Laadunarviointi pääkuva

Navigaatiovalikko

Laadunarviointi sisältö

Laadunarviointi

Liperin varhaiskasvatuksessa laadunarviointia tehdään varhaiskasvatuslain mukaisesti. Laadunarviointiin kuuluu sekä itsearviointi että ulkopuolinen arviointi.

Varhaiskasvatuslaissa on säädetty varhaiskasvatuksen arvioinnista. Arvioinnin tarkoituksena on turvata varhaiskasvatuslain toteutuminen ja tukea varhaiskasvatuksen kehittämistä sekä edistää lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä.

Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja tuottajan tulee arvioida antamaansa varhaiskasvatusta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin.

Sekä kunnallisten että yksityisten palveluntuottajien tulee suorittaa arviointia. Arviointien keskeiset tulokset tulee julkaista.

Karvi:n kaaviokuva vaikuttavuudesta

Laadunarviointi perustuu KARVI:n (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus) laatimiin laadun indikaattoreihin, jotka puretaan laatukriteereiksi.

Pedagogisen toiminnan tason arvioinnista ja kehittämisestä vastaa tulosyksikön esimies ja paikallisen tason arvioinnista ja kehittämisestä varhaiskasvatuksen johtaja.

Varhaiskasvatuksen arviointia ja kehittämistä toteuttamaan, koordinoimaan ja valvomaan perustetaan laadunarviointiryhmä. Ryhmään valitaan vanhempien, hyvinvointilautakunnan ja henkilöstön edustajat.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Kerro liikenteen vaaranpaikoista ja kehittämistarpeista

Kerro liikenteen vaaranpaikoista ja kehittämistarpeista

Kysely liittyy viisaan liikkumisen suunnitelmaan, jota laaditaan Joensuun seudun kunnissa.

Joensuun seudun kunnat Liperi, Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Kontiolahti, Outokumpu ja Polvijärvi sekä Pohjois-Savon ELY-keskus ovat aloittaneet viisaan liikkumisen suunnitelman laatimisen mainittuihin kuntiin. Hankkeen tavoitteena on edistää viisaita liikkumisvalintoja, parantaa liikenneturvallisuutta sekä luoda Joensuun seudulle toimintaa ohjaava suunnitelma turvallisen ja viisaan liikkumisen edistämiseksi.

Hankkeen alussa alueen asukkailta kartoitetaan liikenteen vaaranpaikkoja ja muita liikenneolosuhteisiin liittyviä kehittämistarpeita Maptionnaire-karttakyselyllä. Kyselyyn vastaaminen onnistuu parhaiten tietokoneella, mutta myös kännykällä tai tabletilla on mahdollista vastata. Toivomme teidän näkemyksiänne liikenneturvallisuudesta ja sen kehittämisestä. Kyselyssä on lyhyt lomakeosio, minkä lisäksi pääset merkitsemään kartalle liikenneturvallisuuden kannalta hankalia tai vaarallisia paikkoja sekä kävelyn ja pyöräilyn edistämisen kannalta tärkeitä kohteita.

Kysely on avoinna 18.6.2023 saakka.

Muokattu 7.6.: kyselyn aukioloaikaa pidennettiin 18.6. saakka.
Nuori ajaa skootterilla liikennevaloristeyksessä.

Yhteystiedot

Tiina Korhonen

Varhaiskasvatuksen johtaja
 040 766 0940
tiina.korhonen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute