Muut luvat pääkuva

Navigaatiovalikko

Muut luvat sisältö

Muut luvat

Täältä näet muut rakentamiseen liittyvät luvat.

Rakennusvalvonnan lupa-asiointi hoidetaan tammikuusta 2023 alkaen sähköisesti Lupapiste-palvelun kautta.

Sijoittamisluvat haetaan erillisen ohjeistuksen mukaisesti kirjallisesti.

Jatkoaikalupa

Voit hakea rakennusluvalle tai toimenpideluvalle jatkoaikaa, jos lupapäätöksessä mainittu luvan voimassaoloaika ei riitä. Rakennusluvan mukaiset työt tulee aloittaa kolmen vuoden sisällä ja saattaa loppuun viiden vuoden sisällä luvan lainvoimaisuudesta, muutoin lupa raukeaa. Toimenpideluvan mukaiset työt tulee saattaa loppuun kolmen vuoden sisällä, muutoin lupa raukeaa.

Rakennusvalvonta voi myöntää rakennusluvalle jatkoaikaa kaksi vuotta töiden aloittamista varten ja rakennus- ja toimenpideluvalle enintään kolme vuotta töiden loppuun saattamista varten. Aloittamista varten jatkoaikaa voidaan myöntää vain kerran. Loppuun saattamiselle jatkoaikaa myönnetään harkinnan perusteella enintään kolme vuotta kerrallaan.

Yksityiskohtaiset ohjeet jatkoaikaluvan hakemiseen Lupapisteessä löytyvät Lupapisteen tukiportaalista.

Jatkoaikaa ei voi hakea poikkeamispäätöksille tai suunnittelutarveratkaisuille. Jätä rakennuslupahakemus vireille niiden voimassaoloaikana.

Muutoslupa

Tarvitset muutosluvan, jos poikkeat lupapäätöksessä hyväksytyistä suunnitelmista olennaisesti tai niin, että muutos vaikuttaa naapureiden asemaan. Esimerkiksi muutokset rakennuksen koossa vaativat muutosluvan.

Ohjeet muutosluvan hakemiseen Lupapisteessä löytyvät Lupapisteen tukiportaalista.

Muutoslupahakemuksen liitteeksi tarvitaan pätevän suunnittelijan tekemät piirustukset. Myös naapurien kuuleminen voi olla tarpeen.

Vähäiset muutokset

Jos muutosluvan edellytykset eivät täyty ja muutokset ovat vähäisiä, rakennustarkastuspäällikkö voi hyväksyä muutokset niin sanotusti työnaikaisena muutoksena.

Hyväksytä lupaan liittyvät muutokset aina viranomaisella ennen katselmusta. Jos katselmuksilla havaitaan lupapiirustusten vastaisia ratkaisuja, katselmusta ei välttämättä voida hyväksyä.

Kokoontumistilapäätös

Kokoontumistilapäätös kertoo tietyssä tilassa samanaikaisesti sallittujen henkilöiden enimmäismäärän. Kokoontumistilapäätöksiä tarvitaan muun muassa ravintoloissa, kouluissa ja muissa julkisissa tiloissa. Päätös on kiinnitettävä näkyvälle paikalle kokoontumistilaan.

Maisematyölupa

Maisematyöluvan tarvitset puiden kaatamiseen tai maanrakennustöihin, jotka muuttavat olennaisesti maisemaa. Liperissä maisematyöluvan tarpeen ja maisematyölupahakemukset ratkaisee rakennustarkastuspäällikkö.

Ennen suunniteltuja maisemaa muuttavia toimenpiteitä varmista mahdollinen luvan tarve joko Lupapisteen neuvontapyynnöllä tai sähköpostitse (rakennusvalvonta@liperi.fi).

Maisematyölupahakemuksen liitteeksi tarvitaan asemapiirustus, jossa toimenpide, esim. puiden kaataminen, on esitetty. Muista, että naapurit tulee kuulla myös maisematyöluvan yhteydessä.

Sijoittamislupa

Liperin kunnassa johtojen, kaapeleiden, laitteiden ja rakennelmien sijoittamisesta kunnan omistamalle tai hallinnoimalle kiinteistölle tulee hallinnoijan / hakijan tehdä kirjallinen hakemus sijoittamisesta. Ennen hakemuksen toimittamista tutustu Johtojen sijoittamisen periaatteet -ohjeeseen. Sopijapuolten välillä tulee allekirjoittaa yhteistoimintasopimus, jossa sovitaan menettelytavoista, oikeuksista ja velvollisuuksista. Yhteistoimintasopimuksen liitteenä on ohje kaduilla ja yleisillä alueilla tehtävistä töistä. Kunnan tekemän sijoittamispäätöksen jälkeen allekirjoitetaan varsinainen sijoittamissopimus. 

Sijoittamislupa-asioissa yhteydenotot kaavoituspäällikkö Jukka Haltilahti, yhteystiedot sivun alaosassa.

 

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

Uutisen lisäys (ylläpito) on hetkellisesti pois käytöstä.

Yhteystiedot

Jouni Martikainen

rakennustarkastuspäällikkö
 050 401 4536
jouni.martikainen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Kirsi Kuronen

Lupavalmistelija
 040 630 0182
kirsi.kuronen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Kari Hirvonen

Kartoittaja
 050 448 9894
kari.hirvonen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Sari Kettunen

ympäristötarkastaja
 0400 428 653
sari.kettunen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Henkilökuva.

Jukka Haltilahti

Kaavoituspäällikkö
 0400 125 152
jukka.haltilahti@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute