Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Haettavana varhaiskasvatuksen opettajien tehtäviä

Haettavana varhaiskasvatuksen opettajien tehtäviä

Liperin kunta hakee varhaiskasvatuksen opettajia varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen. Hakuaika tehtäviin päättyy 3. huhtikuuta 2020 klo 15:00.

Liperin varhaiskasvatuksen toiminnassa kestävä kehitys ja luontokasvatus ovat keskeisiä ohjaavia tekijöitä. Päiväkodeilla on kasvihuoneita, eläimiä, luontoavusteista toimintaa sekä teknologiaa käytetään hyväksi tutustuttaessa lasten kanssa eri luontoon ja sen ilmiöihin.

Lisäksi kielirikasteinen toiminta, lasten lukutaidon ja kielellisten taitojen edistäminen sekä musiikkikasvatus ovat osa arkeamme.

Haemme neljää varhaiskasvatuksen opettajaa varhaiskasvatukseen. Tehtävien ensisijaisina sijoituspaikkoina ovat Taikametsän ja Puolivälin päiväkodit Ylämyllyllä.

Haettavana on myös kolme varhaiskasvatuksen opettajan tehtävää Liperin kunnan esiopetuksessa. Esiopetuksessa sijoituspaikat ovat Liperin esiopetus, jossa kokeiluna alkaa kaksivuotinen esiopetus 5-6 vuotiaille lapsille, Ylämyllyllä Taikametsän päiväkoti ja Puolivälin vuoropäiväkoti. Esiopetuksessa on kielirikasteista toimintaa (englanti, ruotsi ja venäjä) ja teknologiaa hyödynnetään kaikessa mahdollisessa toiminnassa pedagogisena välineenä.

Hakuaika kaikkiin tehtäviin päättyy 3. huhtikuuta 2020 klo 15:00. Tehtävät ovat vakinaisia.

Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekryn kautta, johon pääset yllä olevista linkeistä.

Voit kuitenkin hakea työpaikkoja myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän työavain.

Hakemuksia ei palauteta. Myös postitse lähetetyt hakemukset käsitellään sähköisesti Kuntarekry-järjestelmässä. Hakemusten postitusosoite on Liperin kunta, PL 20, 83101 Liperi.

Usean ihmisen kädet pitelemässä multapaakkua, josta kasvaa vihreä verso

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute