Navigaatiovalikko

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Pohjois-Karjala 300 -juhlavuosi on hyvien tekojen vuosi

Pohjois-Karjala 300 -juhlavuosi on hyvien tekojen vuosi

Pohjois-Karjalan maakunnan alue sai suurin piirtein nykyisen muotonsa vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa. Vuonna 2021 vietetään siis maakunnan 300-vuotissynttäreitä.

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto pyrkii tuomaan juhlavuoden esille koko vuoden ajan. Juhlavuoden lähtökohtina ovat pohjoiskarjalainen ihminen, yhteisöllisyys sekä moni-ilmeinen kulttuuri.

- Tavoitteenamme on yhdessä tekemisen ja aktiivisen osallistumisen lisääminen. Haluamme kiinnittää erityisesti huomiota yksinäisyyden vähentämiseen ja suvaitsevaisuuteen. Käynnistämme 300 hyvää tekoa haastekampanjan kaikille maakunnan asukkaille sekä palkitsemme tuttuun tapaan yksinäisyyttä vähentävän teon. Ja juhlavuonna on oivallinen mahdollisuus tutustua omiin juuriimme ja alueemme historiaan, kertoo maakuntaliiton markkinointipäällikkö Heli Räsänen.

Juhlavuosi näkyy useissa maakuntaliiton tukemissa tapahtumissa, joista ensimmäinen on 19.–21.2. Ilomantsissa pidettävä lumenveiston SM-kilpailu Ilolumi. Jokainen Pohjois-Karjalan kunta nostetaan vuorollaan esille mm. some-videokampanjassa. Oman historiallisen vivahteensa tähän tuo vuodevaihteessa Pohjois-Karjalaan liittyvä Heinäveden kunta.

Pohjois-Karjalan maakuntapäivän merkitys kasvaa juhlavuonna.

- Maakuntapäivän tilaisuuksia järjestetään ensi vuonna koko elokuun ajan ympäri maakuntaa paikallisten yhdistysten toimesta. Maakuntaliitto tukee järjestelyjä edellisvuosien tapaan, kertoo kulttuuriasiantuntija Pentti Ojajärvi.

Järjestelyllä pyritään mm. siihen, että ihmisillä olisi mahdollisuus osallistua useampaan tapahtumaan eri puolilla maakuntaa. Tätä on toivottu aikaisempinakin vuosina. Maakuntapäivän pääpaino on edelleen elokuun viimeisellä viikolla, jonne sijoittuu myös päätapahtuma eli Maailmankarjalaisten juhla. Juhlaa suunnitellaan koronatilanteen antamissa raameissa.

Juhlavuotta on suunniteltu laajassa yhteistyössä. Maakuntapäivän valmisteluryhmän nimi on vaihdettu juhlavuoden valmisteluryhmäksi ja siinä ovat edustettuina Karelia-AMK, Riveria, UEF, Business Joensuu, KETI, PIKES, Finnvera, Pohjois-Karjalan kauppakamari, Pohjois-Karjalan yrittäjät, Taito Pohjois-Karjala, Pohjois-Karjalan Liikunta (Pokali), Joensuun Virta, Joensuun kaupunki, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Taike, JANE, Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys, MSL ja Pohjois-Karjalan Martat.

Lisäksi mukana valmisteluissa ovat POKAT21 kulttuuri- ja identiteettiasiantuntijaryhmä sekä maakunnan viestijöiden verkosto.

Juhlavuoden logon on suunnitellut maakuntaliiton viestintäasiantuntija Laura Jussila.

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton juhlavuoden logo

Osa Pohjois-Karjalan juhlavuoden logosta

Lisätietoja:

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute