Opetus pääkuva

Navigaatiovalikko

Elisa Chat - Perusopetus

Elisa Chat - Perusopetus (TÄMÄ näkyy vain ylläpitäjälle)

Opetus sisältö

Perusopetus

Kunnassamme on kuusi koulua, joista neljä on alakouluja, yksi yhdistetty ala- ja yläkoulu sekä yksi koulu erityistä tukea tarvitseville oppilaille Opetus perustuu positiiviseen pedagogiikkaan ja oppilaan aktiiviseen rooliin.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Muutoksia kouluun ilmoittautumisessa 2023

Muutoksia kouluun ilmoittautumisessa 2023

Perinteistä kouluun ilmoittautumista ei tänä vuonna järjestetä. Oppilaaksiottopäätökset tehdään jatkossa väestörekisteritietojen perusteella.

Oppilaan ilmoittautumista koulun ensimmäiselle luokalle ei tarvitse tehdä tänä vuonna lainkaan itse. Hyvinvointipalvelut poimivat väestörekisteristä tulevat ensimmäisen luokan oppilaat ja päätös oppilaaksi otosta tehdään näiden tietojen perusteella kouluilla.

Päätös koulupaikasta julkaistaan 1.2.2023 vanhemmille lapsen Wilmassa. Huoltajan tulee vahvan tunnistautumisen avulla luoda omat Wilma-tunnukset ja näin kirjautua järjestelmään.

Wilma tulee olemaan koulun ja kodin yhteinen viestintäkanava lapsen koko koulupolun ajan.

Ohjeet Wilma-tunnusten tekemiseksi löytyvät Wilman etusivulta Wilmaan kirjautuminen. Tunnusten luomisen jälkeen kirjaudutaan järjestelmään, josta oppilaaksiottopäätös löytyy Hakemukset ja päätökset -välilehdeltä.

Jos lapsi ei aloita koulua Liperin kunnan koulussa, tulee huoltajan olla yhteydessä hyvinvointipalveluiden hallintosihteeriin p. 050 407 9575.

Jos lapselle haetaan paikkaa muusta Liperin kunnan koulusta kuin lähikoulusta, toimitetaan kouluhakemus hyvinvoinnin hallintoon os. Keskustie 3, 83100 Liperi. Lomake löytyy osoitteesta Koulunkäyntioikeus muuhun kuin lähikouluun (liperi.fi)

Jos Wilma-tunnusten teko vahvalla tunnistautumisella ei onnistu, lisäohjeita saa koulujen koulusihteereiltä. Oppilaaksiottopäätöksen jälkeen tulee huoltajan tarkistaa lapsen ja huoltajien perustiedot Wilmassa Lomakkeet-välilehdellä ja tehdä tarvittavat muutokset.

Iltapäivätoiminnan haku tehdään maalis-huhtikuussa Wilman Hakemukset ja päätökset -välilehdellä ja hakuajasta tiedotetaan myöhemmin. Tarkemmat ohjeet ovat sähköisessä Tervetuloa kouluun -oppaassa, joka on sähköisesti luettavissa kunnan internetsivuilla ja Wilmassa 1.2.2023 jälkeen.

Lukuvuonna 2023–2024 perusopetus alkaa keskiviikkona 9.8.2023.

Tervetuloa kouluun Liperin kunnassa syksyllä 2023!

Karttapallo ja muita koulutarvikkeita luokassa

Yhteystiedot

Riitta Lappalainen

Hyvinvointijohtaja
 040 834 7185
riitta.lappalainen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Maija Niemeläinen

Hallintosihteeri
 050 407 9575
maija.niemelainen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Henkilökuva

Riina Sorsa

Toimistosihteeri
 040 674 2820
riina.sorsa@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute