Oppilaitosyhteistyö pääkuva

Navigaatiovalikko

Oppilaitosyhteistyö sisältö

Oppilaitosyhteistyö

Yhteistyö oppilaitosten kanssa on eduksi molemmille osapuolille.

Varhaiskasvatuksemme tekee tiivistä yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa. Kunnan päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja esiopetuksessa on tarjolla eripituisia harjoittelujaksoja opiskelijoille.

Opiskelijoiden tekemät opinnäytetyöt ovat hyödyksi, kun kehitämme kunnan palveluita. Niistä saamme arvokasta tutkittua tietoa toiminnastamme. Teemme oppilaitosten kanssa myös hankeyhteistyötä.

Työelämän ja oppilaitosten yhteistyö on tärkeää, sillä sen kautta opiskelijat saavat realistisen kuvan työelämästä. Kouluttajat tietävät työelämän tarpeet, ja me kunnassa taas otamme huomioon koulutuksen sisällöt, jotta opiskelija saa parhaan mahdollisen hyödyn harjoittelustaan.

Yhteistyökumppaneitamme ovat Riveria, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Varhaiskasvatuksen tuntivarausjärjestelmään muutoksia

Varhaiskasvatuksen tuntivarausjärjestelmään muutoksia

Maksullisen varhaiskasvatuksen ja esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen tuntivarausluokkia on päivitetty. Kaikille maksutonta varhaiskasvatusta on tarjolla 80 h/kk.

Liperin varhaiskasvatuksessa on vuodesta 2005 alkaen ollut voimassa tuntiperusteinen maksujärjestelmä. Järjestelmää on laajennettu ja päivitetty vuosien aikana saamamme palautteen perusteella. Käytössä on tähän asti ollut 13 tuntivarausluokkaa kymmenen tunnin välein.

Teimme huhtikuussa ja elokuussa seurannan tuntivarausluokkien käytöstä. Käytössä on selvästi havaittavissa keskittymiä tiettyihin tuntiluokkiin ja osassa tuntiluokista on vain yksittäisiä lapsia. Selvityksen perusteella hyvinvointilautakunta päätti (14.10.2021 § 111) muuttaa tuntivarausjärjestelmää 1.8.2022 alkaen seuraavasti:

Kaikille maksutonta varhaiskasvatusta on tarjolla 80 h/kk. Tällöin kiinteät läsnäolopäivät sovitaan ennakkoon.

Tämän lisäksi on saatavilla maksullista varhaiskasvatusta ja esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta, joista veloitetaan seuraavilla tavoilla:

Maksullinen varhaiskasvatus:

110 h/kk           45 % kokoaikaisesta maksusta

140 h/kk           60 %

160 h/kk           70 %

180 h/kk           75 %

181–210 h/kk 100 %

Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus:

50 h/kk              15 % kokoaikaisesta maksusta

70 h/kk              25 %

90 h/kk              35 %

110 h/kk           45 %

130 h/kk           55 %

Perhepäivähoitajien palkka määräytyy varattujen paikkojen ja lasten läsnäolotuntien perusteella. 1.8.2022 alkaen perhepäivähoitoon sijoitetaan lapsia, joilla on 140 h/kk tai sitä enemmän varhaiskasvatuksen tarvetta. Perhepäivähoidossa hoitajan työajan tasausvapaiden ja työloman aikana varhaiskasvatuksen maksut hyvitetään perheille, jos nämä järjestävät lapsen varahoidon itse.

Loma-aikojen hyvityksiin tulee 1.1.2022 alkaen muutoksia. Koulujen syysloma- ja talvilomaviikot hyvitetään jatkossakin asiakasmaksuissa, jos lapset ovat näinä aikoina lomalla. Joulunajan hyvitysjakso ilmoitetaan aina erikseen, riippuen jouluaaton ja loppiaisen sijoittumisesta kalenteriin.

Kesäaikana maksuissa hyvitetään asiakasmaksulain mukaisesti heinäkuu, jos lapsen varhaiskasvatus on alkanut edellisen vuoden elokuussa. Lisäksi hyvitetään 40 toimintapäivän yhtäjaksoinen poissaolo 1.6–31.8 välisenä aikana.

Puinen puheenjohtajan nuija pöydällä

Lisätietoja:

Yhteystiedot

Tiina Korhonen

Varhaiskasvatuksen johtaja
 040 766 0940
tiina.korhonen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute