Liperin koulu pääkuva

Navigaatiovalikko

Liperin koulu sisältö

Liperin koulu

Liperin koulu on kirkonkylällä sijaitseva alakoulu.

Juuri uudistunut Liperin koulu sijaitsee Liperin kirkonkylällä noin kilometrin päässä keskustasta Käsämän suuntaan keskellä historiallista maisemaa. Liperin koulu on alakoulu.

Koulusihteerimme työskentelee sekä alakoululla että yläkoululla.

Liperin koulu tekee tiivistä yhteistyötä esikoulun kanssa joustavassa esi- ja alkuopetuksessa. Järjestämme koulussa myös valvottua iltapäivätoimintaa.

Koulumme vahvuuksia ovat osaava ja aikaansa seuraava henkilökunta sekä kodin ja koulun yhteistyö.

Liperin koulun luokat ja liikuntasalit ovat monipuolisessa harrastuskäytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Koulukuja 2
83100 Liperi

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Opetusjärjestelyjen muutokset Liperin koulussa lukuvuodelle 2020–21

Opetusjärjestelyjen muutokset Liperin koulussa lukuvuodelle 2020–21

Tulevan lukuvuoden valmistelut perustuvat sekä tavanomaisiin muutoksiin koulun opettaja- ja oppilaskunnassa että kunnan hyvinvointilautakunnan päätökseen § 47 14.5.2020 ja sen mukaisiin talouden tasapainottamistoimenpiteisiin.

Kuluva kevätlukukausi on ollut monien käänteiden sävyttämä. Vaikka tärkeitä kevään koulupäivä on vielä jäljellä, teemme suunnitelmia myös tulevaa lukuvuotta 2020-21 varten.

Tulevan lukuvuoden valmistelut perustuvat sekä tavanomaisiin muutoksiin koulun opettaja- ja oppilaskunnassa että kunnan hyvinvointilautakunnan päätökseen § 47 14.5.2020 ja sen mukaisiin talouden tasapainottamistoimenpiteisiin.

Tällä hetkellä tiedossa olevat muutokset esitetään seuraavassa tiivistetysti:

Alakoulu

Alakoulussa tehdään uudet luokkajärjestelyt niin, että nykyisestä 1A ja 1B -luokista sekä tulevasta esiopetuksen ikäluokasta muodostetaan luokat 1, 2 ja yhdysluokka 1-2. Ratkaisu perustuu näiden ikäluokkien oppilasmäärien pedagogisesti perusteltuun jakamiseen (tuleva 1. vuosiluokka yhteensä 25 oppilasta, tuleva toinen vuosiluokka yhteensä 23 oppilasta).

Seuraavissa alakoulun opetusryhmissä tapahtuu joko uuden luokanopettajan aloittaminen, opetusryhmän koostumuksen muutos tai luokanopettajan vaihdos:

  • 1. luokka Anna-Leena Lötjönen
  • 1.-2. luokka uusi luokanopetuksen viranhaltija Mari Pesonen
  • 2. luokka Maija Kazera
  • 4. luokka Lauri Volmanen

Nykyisten 1A - ja 1B -luokan oppilaille tiedotetaan uudesta ryhmäjaosta ennen lukuvuoden päättymistä oppilaan oman luokanopettajan toimesta. Ryhmäjakoja on valmisteltu yhdessä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja koulun väen kanssa.

Yläkoulu

Tulevat seitsemännen vuosiluokan ryhmäjaot ja niiden luokanvalvojat tiedotetaan syksyllä lukuvuoden työn alkaessa. Hyvinvointilautakunnan päättämä kahden perusopetusryhmän vähentäminen kohdistetaan kahteen pienimmistä seitsemännen ja kahdeksannen luokan opetusryhmään 7G -(11 oppilasta) ja 8D -luokkaan (16 oppilasta).

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kyseisten opetusryhmien oppilaat sijoitetaan tasaisesti muihin saman luokka-asteen opetusryhmiin.

7G- ja 8D- luokkien oppilaille ja huoltajille tiedotetaan uudet ryhmäjaot ennen lukuvuoden päättymistä kyseisten luokkien luokanvalvojien toimesta. Ryhmäjakoja on valmisteltu yhteistyössä koulun oppilashuoltohenkilöstön kanssa.

Etualalla karttapallo, takana koulutarvikkeita.

Lisätietoja:

Yhteystiedot

Henkilökuva

Sanna Rissanen

Erityisluokanopettaja/koulunjohtaja
 040 568 4083
sanna.rissanen@edu.liperi.fi
Koulukuja 2, 83100 Liperi

Eeva Karttunen

Koulusihteeri 7-9 lk:t
 040 630 5919
eeva.karttunen@edu.liperi.fi
Laavupolku 2, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute