Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtajan lähikuva

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left YTYÄ! -hankkeeseen haetaan koordinaattoria

YTYÄ! -hankkeeseen haetaan koordinaattoria

Hankekoordinaattori vastaa hankkeen etenemisestä ja tukee hankehenkilöstöä tavoitteiden saavuttamisessa. Tehtävän toimipaikka sijoittuu Liperiin, mutta työ edellyttää liikkumista neljän hankekunnan välillä.

Tule mukaan! Haemme neljän kunnan yhteiseen ESR-työllisyyshankkeeseen veturia eli hankekoordinaattoria. Hankkeessa ovat mukana Liperin, Kontiolahden ja Polvijärven kunnat sekä Outokummun kaupunki. YTYÄ! -YhteisTYÖLLÄ tuloksiin -hankkeellemme on myönnetty rahoitus ajalle 1.1.2020-31.12.2022. Hankkeessa on seitsemän työhönvalmentajaa viemässä hanketta kanssasi eteenpäin.

Arvostamme hankeosaamista, työllisyys- ja elinkeinopalveluiden tuntemusta, verkosto-osaamista ja luovaa työotetta. Toivomme myös, että sinulla on aiempaa kokemusta verkostoyhteistyöstä sekä viestintä- ja tiedottamisosaamista. Hankekoordinaattori vastaa hankkeen etenemisestä ja tukee hankehenkilöstöä tavoitteiden saavuttamisessa.

Hankekoordinaattorin toimipaikka sijoittuu Liperiin, mutta työ edellyttää liikkumista neljän hankekunnan välillä, joten työssä tarvitaan ajokorttia ja omaa autoa.

Hakuaika päättyy 31. elokuuta 2020 klo 15:00.

 

Ytyä!-hankkeen logokuva, jossa listattuna mukana olevat kunnat

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
 0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute