Vesiosuuskuntien avustukset, pääkuva

Navigaatiovalikko

Vesiosuuskuntien avustukset, sisältö

Vesiosuuskuntien avustukset

Haja-asutusalueiden vesi- ja viemärihuoltohankkeisiin voidaan hakea avustusta vuosittain kunnanvaltuuston hyväksymään talousarvioon varatuista määrärahoista.

Avustuksen hakeminen

Avustus tulee hakea ja avustuspäätös saada etukäteen ennen toteutuksen tai suunnittelun aloittamista. Isoissa hankkeissa hakemus on jätettävä edellisen vuoden syyskuun loppuun mennessä. Pienissä hankkeissa hakemus on jätettävä lokakuun loppuun mennessä.

Avustusten hakuaika on vuosittain 1.1.–31.10.

Suunnittelun avustaminen

Kunta avustaa vesiosuuskuntien / vesiyhtymien vesi- ja viemärihuoltosuunnitelmien laatimisessa 80 % hyväksyttävistä arvonlisäverottomista suunnittelukustannuksista, kuitenkin enintään 5000 euroa. 5000 euroa ylittävistä suunnittelukustannuksista tulee hakea erikseen avustusta ja ne käsitellään tapauskohtaisesti.

Suunnittelukustannusten hyväksymistä tulee hakea etukäteen ennen suunnittelutöiden aloittamista ja niiden tulee perustua julkisista hankinnoista annetun lainsäädännön mukaisiin kilpaileviin tarjouksiin suunnittelutyön suorittamisesta. Vesi- ja viemärihuoltotyön suunnittelukustannukset ja hakemukset hyväksyy tekninen johtaja.

Suunnitelman tulee perustua kunnan hyväksymään voimassa olevaan vesi- ja viemärihuollon yleissuunnitelmaan. Kunnalle tulee toimittaa suunnittelutyön valmistuttua yksi sarja osuuskunnan / vesiyhtymän hyväksymiä toteutussuunnitelmia. Yksittäisten talouksien vesi- ja viemärihuoltosuunnittelukustannuksiin kunta ei osallistu.

Myönnetyn avustuksen maksatusta on haettava heti suunnitelmien valmistuttua, kuitenkin viimeistään avustuksen myöntämisvuoden joulukuun 15. päivään mennessä. Myöhässä tulleita maksatushakemuksia ei oteta huomioon.

Hakemuksen liitteenä on toimitettava seuraavat asiakirjat:

  1. Osuuskunnan / vesiyhtymän päätös suunnittelukustannusten hakemisesta
  2. Selvitys osuuskunnan / vesiyhtymän perustamisesta (uudet hankkeet)
  3. Selvitys suunnittelutyön kilpailutuksen suorittamisesta ja ehdollisesta suunnittelijan valinnasta.
  4. Selvitys 20 % omarahoitusosuuden rahoitusjärjestelyistä.

Toteutuksen avustaminen

Kunnan avustusosuus hankkeiden toteutukseen on enintään 25 % toteutuneista arvonlisäverottomista kokonaiskustannuksista, kuitenkin enintään 3500 €/talous, jos samanaikaisesti toteutetaan vesi- ja viemärihuolto, muutoin enintään 2500 €/talous.

Avustettaviin hyväksyttäviin kustannuksiin luetaan runko- ja talojohdot osuuskunnan / yhtymän ja ao. kiinteistön liittymisrajaan saakka.

Avustus tulee hakea ja avustuspäätös saada etukäteen ennen toteutuksen aloittamista. Hankkeen toteutus tulee kilpailuttaa julkisista hankinnoista annetun lainsäädännön mukaisesti.

Avustushakemuksessa on käytävä ilmi kiinteistöt, joita vesi- ja viemärihuoltohanke koskee. Hakemuksessa on toimitettava kustannusarvio arvonlisäverottomista kokonaiskustannuksista, mielellään määrä/yksikköhintaluettelo. Liitteenä on toimitettava suunnitelmakartta/verkostokartta hankkeesta.

Maksatushakemuksessa on toimitettava luettelo toteutuneista arvonlisäverottomista kustannuksista ja liitteinä laskelmat/tositteet hankkeessa syntyneistä kustannuksista. Myönnetyn avustuksen maksatusta on haettava heti rakentamisen valmistuttua, kuitenkin viimeistään avustuksen myöntämisvuoden joulukuun 15. päivään mennessä, myöhässä tulleita maksatushakemuksia ei oteta huomioon.

Muun kuin kunnan julkisen avustuksen ollessa hankkeelle enemmän kuin 25 % kustannuksia, kunnan avustusosuutta pienennetään vastaavassa suhteessa.

Muut ehdot

Päätöksen avustusten maksatuksesta ja maksatusehdoista talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa tekee tekninen johtaja.

Kunta voi kustannuksellaan velvoittaa vesiosuuskunnan suurentamaan putkikokoa tai muuttamaan muutoin suunnitelmia. Vesiosuuskuntien- ja yhtymien tulee sitoutua siihen, että niiden hallitsemien ja omistamien verkostojen kautta voidaan hätätapauksessa johtaa vettä tai jätevettä. Tällaisissa tapauksissa tapahtuvasta ei suoriteta muuta korvausta kuin korvaus johdetun veden määrästä ja mahdollisesti vesihuoltoverkostolle aiheutunut todellinen vahinko.

Kunta ei peri liittymismaksua vesiosuuskunnalta/-yhtymältä vesihuoltohankkeen toteutuksen yhteydessä liittyneistä kiinteistöistä. Sama koskee niitä kiinteistöjä mitkä liittyvät hankkeen päättymisen jälkeen vesiosuuskunnan/-yhtymän verkostoon.

Avustettavien vesihuoltohankkeiden tulee olla kunnan viimeisimmän hyväksymän vesihuollon yleissuunnitelman mukaisia ja toteutettavien vesihuoltohankkeiden tulee kytkeytyä näin kunnan vesihuollon kokonaissuunnitelmaan.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut

Ennakkoäänestysaika kotimaassa on keskiviikosta tiistaihin 22.–28.3.2023.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään 22.3. klo 9. Liperissä ennakkoäänestyspaikkoja on kolme: Liperin kirjastossa (Keskustie 12), Ylämyllyn kirjastossa yläkoulun yhteydessä (Laavupolku 2) ja Viinijärven koululla (Kirkkotie 4).

Ennakkoäänestysaika kotimaassa on keskiviikosta tiistaihin 22.–28.3.2023. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023.

Ennakkoäänestyspaikat ovat avoinna seuraavasti:

  • Arkisin klo 9–18 (22.-24.3. ja 27.-28.3.2023)
  • Viikonloppuna la-su klo 10–16 (25.-26.3.2023)

Ohessa kartta, jossa näkyy Ylämyllyn äänestyspaikan sijainti yläkoulun rakennuksessa. Pysäköintialueelta tultaessa kirjasto sijaitsee rakennuksen vasemmanpuoleisessa siivessä.

Ylämyllyn äänestyspaikka sijaitsee Laavupolulla yläkoulun rakennuksessa. Parkkipaikalta päin tultaessa sisäänkäynti on rakennuksen vasemmanpuoleisessa siivessä.

Lisätietoa eduskuntavaalien äänestyksestä Liperissä löydät Vaalit-sivulta.

Vaalilipuke pudotetaan laatikkoon.

Yhteystiedot

Pauliina Sallinen

hallintosihteeri
 040 706 4145
pauliina.sallinen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Jouni Pekonen

Tekninen johtaja
 050 467 3533
jouni.pekonen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute