Kaavoitus pääkuva

Navigaatiovalikko

Kaavoitus sisältö

Kaavoitus

Kaavoitus on rakentamisen ja muun maankäytön ohjaamista siten, että elinympäristö on toimiva ja viihtyisä.

Kaavoitus jakautuu kaavatasoihin, joissa yleispiirteisempi kaava ohjaa yksityiskohtaisemman kaavan laatimista. 

Maakuntakaava

Yleispiirteisin kaava on koko maakunnan kehitystä ohjaava maakuntakaava, jonka laatii Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. 

Yleiskaavat

Liperin kunta vastaa oman kunnan alueensa yleiskaavojen ja asemakaavojen laatimisesta.

Yleiskaavat ohjaavat kylä-, ranta- ja haja-asutusalueiden rakentamista sekä taajamien tarkempaa asemakaavoitusta. Yleiskaavalla varmistetaan, että maa- ja metsätalouden harjoittamiseen on riittävät edellytykset. Yleiskaava turvaa myös puhtaan luonnon säilymisen.

Yleiskaavan perusteella voidaan suoraan myöntää rakennusluvat kylä-, ranta- ja haja-asutusalueille.

Asemakaavat

Asemakaava on yksityiskohtaisin kaava, joka on laadittu kaikkiin kunnan taajamiin. Asemakaava-alueella kunta vastaa katujen rakentamisesta ja muun kunnallistekniikan järjestämisestä. Asemakaavoja samoin kuin yleiskaavoja tarkistetaan ja muutetaan aina tarpeen mukaan.

Yksityisellä maanomistajalla on mahdollisuus laatia ranta-asemakaava omistamalleen rannalle. Kunta valvoo ja hyväksyy ranta-asemakaavan.

Ranta-asemakaavoituksen laatimisohje

Kaavoituksen eteneminen

Kunnanhallitus päättää kaavoituksen aloittamisesta. Kaavahankkeista laaditaan ensin suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista (OAS). 

Ajankohtaiset kaavahankkeet julkaisemme vuosittain kaavoituskatsauksessa.

Kaavaa valmisteltaessa järjestämme tarpeen mukaan yleisötilaisuuksia. Kuntalaiset ja muut osalliset ovat tervetulleita kuulemaan kaavoituksen etenemisestä. Mielipiteitä otamme vastaan kaavoituksen eri vaiheissa sekä kirjallisesti että suullisesti yleisötilaisuuksissa.

Kaavoituksen käynnistymisestä sekä luonnos- ja ehdotusvaiheiden kuulemisesta tiedotamme Kotiseutu-uutisissa ja kunnan verkkosivuilla. 

Kunnanvaltuusto päättää kaavan hyväksymisestä.

Kaavoitukseen liittyvistä kysymyksistä tai tarpeista voit ottaa yhteyttä maankäyttötoimistoon. Maanomistaja voi hakea kaavoitusta tai kaavamuutosta kaavoitushakemuksella.

Kaavoituskatsaus

Kaavoituskatsaus

Liperin kunnan elinympäristölautakunta on hyväksynyt Liperin kaavoituskatsauksen 2022 - 2023 kokouksessaan 13.12.2022 § 206.

Katsauksen löydät alla olevasta palkista.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Kimmo Kymäläinen maankäyttöpäällikkönä 15. huhtikuuta alkaen

Kimmo Kymäläinen maankäyttöpäällikkönä 15. huhtikuuta alkaen

Liperin kunnan maankäyttöpäällikkönä toimii 15.4. alkaen Kimmo Kymäläinen. Rakennustarkastajana toimii samasta päivämäärästä alkaen Raimo Ponkilainen.

Ilmakuva Liperin kirkonkylästä

Yhteystiedot

Henkilökuva.

Jukka Haltilahti

Kaavoituspäällikkö
 0400 125 152
jukka.haltilahti@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Marja-Liisa Piironen

Maankäyttösihteeri
 040 630 0944
marja-liisa.piironen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Kari Hirvonen

Kartoittaja
 050 448 9894
kari.hirvonen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute