Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin kunta aloittaa aterioiden tarjoamisen etäopetuksessa oleville oppilaille ja varhaiskasvatuksen lapsille

Liperin kunta aloittaa aterioiden tarjoamisen etäopetuksessa oleville oppilaille ja varhaiskasvatuksen lapsille

Liperin kunnassa tarjotaan keskiviikosta 25. maaliskuuta alkaen ateria myös niiden perheiden lapsille, jotka ovat kotona varhaiskasvatuksesta tai perusopetuksesta. Olemme päivittäneet tietoja 1.4.2020.

Huoltajilla on mahdollisuus hakea ruokaa koulujen keittiöiltä ennakkoilmoituksella. Etukäteen ilmoittaminen on tärkeää, että osaamme varata riittävästi ruokaa.

Huom! Olemme päivittäneet ohjeistusta 1.4.2020!

Olemme päivittäneet myös muutamia muita kohtia ohjeistuksessamme, jotta välttyisimme ruuhkilta ja saisimme valmistettua ja toimitettua ruuan mahdollisimman sujuvasti.

Tilauksen tekeminen:

  • Tilaus tehdään aina kahta päivää aiemmin klo 13.30 mennessä ns. ylihuomisen noutoon keittiöiden sähköpostiosoitteisiin, ei puhelimella. Sähköpostiosoitteet löydät tämän tiedotteen lopusta.
  • Tee seuraavan viikon tilaus torstaihin mennessä, vaikka ottaisit ruuan useammalle tai vain yhdelle päivälle
  • Voit hakea ruokaa päivittäin tai vaikka kahden tai kolmen päivän tilauksen kerralla.
  • Maanantaiaamuisin toimitamme vain yhden aterian.
  • Tilaukset tehdään siihen keittiöön, josta noudat aterian.
  • Ilmoita keittiölle:
    • oppilaan/lapsen nimi ja koulu, luokka/päiväkoti ja ryhmä, onko/ei ole erityisruokavaliota (keittiö tarkastaa tiedon erityisruokavaliosta)
    • ruuan hakijan nimi
    • monelta hakija noutaa ruuat, hakuajat ovat vain klo 7.00-8.30 tai 13.30-15.00
  • Ruokien nouto ruokasalin ovelta, ei suoraan keittiöiden sisäänkäynneistä. Käynti vain ruokasalien pääovelta.
  • Pese kädet huolellisesti ennen noutoa ja noudata muutenkin THL:n ohjeistusta. Älä nouda ruokia flunssaisena tai muuten sairaana.

Muuta huomioitavaa tilauksin liittyen:

  • Tee mielellään usean päivän ateriatilaus kerralla.
  • Nykyisessä poikkeusolossa emme täysin noudata kiertävää ruokalistaamme, koska aterioiden määrät eivät ole vakiintuneita.
  • Pakkaamme vain jäähdytettyä ruokaa kertakäyttörasioihin, emme käytä asiakkaan omia astioita.
  • Ruoka-annos sisältää jäähdytetyn pääruoan ja sille suunnitellut lisukkeet, esimerkiksi salaattia, hedelmää, tuorepalaa sekä leipää. Annos ei sisällä juomaa.
  • Voimme pakata useamman (3) päivän annoksen kerrallaan, mutta ruoka on tai voi olla tuolloin samaa ruokaa.
  • Emme tee ruokaa koteihin take awayna: tämä palvelu on tarkoitettu vain ateriaan oikeutetuille etäopetuksessa oleville lapsille.

Keittiöiden yhteystiedot:

Ylämyllyn keskuskeittiö/Jyrin ruokala, Patteristontie 12c, 80400 Ylämylly. HUOM! Jos perheessä on vain varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen lapsia, tilaukset Taikametsän päiväkodin kautta: Anna Oinonen, kuusisepat@edu.liperi.fi. Jos perheessä on myös perusopetuksessa olevia, tilaa ruuat Ylämyllyn koulun Wilman kautta.

Koulukeskus, Koulutie 1, 83100 Liperi: koulunkeittio@liperi.fi

Viinijärven koulu, Kirkkotie 4, 83400 Viinijärvi: viinijarven.keskuskeittio@liperi.fi

Käsi ottamassa lautaselle lounasta linjastolta

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute