Varhaiskasvatus Liperissä pääkuva

Navigaatiovalikko

Elisa Chat - Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatus Liperissä sisältö

Varhaiskasvatus Liperissä

Varhaiskasvatuksen vastaavien yhteystiedot löydät tämän sivun alalaidasta. Jos sinulla herää kysymyksiä varhaiskasvatuksen järjestämisestä, voit ottaa yhteyttä palvelusuunnittelija Katja Penttiseen, p. 040 042 8397 soittamalla tai tekstiviestillä!

Lapset ovat omanlaisiaan yksilöitä ja sellaisenaan arvokkaita. Varhaiskasvatuksessamme lapset saavat yksilöllistä tukea, tuntevat kuuluvansa ryhmään, ovat tasa-arvoisia keskenään ja saavat äänensä kuuluviin, kun heitä koskevaa toimintaa suunnitellaan. Meille tärkeitä ovat myös terveelliset ja kestävät elämäntavat.

Varhaiskasvatuksessa noudatamme seuraavia periaatteita:

  • Ihmissuhteet ovat pysyviä, sisarukset saavat olla yhdessä ja eri-ikäiset lapset oppivat toisiltaan.
  • Kaikki lapset ovat erilaisia, ja otamme heidät vastaan sellaisina kuin he ovat. Suunnittelemme yksilöllisesti, millaista tukea kukin lapsi tarvitsee.
  • Puhumme lapsille kannustavasti ja teemme heidän vahvuutensa näkyviksi.
  • Annamme lasten rakentaa itse omaa oppimistaan ja otamme heidät mukaan toiminnan suunnitteluun.
  • Teknologia on arjessa mukana ja tukee oppimista.
  • Välitämme toisistamme ja kohtaamme toisemme aidosti. Teemme paljon yhdessä. Arjessa on iloa ja lämpöä.
  • Liikunta tukee oppimista, ja varhaiskasvatus sisältää ohjattua liikuntaa viikoittain. Liikunnan ilo ja riemu tulevat tutuiksi pienestä pitäen.
  • Lapset oppivat leikkiessään. Aikuiset ohjaavat lapsia ja huolehtivat, että tarjolla on monipuoliset leikin puitteet ja välineet.

Maksuton 5-vuotiaiden varhaiskasvatus

Maksutonta varhaiskasvatusta vuonna 2018 syntyneille tarjotaan 20 tuntia viikossa tai 80 tuntia kuukaudessa. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve on laajempi kuin 80 h kuukaudessa, perheet maksavat varattuihin lisätunteihin perustuvan maksun. Maksuttoman varhaiskasvatuksen tavoitteena on:

  • selvittää, miten maksuttomuus vaikuttaa 5-vuotiaiden lasten varhaiskasvatuksen osallistumisasteeseen
  • selvittää kokeilun vaikutusta perheen nuorempien lasten varhaiskasvatuksen osallistumisasteeseen
  • selvittää maksuttoman varhaiskasvatuksen kustannusvaikutuksia
  • edistää vanhempien työllistymistä
  • selvittää 5-vuotiaiden varhaiskasvatuksen toteutustapaa ja pedagogiikan kehittämistarpeita erityisesti suhteessa nykyiseen esiopetukseen
  • varhaiskasvatuksen palveluohjauksen kehittäminen

Maksuton varhaiskasvatus 0-4-vuotiaille

  • maksutonta on joko 20 tuntia viikossa tai 80 tuntia kuukaudessa, jos muuta varhaiskasvatuspalvelua ei käytetä
  • huoltajien kanssa sovitaan joko osaviikkoisesta tai osa-aikaisesta varhaiskasvatuksesta sekä kiinteistä päivistä ja kellonajoista
 

Liperin varhaiskasvatus upoke

Varhaiskasvatus Liperissä katso myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Viinijärven koulun hankesuunnittelu on käynnistynyt

Viinijärven koulun hankesuunnittelu on käynnistynyt

Päätökset mahdollisen peruskorjauksen laajuudesta tai uudisrakentamisesta tehdään hankesuunnittelun valmistuttua vuoden 2022 lopulla. Väistötilojen hankinnan kilpailutus on käynnistetty uudelleen tarkennetuilla suunnitelmilla.

Viinijärven koulukeskuksen väistötilojen hankinta etenee. Pohjois-Karjalan hankintatoimi kilpailutti kesän aikana suunnitelmien mukaiset väistötilat. Hankintaprosessi jouduttiin kuitenkin keskeyttämään liian korkeiksi nousseiden kustannusten takia.

Väistötilojen hankinnan kilpailutus on nyt käynnistetty uudelleen tarkennetuilla suunnitelmilla. Tavoitteena on, että väistötilat valmistuisivat mahdollisimman pian vuoden vaihteen jälkeen, kuitenkin viimeistään 31.3.2023 mennessä. Esi- ja alkuopetuksen sekä päiväkodin siivessä toimintaa voidaan toistaiseksi jatkaa normaalisti.

Viinijärven koulun hankesuunnittelu on käynnistynyt elokuun aikana. Päätökset mahdollisen peruskorjauksen laajuudesta tai uudisrakentamisesta tehdään hankesuunnittelun valmistuttua vuoden 2022 lopulla. Tarkemmat suunnitelmat uusista tiloista laaditaan hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen. Käyttäjien kuulemiset toteutetaan tuolloin työpajoissa arkkitehti- ja urakkasuunnittelun pohjaksi.

Koulun opetustiloihin ja päiväkodin tiloihin on tuotu Uniqair-ilmanpuhdistimia. Ilmanpuhdistimet on asennettu kaikkiin niihin tiloihin, joissa käyttäjät ovat kokeneet sisäilmahaasteita. Koululla ilmanpuhdistimien käyttö on todettu ilmanlaatua parantavaksi ja niitä hankitaan muutamia lisää.

Aiemmin tehtyinä toimenpiteinä kellaritilat on alipaineistettu ja niiden tilojen käyttöä on vähennetty. Kuntosali on toistaiseksi suljettu. Myös merkittävimmin vaurioituneen koulun vanhan osan alakäytävän käyttöä on vähennetty ja toimintoja on siirretty muihin osiin rakennusta.

Koulun liikuntasali on käytettävissä normaalisti ainakin vuoden vaihteeseen saakka. Liikuntatilojen käyttäjien on edelleen muistettava, että liikuntatilojen pukuhuonetiloissa kellarissa voi lyhytaikaisesti käydä, mutta siellä oleskelua ei suositella.

Viinijärven koulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä seuraa siirtotilojen toteutuksen sekä hankesuunnittelun etenemistä säännöllisesti. Koululle tehtyjen välittömien hallintatoimenpiteiden riittävyyttä seurataan valvontasuunnitelman mukaisella terveystarkastajan tarkastuksella marras-/joulukuussa. Sisäilmatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran 10.10.2023.

Riitta Lappalainen
Hyvinvointijohtaja

Jouni Pekonen
Tekninen johtaja

Viinijärven koulun julkisivu sisäpihalta

Lisätietoja sähköpostilla:

Yhteystiedot

Tiina Korhonen

Varhaiskasvatuksen johtaja
 040 766 0940
tiina.korhonen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Annina Hirvonen

Päiväkodin johtaja
 040 740 1878
annina.hirvonen@edu.liperi.fi
Koulukuja 1, 83100 Liperi

Sanna Partanen

Päiväkodin johtaja
 040 766 0950
sanna.partanen@edu.liperi.fi
Ylämyllyntie 52, 80400 Ylämylly

Henkilökuva

Taina Kuivalainen

Päiväkodin johtaja
 050 410 7639
taina.kuivalainen@edu.liperi.fi
Viljatie 1, 80400 Ylämylly

Henkilökuva.

Jenni Nissinen

Päiväkodin johtaja
 050 308 6216
jenni.nissinen@edu.liperi.fi
Patteristontie 12 d, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute