Oppimisen tuki

Navigaatiovalikko

Oppimisen tuki sisältö

Oppimisen tuen muodot

Oppimisen tukea on saatavissa oppilaan tarpeiden mukaan.

Seuraamme oppilaiden koulunkäyntiä yhteistyössä luokan- ja aineenopettajien, erityisopettajan ja vanhempien kanssa, jotta voimme reagoida heti, kun tuen tarvetta ilmenee. Tuen tarvetta arvioimme aina tarvittaessa ja erityisesti koulun nivelvaiheissa toisen luokan ja kuudennen luokan keväällä.

Oppilaat saavat tukea aina yksilöllisten tarpeidensa mukaan, niin kauan ja sen tasoisena ja muotoisena kuin on tarpeen.

Voit seurata lapsesi saamaa yleistä tukea Wilman tukilehdeltä, jonne kirjaamme, millaista oppimisen tukea lapsesi on saanut. Tehostettua tukea arvioidaan lapselle laaditussa oppimissuunnitelmassa ja erityistä tukea lapsen HOJKS-asiakirjassa.

Yhteistyö kanssasi on tärkeää sekä tuen tarpeen selvittämisen, tuen suunnittelun että onnistuneen toteutuksen kannalta.

Tukiopetus

Oppilaalla on oikeus tukiopetukseen silloin, kun hän on jäänyt tilapäisesti jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee lyhytaikaista tukea.

Joskus hyödyksi voi olla ennakoiva tukiopetus eli asian opettelu ennakkoon. Se voi helpottaa oppitunnilla työskentelyä.

Osa-aikainen erityisopetus

Jos lapsellasi on vaikeuksia oppimisessa tai koulunkäynnissä, hän voi saada osa-aikaista erityisopetusta omassa ryhmässään, pienryhmässä tai erikseen yksilöllisenä opetuksena.

Alakoulussa keskitymme tukemaan oppimisvalmiuksia, motorisia, kielellisiä ja matemaattisia taitoja, oppimisen taitoja ja oppimistekniikoiden opettelua, sosiaalisia taitoja ja koulunkäyntiä kokonaisvaltaisesti. Esi- ja alkuopetuksessa annamme myös puheopetusta.

Yläkoulussa tuemme muun muassa oppimisstrategioiden oppimista, lukemisen ja kirjoittamisen taitoja, kielellisiä ja matemaattisia taitoja, sosiaalisissa taidoissa kehittymistä ja koulunkäyntiä kokonaisuutena. Tarvittaessa tuki voi keskittyä myös yksittäisiin oppiaineisiin.

Erityisopetus pienryhmäopetuksena

Pienryhmäopetusta annamme niissä oppiaineissa, joissa se on oppilaan kohdalla tarpeellista.

Kokoaikaista pienryhmäopetusta järjestämme alakoulussa pääasiassa pidennetyn oppivelvollisuuden erityisopetuksen pienryhmissä Ylämyllyn koulussa. Muissa tapauksissa kokoaikaisia erityisopetuksen jaksoja voimme tarjota erilaisilla erityisopetusjärjestelyillä.

Perusopetuksen yksilöllistäminen

Perusopetuksen tavoitteiden ja sisältöjen yksilöllistäminen voi olla tarpeen, jos oppilas vammaisuuden, sairauden, kehityksen viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun vastaavan syyn takia ei suoriudu perusopetuksen oppimäärästä.

Ennen kuin yksilöllistämme oppimääriä, kokeilemme oppiaineiden tavoitteiden ja sisältöjen eriyttämistä painoalueittain. Oppimääriä yksilöllistämme vain silloin, jos oppilas ei eriyttämisenkään jälkeen suoriudu hyväksyttävästi oppiaineen oppimäärästä.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Muista päivittää uusi kirjautumisosoite Wilma-sovellukseen

Muista päivittää uusi kirjautumisosoite Wilma-sovellukseen

Uusi kirjautumisosoite Wilmaan on https://liperi.inschool.fi. Mobiililaitteeseen asennettu Wilma-sovellus tulee poistaa puhelimesta/padista ja asentaa se uudestaan Play-kaupasta tai App Storesta sekä kirjautua Wilma-sovellukseen uudelleen.

Liperin Wilma-palvelun osoite muuttuu perjantaista 12.6.2020 klo 10:00 alkaen.

Käyttökatko alkaa jo edellisenä iltana 11.6.2020 klo 20:00 alkaen.

Wilma-palvelu päivitetään SaaS-pilvipalveluksi ja palvelu toimii jälleen normaalisti päivityksen jälkeen.

Wilma-palvelua käyttävän tulee päivityksen jälkeen noudattaa alla olevaa ohjeistusta, jonka jälkeen palvelu ohjaa oikeaan kirjautumisosoitteeseen.

Liperin Wilman osoite muuttuu:

Uusi kirjautumisosoite Wilmaan on https://liperi.inschool.fi

Mobiililaitteeseen asennettu Wilma-sovellus tulee poistaa puhelimesta/padista ja asentaa se uudestaan Play-kaupasta tai App Storesta sekä kirjautua Wilma-sovellukseen uudelleen.

Huom. mobiilisovelluksen käytössä on eroja eri käyttöjärjestelmien välillä.

  1. Poista vanha Wilma-sovellus puhelimesta.
  2. Asenna uusi sovellus Play-kaupasta tai App Storesta.
  3. Käynnistä Wilma-sovellus ja mene kohtaan Valitse Wilma.
  4. Etsi liperi.inschool.fi
  5. Kirjaudu sovellukseen käyttäjätunnuksellasi ja salasanallasi

Huoltaja: Jos olet unohtanut salasanasi, mene osoitteeseen liperi.inschool.fi ja vaihda salasanasi kohdassa “unohditko salasanasi”. Mikäli salasanan vaihto ei onnistu tai Wilman käytössä on muita ongelmia, ole yhteydessä koulusihteeriin.

Huom! Joissain Android puhelinmalleissa sovelluksen poisto ja uudelleenasennus ei hävitä vanhoja kirjautumistietoja. Tässä tapauksessa:

  1. Avaa Wilma-sovellus ja mene vasemman yläkulman valikosta Käyttäjätilit sivulle
  2. Paina oikeasta alakulmasta + -painiketta
  3. Mene aukeavasta kirjautumisikkunasta kohtaan Valitse Wilma
  4. Etsi liperi.inschool.fi
  5. Kirjaudu sovellukseen käyttäjätunnuksellasi ja salasanallasi
  6. Kun ruudulle tulee ilmoitus "Käyttäjätilin lisääminen onnistui" ja Käyttäjätilit sivulla näkyy käyttäjätunnuksen alla uusi osoite https://liperi.inschool.fi, on uusi Wilma käytössä.

Poista vielä tämän jälkeen vanha https://wilma.pohjoiskarjala.net/XXXX osoitteeseen viittaava käyttäjätili sovelluksesta:

  1. Käyttäjätilit sivulla pidä vanhan poistettavan käyttäjätunnuksen valintaa hetki pohjassa.
  2. Valitse aukeavasta valikosta Poista
  3. Tarkista, että Käyttäjätilit sivulla näkyy enää pelkästään liperi.inschool.fi käyttäjätunnus
Koulutarvikkeita, laskin ja puhelin puisella pöydällä

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute