Psykologit ja kuraattorit pääkuva

Navigaatiovalikko

Psykologit ja kuraattorit sisältö

Psykologit ja kuraattorit

Koulukuraattori on apuna koulunkäyntiin tai ihmissuhteisiin liittyvissä vaikeuksissa ja pulmissa.

Koulukuraattori tukee koulunkäyntiä, kasvua ja kehitystä, ennaltaehkäisee koulunkäyntiin liittyvien vaikeuksien syntyä ja ratkoo jo syntyneitä pulmia. Kuraattori tekee yhteistyötä oppilaiden, vanhempien, opettajien, koko kouluyhteisön ja koulun ulkopuolisten viranomaisten sekä muiden asiantuntijoiden kanssa. Hän on myös koulun oppilashuoltotyöryhmän jäsen.

Yhteistyö kuraattorin kanssa perustuu luottamuksellisuuteen.

Kuraattorin työmenetelmiä ovat muun muassa keskustelut, haastattelut ja ohjaus. Oppilas voi hakeutua koulukuraattorin luo keskustelemaan oma-aloitteisesti.

Myös esimerkiksi opettaja tai terveydenhoitaja voi ohjata oppilaan koulukuraattorin luo. Kuraattori voi ohjata oppilasta ja perhettä myös eteenpäin koulun ulkopuolisen asiantuntijan vastaanotolle.

Kuraattori auttaa esimerkiksi näissä tilanteissa

  • koulunkäynnissä on haasteita, kuten runsaasti poissaoloja tai motivaation puutetta
  • koulunkäynti käy muulla tavalla raskaaksi
  • oppilasta kiusataan koulussa, kavereiden kanssa on pulmia tai hän on yksinäinen
  • perheessä tai vapaa-aikana on ongelmia
  • oppilaalla on käyttäytymisen haasteita tai hän käyttää päihteitä.

Täältä tavoitat koulukuraattorit

Sivuston tietoja päivitetään!

Psykologit ja kuraattorit katso myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Uusi Liiku ja harrasta Liperissä -opas on julkaistu

Uusi Liiku ja harrasta Liperissä -opas on julkaistu

Liperin kunnan vapaa-aikatoimen opas syksyn ja kevään liikuntaryhmiin on julkaistu sähköisenä Issuu-palvelussa ja se jaellaan myös jokakotijakeluna Liperin kunnan alueella oleviin kotitalouksiin. Ilmoittautuminen kunnan järjestämiin liikuntaryhmiin alkaa 20. elokuuta klo 9:00.

Liiku ja harrasta Liperissä 2020–2021 on julkaistu. Oppaasta löydät tietoa liikuntapaikoista, kunnan järjestämistä liikuntaryhmistä ja esimerkiksiksi lainattavista liikuntavälineistä.

Ilmoittautumisohjeet löydät oppaasta sivulta 13, tämän uutisen yhteydestä sekä sivulta www.liperi.fi/ohjattu-liikunta.

Lisätietoa lainavälineistä löydät sivuilta 8 ja 9. Jos olet kiinnostunut liikuntaneuvonnasta, tutustu sivuilla 31 ja 32 esiteltyihin erilaisiin liikuntaneuvontapalveluihin!

Liikuntaryhmiin ilmoittautuminen kaudelle 2020–2021

Ilmoittautuminen Liperin kunnan järjestämiin liikuntaryhmiin alkaa torstaina 20. elokuuta klo 9.00.

Ilmoittautuminen tapahtuu tämän linkin kautta: bit.ly/LiperinLiikunta2020

HUOM! Ilmoittautumisia ei oteta vastaan puhelimitse.

Ilmoittautumispäivystys

Torstaina 20.8. klo 9.00–12.00

  • kunnanviraston palvelupiste (Varolantie 3)
  • monitoimitalo (Viljatie 1), sisäänkäynti Kievarintien puolelta
  • nuorisotalo (Kirkkotie 5)

Ilmoittautuminen tapahtuu sekä syys- että kevätkaudelle samaan aikaan.

Osallistumismaksu laskutetaan erikseen syys- ja kevätkauden osalta.

Syyskauden osallistumisen voi perua syyskuun ja kevätkauden osallistumisen joulukuun loppuun mennessä

Syyskauden osallistumismaksujen laskutus on lokakuussa.

Vapaista paikoista ilmoitetaan Liperin kunnan verkkosivulla www.liperi.fi/ohjattu-liikunta.

Tiedustelut: Hennariikka Virtanen, p. 040 582 6726, hennariikka.virtanen@edu.liperi.fi.

Kolme henkilöä vaeltamassa metsätiellä rinkat selässä

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute