Ylämyllyn koulu pääkuva

Navigaatiovalikko

Ylämyllyn koulu sisältö

Ylämyllyn koulu

Ylämyllyn koulun kolme yksikköä sijaitsevat Jyrinkylässä, noin 15 kilometrin päässä Joensuun keskustasta entisellä varuskunta-alueella.

Ylämyllyn koulu toimii kolmessa yksikössä: Jyrin yksikkö (esiopetus ja 1.–2. luokat),  Paloaukean yksikkö (3.–6. luokat sekä kaksi koko kunnan pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden pienluokkaa) ja Patteriston yksikkö (7.–9. luokat).

Koulurakennusten lisäksi koulun käytössä ovat Jyrin liikuntahalli ja Jyrin ruokala. Alueella on erinomaiset mahdollisuudet monipuoliseen liikuntaan: frisbeegolfin harjoitusrata ja lähiliikuntapaikka aivan pihapiirissä, Jyrin alueen mahtavat ulkoilumaastot lenkkipolkuineen, Marssipuiston hiekkatekonurmi ja kumirouhetekonurmi, leikkipuisto, Paloaukean tatami- ja peilisali sekä Jyrin liikuntahalli ja kuntosali. Liikuntapaikat palvelevat kuntalaisia iltaisin ja osin päivisinkin.

Uuden yläkoulurakennuksen yhteydessä sijaitsevat myös Ylämyllyn kirjaston ja Ylämyllyn nuorisotalon tilat.

Pärnävaara on koululta vain pienen kävelymatkan päässä. Talvisin koululta pääsee suksimaan hyvin hoidettuja latuja Pärnävaaralle saakka, ja hyödynnämme Pärnävaaraa myös erilaisten ulkoilutapahtumien järjestämisessä.

Luokkien 7.-9. koulusihteeri on Eeva Karttunen, luokkien 1.-6. Kirsi Laakkonen. Yhteystiedot löytyvät alempaa tältä sivulta!

Jyrin yksikkö

Patteristontie 12 a
80400 Ylämylly

Paloaukean yksikkö

Patteristontie 12 e
80400 Ylämylly 

Patteriston yksikkö

Laavupolku 2
80400 Ylämylly

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin kunta aloittaa aterioiden tarjoamisen etäopetuksessa oleville oppilaille ja varhaiskasvatuksen lapsille

Liperin kunta aloittaa aterioiden tarjoamisen etäopetuksessa oleville oppilaille ja varhaiskasvatuksen lapsille

Liperin kunnassa tarjotaan keskiviikosta 25. maaliskuuta alkaen ateria myös niiden perheiden lapsille, jotka ovat kotona varhaiskasvatuksesta tai perusopetuksesta. Olemme päivittäneet tietoja 2.4.2020.

Liperin kunnassa tarjotaan ateria myös niiden perheiden lapsille, jotka ovat kotona varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta tai perusopetuksesta.

Huoltajilla on mahdollisuus hakea ruokaa koulujen keittiöiltä ennakkoilmoituksella. Etukäteen ilmoittaminen on tärkeää, että osaamme varata riittävästi ruokaa. Ohjeistusta on päivitetty 2.4.2020.

Siirrymme käytäntöön, jossa ruuat tilataan aina noutoa edeltävällä viikolla.

Olemme päivittäneet myös muutamia muita kohtia ohjeistuksessamme, jotta välttyisimme ruuhkilta ja saisimme valmistettua ja toimitettua ruuan mahdollisimman sujuvasti.

Ohjeet tilaukseen

  • Tee seuraavan viikon ruokien tilaus viimeistään edeltävän viikon torstaihin mennessä. Tee koko viikon ruokatilaus kerralla.
  • Valmistamme kuitenkin enintään kolmen päivän annokset kerralla varmistaaksemme tuoreuden, joten mikäli tilaat enemmän kuin kolme annosta, nouda ruuat kahdessa tai useammassa erässä.
  • Voit noutaa ruokia kaikkina arkipäivinä.
  • Ilmoita tilauksessasi selkeästi, kuinka monta annosta haet minäkin päivänä ja monelta.
  • Huomaathan, että maanantaiaamun noutoon on aikataulusyistä mahdollista valmistaa vain yksi annos. Maanantai-iltapäivän ja muiden päivien noutoon voit tilata 1-3 annosta.
  • Ilmoita tilauksen yhteydessä oppilaan/lapsen nimi ja koulu, luokka/päiväkoti ja ryhmä, onko/ei ole erityisruokavaliota (keittiö tarkastaa tiedon
  • Ilmoita tilausta tehdessäsi myös ruuan hakijan nimi. Jaamme ateriat ilmoitetun nimilistan mukaan.
  • Ruokien nouto ruokasalin ovelta, ei suoraan keittiöiden sisäänkäynneistä. Käynti vain ruokasalien pääovelta.
  • Pese kädet huolellisesti ennen noutoa ja noudata muutenkin THL:n ohjeistusta. Älä nouda ruokia flunssaisena tai muuten sairaana.

Muuta huomioitavaa:

  • Nykyisessä poikkeusolossa emme täysin noudata kiertävää ruokalistaamme, koska aterioiden määrät eivät ole vakiintuneita.
  • Pakkaamme vain jäähdytettyä ruokaa kertakäyttörasioihin, emme käytä asiakkaan omia astioita.
  • Ruoka-annos sisältää jäähdytetyn pääruoan ja sille suunnitellut lisukkeet, esimerkiksi salaattia, hedelmää, tuorepalaa sekä leipää. Annos ei sisällä juomaa.

Yhteystiedot ruuan tilaamiseen ja noutamiseen

YLÄMYLLY:

Ruuan tilaus:

  • Jos perheessä on vain varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen lapsia, tilaukset Taikametsän päiväkodin kautta: Anna Oinonen, kuusisepat@edu.liperi.fi.
  • Jos perheessä on myös Ylämyllyn koululla perusopetuksessa olevia lapsia, tilaa ruuat Ylämyllyn koulun Wilman kautta viestillä Nina Mattilalle
  • Jos perheessä on muissa kouluissa opiskelevia lapsia, mutta haluatte noutaa ruuat Ylämyllyn keittiöltä, niin ruuat tilataan sähköpostilla suoraan keittiöstä ylamylly.keittio@liperi.fi

Ruuan nouto:

  • Ylämyllyn keskuskeittiö/Jyrin ruokala, Patteristontie 12c, 80400 Ylämylly.

LIPERI:

Ruuan tilaus ja nouto: Koulukeskus, Koulutie 1, 83100 Liperi: koulunkeittio@liperi.fi

VIINIJÄRVI

Ruuan tilaus ja nouto: Viinijärven koulu, Kirkkotie 4, 83400 Viinijärvi: viinijarven.keskuskeittio@liperi.fi

 

Käsi ottamassa lautaselle lounasta linjastolta

Yhteystiedot

Antti Ikonen

rehtori
 050 549 0071
antti.ikonen@edu.liperi.fi
Laavupolku 2, 80400 Ylämylly

Patteriston yksikkö

Virpi Eronen

apulaisrehtori
 050 400 3284
virpi.eronen@edu.liperi.fi
Laavupolku 2, 80400 Ylämylly

Eeva Karttunen

Koulusihteeri 7-9 lk:t
 040 630 5919
eeva.karttunen@edu.liperi.fi
Laavupolku 2, 80400 Ylämylly

Paloaukean yksikkö

Pirjo Pasanen

Apulaisrehtori
 0400 318 008
pirjo.pasanen@edu.liperi.fi
Patteristontie 12 e, 80400 Ylämylly

Kirsi Laakkonen

Koulusihteeri 1-6 lk:t
 040 630 5944
kirsi.laakkonen@edu.liperi.fi
Patteristontie 12 e, 80400 Ylämylly

Jyrin yksikkö

Henkilökuva

Maarit Nummila

Apulaisrehtori
 050 353 6691
maarit.nummila@edu.liperi.fi
Patteristontie 12 a, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute