Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin kunta tukee Ukrainan siviilejä

Liperin kunta tukee Ukrainan siviilejä

Liperin kunta tukee Ukrainan siviilejä osallistumalla hyväntekeväisyyskonsertin järjestelyihin sekä lahjoituksella Punaisen Ristin katastrofirahastoon.

Liperin kunta tukee Ukrainan siviilejä osallistumalla hyväntekeväisyyskonsertin järjestelyihin sekä lahjoituksella Punaisen Ristin katastrofirahastoon.

”Muusikot rauhan puolesta Ukraina tukikonsertti” järjestetään sunnuntaina 27.3. kello 14 Ylämyllyn yläkoululla osoitteessa Laavupolku 2. Ohjelman suositushinta on 20 euroa, ja tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Punaisen Ristin katastrofirahaston kautta Ukrainan väestön hyväksi. Ohjelman järjestää liperiläinen Runo- ja laulumaailma ry yhteistyössä Liperin kunnan, Suomen Punaisen Ristin ja Ylämyllyn K-Marketin kanssa. Lue lisää tapahtumasta: Ukraina tukikonsertti - Muusikot rauhan puolesta (pohjois-karjala.fi)

Kunnanhallitus vahvisti kokouksessaan maanantaina 21.3., että Liperin kunta tukee hyväntekeväisyyskonsertin järjestelyjä. Lisäksi Liperin kunta tukee Ukrainan siviilejä 5000 euron lahjoituksella, joka tehdään Punaisen Ristin katastrofirahaston kautta Ukrainan väestön hyväksi.

Nippu viljaa, joka on sidottu keltaisella ja sinisellä nauhalla. Taustana on Ukrainan lippu.

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
 0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute