Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Päivityksiä järjestöavustusten hakemiseen

Päivityksiä järjestöavustusten hakemiseen

Tänä vuonna kaikkiin avustushakemuksiin tulee liittää pisteytystaulukko. Haettavana on myös uusi avustus hyvinvointia ja terveyttä edistävien tilaisuuksien tai tapahtumien järjestämiseen.

Hyvinvointilautakunta hyväksyi avustussäännön kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoiminnan sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen järjestöavustuksiin kokouksessaan 27.1.2022.

Nuoriso-, liikunta- ja kulttuuriavustusten hakuaika on vuosittain maaliskuussa. Haku tehdään ensisijaisesti sähköisesti Miunpalveluissa.

Aiemmista vuosista poiketen tänä vuonna nuoriso- ja kulttuuriavustuksiinkin tulee liittää pisteytystaulukko. Kulttuuriavustuksiin sisältyvää kohdeavustusta voivat hakea myös yksityishenkilöt ja vapaat toimintaryhmät.

Katso tarkemmat tiedot ja ohjeet hakemiseen sivulta https://www.liperi.fi/vuosiavustukset-ja-yhteistyosopimukset.

Vuonna 2022 on ensimmäistä kertaa mahdollista hakea myös hyvinvointia ja terveyttä edistävien tilaisuuksien tai tapahtumien järjestämiseen avustusta. Avustuksen hakeminen tapahtuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hyvinvointipalvelut@liperi.fi vähintään 3 viikkoa ennen tapahtumaa/tilaisuutta.

Avustuksen enimmäismäärä on 500 euroa tapahtumaa kohden toteutuneiden kustannusten mukaan. Lisätietoja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksista löydät avustussäännöstä.

Lue avustussääntö tästä.

Parvi joutsenia lennossa

Lisätietoja järjestöavustuksista:

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
 0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute