Puolivälin päiväkoti pääkuva

Navigaatiovalikko

Puolivälin päiväkoti sisältö

Puolivälin vuoropäiväkoti

Puolivälin päiväkoti Ylämyllyllä on vuoropäiväkoti, joka on avoinna tarpeen mukaan myös iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Kannustamme aktiiviseen oppimiseen, ja tilat on rakennettu sitä ajatellen: päiväkodissa on taide-, liikunta-, rakentelu- ja kotileikkialue.

Meillä lapset voivat tutkia ja nikkaroida, ja uimaan he pääsevät päiväkodin omaan uima-altaaseen. Lähellä on myös hyvät maastot monipuoliseen liikkumiseen. Huomioimme lapsen yksilöllisen unen tarpeen, ruokailurytmin ja muut päivittäiseen hoitoon liittyvät asiat, ja hoidon suunnittelemme aina yhteistyössä vanhempien kanssa. Lasten ja perheiden hyvinvointi on meille tärkeää.

Ryhmämme ovat sisarusryhmiä, joissa turvataan hyvien sisarussuhteiden syntyminen. Lapset leikkivät ja toimivat erilaisissa pienryhmissä, jotka muodostuvat lasten oman mielenkiinnon ja toiveiden perusteella.

Esiopetusta järjestetään aamu- ja iltapäivisin lasten hoitoaikojen perusteella.

Kodin ja päiväkodin viestinnässä käytämme TinyApp-sovellusta. Lisätietoja TinyApp -sovelluksesta saat omasta päiväkodista tai osoitteesta www.tinyapp.biz.

Puolivälin päiväkodin Tulevaisuuden kirjasto kutsuu uppoutumaan tarinoihin! Tutustu kirjastoon alla olevan videon kautta.

Yhteystiedot

Viljatie 2, 80400 Ylämylly

Ryhmät:

Liikuntavälinelainaamo

Päiväkodista löytyy liikuntavälinelainaamo, joka on tarkoitettu kaikkien liperiläisten varhaiskasvatusikäisten lasten perheille. Välineiden laina-aika on yksi viikko (maanantai iltapäivästä seuraavan viikon maanantaiaamuun). Lainaajalla voi olla yhtä aikaa lainassa vain yksi välinesetti. Tutustu tarkempiin lainaehtoihin lainaamoiden seinältä. Kysy lainaamon tarkempaa sijaintia tarvittaessa henkilökunnalta.

Liikuntavälinelainaamosta on lainattavissa seuraavat liikuntavälinesetit maksutta:

  1. Pelisetti: Twister-peli, tarrapallopeli, petankki ja renkaanheittopeli
  2. Pesisvälineet: räpylä, maila, pallo ja pyrstöpallo
  3. Salibandysetti: 2 x juniori maila, 2 x lasten maila ja 2 x pallo
  4. Frisbeegolfsetti: frisbeegolfkori ja 3 x frisbeegolfkiekko
  5. Sirkussetti: 3 x voimistelunauha, 3 x jonglööripallo, 4 x hernepussi, hulavanne, diabolo ja purkkijalat
  6. Lasten kiikarit
  7. Lumikenkäsetti: 1 x aikuisen ja 2 x lasten lumikengät

Katso opasvideo liikuntavälinelainaamon toiminnasta

Tutustu Kaikki yhes koos – liikutaan yhdessä -hankkeeseen!

Avaa tästä tulostettava perheliikuntapassi!

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Viinijärven koulun hankesuunnittelu on käynnistynyt

Viinijärven koulun hankesuunnittelu on käynnistynyt

Päätökset mahdollisen peruskorjauksen laajuudesta tai uudisrakentamisesta tehdään hankesuunnittelun valmistuttua vuoden 2022 lopulla. Väistötilojen hankinnan kilpailutus on käynnistetty uudelleen tarkennetuilla suunnitelmilla.

Viinijärven koulukeskuksen väistötilojen hankinta etenee. Pohjois-Karjalan hankintatoimi kilpailutti kesän aikana suunnitelmien mukaiset väistötilat. Hankintaprosessi jouduttiin kuitenkin keskeyttämään liian korkeiksi nousseiden kustannusten takia.

Väistötilojen hankinnan kilpailutus on nyt käynnistetty uudelleen tarkennetuilla suunnitelmilla. Tavoitteena on, että väistötilat valmistuisivat mahdollisimman pian vuoden vaihteen jälkeen, kuitenkin viimeistään 31.3.2023 mennessä. Esi- ja alkuopetuksen sekä päiväkodin siivessä toimintaa voidaan toistaiseksi jatkaa normaalisti.

Viinijärven koulun hankesuunnittelu on käynnistynyt elokuun aikana. Päätökset mahdollisen peruskorjauksen laajuudesta tai uudisrakentamisesta tehdään hankesuunnittelun valmistuttua vuoden 2022 lopulla. Tarkemmat suunnitelmat uusista tiloista laaditaan hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen. Käyttäjien kuulemiset toteutetaan tuolloin työpajoissa arkkitehti- ja urakkasuunnittelun pohjaksi.

Koulun opetustiloihin ja päiväkodin tiloihin on tuotu Uniqair-ilmanpuhdistimia. Ilmanpuhdistimet on asennettu kaikkiin niihin tiloihin, joissa käyttäjät ovat kokeneet sisäilmahaasteita. Koululla ilmanpuhdistimien käyttö on todettu ilmanlaatua parantavaksi ja niitä hankitaan muutamia lisää.

Aiemmin tehtyinä toimenpiteinä kellaritilat on alipaineistettu ja niiden tilojen käyttöä on vähennetty. Kuntosali on toistaiseksi suljettu. Myös merkittävimmin vaurioituneen koulun vanhan osan alakäytävän käyttöä on vähennetty ja toimintoja on siirretty muihin osiin rakennusta.

Koulun liikuntasali on käytettävissä normaalisti ainakin vuoden vaihteeseen saakka. Liikuntatilojen käyttäjien on edelleen muistettava, että liikuntatilojen pukuhuonetiloissa kellarissa voi lyhytaikaisesti käydä, mutta siellä oleskelua ei suositella.

Viinijärven koulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä seuraa siirtotilojen toteutuksen sekä hankesuunnittelun etenemistä säännöllisesti. Koululle tehtyjen välittömien hallintatoimenpiteiden riittävyyttä seurataan valvontasuunnitelman mukaisella terveystarkastajan tarkastuksella marras-/joulukuussa. Sisäilmatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran 10.10.2023.

Riitta Lappalainen
Hyvinvointijohtaja

Jouni Pekonen
Tekninen johtaja

Viinijärven koulun julkisivu sisäpihalta

Lisätietoja sähköpostilla:

Yhteystiedot

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute