheessä tai vapaa-aikana on ongelmia
  • oppilaalla on käyttäytymisen haasteita tai hän käyttää päihteitä.

Täältä tavoitat koulukuraattorit

Sivuston tietoja päivitetään!

Psykologit ja kuraattorit katso myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Nuorten paikan suunnittelu etenee asukkaiden ja nuorten yhteistyönä

Nuorten paikan suunnittelu etenee asukkaiden ja nuorten yhteistyönä

Nuoret työstävät alueen pelisäännöt ja toimintatavat yhdessä aikuisten ja nuorisotyön ohjaajien kanssa.

Keskustelu Ylämyllylle suunnitellusta nuorten ajanviettopaikasta jatkui torstaina 24.11. Ylämyllyn nuorisotalolla.

Nuorten ja alueen asukasedustajien sekä nuorisotyön edustajien kanssa päädyttiin esittämään nuorten paikaksi Ammustien varressa olevan entisen varuskunnan aikaisen rakenteen puitteita. Tämä paikka sai osakseen kaikkien hyväksynnän.

Aiemmin nuorten paikkaa suunniteltiin Rykmentintien ja Varikontien risteyksen tuntumaan.

Nuoret kokoontuvat torstaina 1.12. kirjaamaan ylös toiveita ja suunnitelmia kohteeseen. Esille on noussut katos, tulipaikka ja ajoreitti Ammustieltä nuorten paikkaan.

Alueen lähiasukkaiden kuulemisen jälkeen Antti Ticklén suorittaa alueella puiden raivausta. Nuoret työstävät alueen pelisäännöt ja toimintatavat yhdessä aikuisten ja nuorisotyön ohjaajien kanssa.

Nuoret ovat valmiita osallistumaan alueella tehtäviin talkoisiin sekä ilmoittaneet halukkuutensa toteuttaa asukkaiden kuulemisen lähiasunnoilla.

Nuoria istumassa penkillä älylaitteet käsissään, kuva rajattu alavartaloihin

Lisätietoja antavat:

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute