Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Haemme Liperin kuntaan hyvinvointijohtajaa

Haemme Liperin kuntaan hyvinvointijohtajaa

Liperin kunnanhallitus julistaa haettavaksi hyvinvointijohtajan viran. Hyvinvointipalveluissa työskentelee noin 300 henkilöä ja se sisältää varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osa-alueet. Hyvinvointijohtajalla on rooli sosiaali- ja terveyspalveluiden omistajaohjauksessa.

Haemme Liperin kuntaan hyvinvointijohtajaa, joka edistää työllään kunnan koko väestön hyvinvointia ja terveyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa osallistumista kunnan johtoryhmän ja hyvinvointilautakunnan työhön, asioiden valmistelua kunnan ja Siun SOTE:n yhteisen neuvottelukunnan päätöksissä ja osallistumista erilaisiin hyvinvointityön verkostoihin. Hyvinvointijohtajalla on kokonaisvastuu hyvinvointipalveluiden taloudesta ja palvelualueen johtamisesta poikkihallinnollisesti. Palvelualueeseen kuuluvat niin perusopetus, varhaiskasvatus kuin vapaa-aikapalvelutkin.

Viran kelpoisuusehtoina ovat soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys hyvinvointityöhön. Lisäksi odotamme, että sinulla on työkokemusta kuntatyöstä ja esimiestehtävästä, henkilöstöjohtamisesta sekä talous- ja hallinto-osaamista. Lisäksi katsomme eduksi kasvatus- ja sivistyspalveluiden osaamisen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen tuntemuksen.

Virka on vakituinen ja se täytetään 1.1.2020 lukien. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Tehtäväkohtainen palkka on 5000 €/kk.

Hakuaika on 27.6.–15.8.2019. Haastattelut järjestetään elo-syyskuun vaihteessa.

Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen Kuntarekry-järjestelmän kautta. Myös postitse lähetetyt hakemukset käsitellään sähköisesti Kuntarekry-järjestelmässä. Hakemusten postitusosoite on Liperin kunta, PL 20, 83101 Liperi.

Liperin logo harmaalla pohjalla

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute