Navigaatiovalikko

Liperi-tietoa sisältö

Liperi-tietoa

Kunnallishallinnolla on Liperissä yli 140-vuotinen historia.

Ennen uuteen kunnallishallintoon siirtymistä paikallinen hallinto oli valtion ja ennen kaikkea kirkon käsissä. Uuteen kunnallishallintoon Liperissä siirryttiin vuonna 1875, kun seurakunta erotettiin kunnasta. Se merkitsi kunnallisten asioiden hoidon siirtymistä kokonaan kuntalaisille ja päätöksenteon siirtymistä kuntakokouksiin.

Kunnallishallinnon alkamista pidetään myös entisen emäpitäjän, Suur-Liperin, päättymisen ajankohtana, koska uusi kunnallisasetus mahdollisti useampien kuntien muodostamisen kuhunkin pitäjään. Näin entinen Suur-Liperi hajaantui useiksi eri kunniksi ja Liperin kunnan alueeksi jäi Liperin luterilaisen emäseurakunnan alue. 

Kirjaston toiminta alkoi Liperissä jo ennen uutta kunnallishallintoa; vuonna 2015 siitä tuli 170 vuotta.

Liperi tänään

Liperi on kolmen taajaman ja hieman alle 12 000 asukkaan kaunis ja vireä kunta Pohjois-Karjalassa. Sijaitsemme loistavien kulkuyhteyksien äärellä: meille pääsee junalla, bussilla, lentokoneella ja hyviä ulkoilureitistöjä pitkin myös pyörällä ja vaikka patikoiden.

Leipäpitäjänä tunnetussa Liperissä maataloudella on pitkät perinteet ja kunnassamme on tuottajia sekä alku- että lopputuotannossa. Maatalouden lisäksi kunnassamme on paljon teollisuuden yrityksiä, joiden tuotannon markkina-aluetta on koko maailma. Liperin kunnassa on kolme taajamaa: Liperin kirkonkylä, Ylämylly ja Viinijärvi. Lisäksi meillä on lukuisia vireitä kyliä.

Vaakuna

Liperin kunnan symboliksi vakiintuneen vaakunan suunnitteli tilauksesta taiteilija Ahti Hammar. Virallisesti vaakuna vahvistettiin käyttöön otettavaksi vuonna 1954. Vaakuna on ulkoasultaan yksinkertainen ja siinä on käytetty vain yhtä heraldiikan peruskuviota, toistoristiä. Vaakuna kuvaa Liperin emäseurakuntaa ja siitä irtaantuneita neljää luterilaista seurakuntaa: Outokumpu (Kuusjärvi), Kontiolahti, Kaavi ja Polvijärvi.

Joensuun seurakunta erotettiin Kontiolahdesta, ei suoraan Liperistä. Taustalla on entinen Suur-Liperi, joka oli aikansa hallinnollinen keskus niin maallisissa kuin hengellisissäkin asioissa ja josta muut seurakunnat ja pitäjät ovat irtautuneet.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperissä koronavirustilanne edelleen perustasolla

Liperissä koronavirustilanne edelleen perustasolla

Liperin kunta seuraa koronatilannetta niin alueellisesti kuin paikallisestikin päivittäin. Tilannetta arvioidaan yhdessä Siun soten asiantuntijoiden kanssa.

Liperin kunnan alueella koronavirustilanne on toistaiseksi säilynyt rauhallisena ja kunta on edelleen epidemian perustasolla.

Liperin naapurikunnassa Joensuussa epidemia on kiihtymisvaiheessa ja sekä Joensuussa että Kontiolahden kunnassa on voimassa maskisuositus kaikissa yleisissä tiloissa sekä sisä- ja ulkotapahtumissa.

Joensuun tilanteen mahdollisia vaikutuksia ja toimenpidetarpeita Liperin alueella on arvioitu yhdessä Siun soten asiantuntijoiden kanssa maanantain 23.11. ja tiistain 24.11. aikana. Kunnan johtoryhmässä päätettiin edetä seuraavasti:

  • Päivittäistä tilanneseurantaa jatketaan kuten tähänkin saakka.
  • Henkilöstöä ohjeistamme tarkemmin henkilöstökirjeessä sekä intran kautta.
  • Jatkamme koronaohjeistuksen ja tilannetiedon jakamista kunnan eri viestintäkanavissa.
  • Liikuntapaikat ja muut kunnan tilat ovat toistaiseksi auki normaalisti. Toivomme näissä paikoissa asioivien kiinnittävän huomiota hyvään käsihygieniaan ja turvaväleihin.
  • Toivomme, että kunnan asioinnissa käytetään ensisijaisesti puhelinta, sähköpostia tai sähköisiä palveluita, mikäli se on mahdollista.

Liperin kunta seuraa koronatilannetta niin alueellisesti kuin paikallisestikin päivittäin. Tilannetta arvioidaan yhdessä Siun soten asiantuntijoiden kanssa.

Koronatilanne voi muuttua nopeastikin, joten muutoksiin aukioloajoissa ja palveluissa on hyvä varautua. Asukkaiden kannattaa seurata Siun soten ja kunnan tiedotteita.

- Jokaisen meistä on nyt hyvä käyttää harkintaa ja ottaa käyttöön esimerkiksi Valtioneuvoston kanslian ja THL:n viisi valttia koronaa vastaan, vs. kunnanjohtaja Pellervo Hämäläinen korostaa.

Valtakunnalliset suositukset turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta ovat edelleen voimassa. Kasvomaskisuositus on voimassa koko maassa esimerkiksi joukkoliikenteessä.

Valtioneuvoston kanslian ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viisi valttia koronan torjuntaan:

  1. Jos saat oireita, mene koronatestiin ja pysy muuten kotona
  2. Pidä 1–2 metrin turvaväli
  3. Pese kädet, yski hihaan
  4. Käytä kasvomaskia, kun et voi pitää etäisyyttä
  5. Lataa Koronavilkku-sovellus

Hyödyllisiä linkkejä:

https://www.siunsote.fi/korona

www.thl.fi/koronavirus

https://suomitoimii.fi/5valttia/

Henkilö pesemässä käsiään saippualla

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute