Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtajan lähikuva

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Koronatilanteen tuomat muutokset kunnan palveluihin 4.12. alkaen

Koronatilanteen tuomat muutokset kunnan palveluihin 4.12. alkaen

Siun soten koko toimialue on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Seuraa tiedotustamme. Muutoksia voi tulla nopeasti alueellisesti tai paikallisesti.

Siun sote tiedotti torstaina 3. joulukuuta 2020, että koko toimialue on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Yhtenäiset suositukset kasvomaskien käytöstä, julkisista ja yksityisistä kokoontumisista, matkustamisesta sekä harrastustoiminnasta astuivat voimaan välittömästi 3.12.2020 ja ovat voimassa 4.1.2021 saakka.

Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää 4. joulukuuta 2020 antamallaan määräyksellä tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Pohjois-Karjalan maakunnan kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 (kaksikymmentä) henkilöä. Määräys on voimassa ajalla 5.12.2020–4.1.2021.

Liikuntaryhmät

Liperin kunta keskeyttää kunnan järjestämät aikuisten ohjatut liikuntaryhmät 4. joulukuuta alkaen. Olemme suoraan yhteydessä ryhmien osallistujiin.

Liperin kunnan kuntosalit ja uimahalli Liprakka pidetään toistaiseksi auki. Kehotamme kävijöitä huolehtimaan turvaväleistä ja huolellisesta käsienpesusta.

Nuorisotyö

Liperin kunnan nuorisotilat pysyvät toistaiseksi auki. Koronapandemian aikana Liperin kunta kerää nimi- ja puhelinyhteystiedot nuorisotilojen käyttäjistä.

Tietojen keräämisellä halutaan turvata mahdollisessa koronatartuntatapauksessa nuorisotiloissa tartunnalle altistuneiden henkilöiden tavoitettavuus. Nuorisotilojen käyttäjien tiedot kerätään henkilön suostumuksella. Tietoja käytetään vain tartuntaketjujen jäljittämiseen, ei esimerkiksi markkinointiin.

Yhdistykset ja tapahtumat

Yhdistysten ja järjestöjen muut kuin aikuisten liikuntaryhmät voivat edelleen kokoontua Liperin kunnan tiloissa, kunhan kokoontumisissa noudatetaan 20 hengen kokoontumisrajoitusta ja osallistujat käyttävät mahdollisuuksien mukaan kasvomaskeja.

Liperin kunnan järjestämät yleisötapahtumat joulukuussa on peruttu.

Seuraa tiedotustamme. Muutoksia voi tulla nopeasti alueellisesti tai paikallisesti.

Vahva maskisuositus

Liperin kunta suosittelee Siun soten ohjeen mukaisesti vahvasti kasvomaskien käyttöä työpaikoilla, julkisissa sisätiloissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää. Toivomme kunnan asioissa asiointia ensisijaisesti puhelimen, sähköpostin tai muun sähköisen kanavan kautta.

Siun soten kasvomaskien jakelupiste Liperissä sijaitsee kunnanviraston palvelupisteellä, Varolantie 3, 83100 Liperi. Palvelupiste on avoinna joka arkipäivä klo 9–11 ja 12–15.

Siun soten suositukset koko Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueelle ovat:

  1. Suositellaan yleisötilaisuuksien rajaamista 20 henkilöön koko Pohjois-Karjalan alueella
  2. Suositellaan alueellisesti yksityistilaisuuksien rajaamista 20 henkilöön edellyttäen turvavälien ja hygieniaohjeistuksien täyttymistä
  3. Kasvomaskien käyttöä suositellaan työpaikoilla, julkisissa sisätiloissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää
  4. Suositellaan aikuisten ryhmäliikunnan keskeyttämisen jatkamista sisätiloissa
  5. Suositellaan korkeakoulujen väliaikaista etäopetusta jatkettavan huomioiden välttämättömän lähiopetuksen tarpeet
  6. Etätyösuositus aina kun mahdollista
  7. Suositellaan välttämään matkustamista kotimaassa ja ulkomailla.

Katso Alueelliset suositukset ja rajoitukset - siunsote.fi

Uutiseen päivitetty 7.12. tarkennus kohtaan yhdistykset ja tapahtumat.

Kertakäyttöisiä kasvomaskeja pinossa

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
 0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute