Palkkatuettu työ pääkuva

Navigaatiovalikko

Palkkatuettu työ sisältö

Palkkatuettu työ

Palkkatuettua työtä on tarjolla kunnassa eri tehtävissä.

Palkkatuki on taloudellinen tuki, jonka TE-toimisto voi myöntää työnantajalle työttömän työnhakijan palkkakustannuksiin. Palkkatuen avulla työllistyessäsi saat arvokasta työkokemusta sekä mahdollisuuden päivittää ammattitaitoasi ja -osaamistasi.

Kysy palkkatuen mahdollisuudesta TE-toimiston yhteyshenkilöltäsi. Palkkatukea saadaksesi sinun tulee olla työtön työnhakija ja palkkatuetun työn tulee kehittää ammatillista osaamistasi.

Kuntaan töihin palkkatuella

Kuntaan on mahdollista työllistyä palkkatuella. Työllisyyspalvelut tarjoaa määräaikaisia, osa-aikaisia työsuhteita eri tehtävissä työnhakijan osaamisen ja ammatillisten tavoitteiden mukaan. Voimme räätälöidä erilaisia työtehtäviä tarpeittesi mukaisesti, esimerkiksi lisätyötyötunteja jo osa-aikatyössä olevalle.

Olemme palkanneet kunnassa aiemmin henkilöitä palkkatuettuun työhön esimerkiksi

  • koulujen iltavalvojiksi ja liikuntapaikkojen hoitotehtäviin
  • avustaviin tehtäviin päiväkodeissa ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä
  • ruokahuollon tehtäviin

Ota yhteyttä työllisyyspalveluihin ja kysy lisää!

Lomake

Lähetä meille yhteydenottopyyntö!

Syötä kenttään etu- ja sukunimi, puhelinnumero ja mahdollisesti sähköposti.

Palkkautettu työ katso myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin Leipäpäivä 25.9. Myllymiljöössä

Liperin Leipäpäivä 25.9. Myllymiljöössä

Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Liperin kirkonkylän Myllymiljöössä. Tapahtumassa on tarjolla sadonkorjuun tuotteita, leipää, leivonnaisia ja käsitöitä.

Perinteikäs Liperin Leipäpäivä järjestetään lauantaina 25. syyskuuta klo 10–14 Liperin myllymiljöössä, Meijeritie 1. Tapahtuman järjestää Liperin Leipäpäivä ry.

Tapahtumassa on tarjolla sadonkorjuun tuotteita, leipää, leivonnaisia ja käsitöitä. Tapahtumassa on myös leipien yhteismyyntipöytä.

Ilmoittautumiset näytteilleasettajaksi ja leipien yhteismyyntipöytään:  Johanna Rinnekari p. 0500 985 610, liperinleipapaiva@gmail.com.

Leipäpäivän yhteydessä järjestetään jo perinteeksi tullut Ruisleipäkilpailu. Lisätiedot, ilmoittautumiset kilpailuun: Mirja Jurvanen, pj, Liperin Martat p. 050 408 8810, jurvanen.mirja@gmail.com.

Ruisleipien vastaanotto tapahtuu pe 24.9. klo 16–17 Myllypuodissa. Tulokset julkistetaan ja voittajat palkitaan lauantaina klo 12. 

Myös Liperin kunta osallistuu tapahtumaan, löydät meidät heti pääportin tuntumasta! Kunnan pisteellä esittelyssä muun muassa lainavälineitämme, Kirkkolahden kehittämishankkeen kuulumisia ja tietoa palveluistamme. Tervetuloa!

Ruisleipä, perunoita ja mustikoita

Yhteystiedot

Henkilökuva

Mirja Kotivaara

Työhönvalmentaja
 050 441 6800
mirja.kotivaara@liperi.fi
Ylämyllyntie 62B, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute