Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtajan lähikuva

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin Korpivaaran tuulipuistohanke etenee - rakentamisesta vastaa OX2

Liperin Korpivaaran tuulipuistohanke etenee - rakentamisesta vastaa OX2

Tuulivoimapuiston rakentaminen Liperin Korpivaaraan etenee. Tuulipuistoon tulee neljä tuulivoimalaa. Hanke siirtyi lokakuussa Tuulialfalta uusiutuvan energian yhtiö OX2:lle, joka vastaa myös hankkeen rakentamisesta.

Tuulipuiston toteuttaminen on aloitettu lokakuussa tuulihavaintomaston pystytyksellä. Ennen lopullisen voimalamallin valintaa halutaan alueelta vielä tarkempia tuulisuustietoja. Tämänhetkisen aikataulun mukaan tuulipuiston pohjustus- ja rakennustyöt alkavat vuoden 2020 aikana. Tuulivoimapuiston on määrä valmistua kaupalliseen käyttöön vuosien 2021-2022 aikana.

Suunnittelutarveratkaisu tuulivoimapuistolle ja rakennusluvat voimaloille on hyväksytty vuonna 2016. Rakennusluvan mukaan Korpivaaran tuulivoimapuistoon suunnitteilla olevien voimaloiden enimmäiskorkeus tulee olemaan 236 metriä ja enimmäislähtömelutaso 106 desibeliä. Korkeudella tarkoitetaan voimalan lavan pyyhkäisykorkeutta.

Liperin Korpivaaran tuulivoimapuisto tullaan liittämään Fingridin 110 kilovoltin Kontiolahti-Huutokoski-voimalinjaan.

Liperi on mukana hiilineutraalien kuntien HINKU-verkostossa, joka pyrkii pienentämään kuntien hiilijalanjälkeä. Hiilineutraaliustavoitetta edistää myös Korpivaaran tuulipuistohanke. Tuulivoima on kotimaista, päästötöntä ja uusiutuvaa energiaa.

Tällä hetkellä OX2:lla on Suomessa rakenteilla kuusi tuulipuistoa.

OX2 viestii hankkeen etenemisestä, ja tulossa on muun muassa avoin keskustelutilaisuus kuntalaisille.

Lisätietoja antavat OX2:n Niklas Hokka (yhteystiedot alla), sekä maanantaista 28. lokakuuta alkaen Liperin kunnan rakennusvalvonta, rakennustarkastaja Raimo Ponkilainen, raimo.ponkilainen@liperi.fi.

Alla videoupotuksena koostevideo Lapuan Jouttikallion tuulipuiston rakentamisesta:

Kolme tuulivoimalaa Jouttikallion tuulipuistossa.

Lisätietoja hankkeesta:

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
 0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute