Opetuksen painopisteet

Navigaatiovalikko

Opetuksen painopisteet sisältö

Opetuksen painopisteet

Joustava esi- ja alkuopetus, tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä yrittäjyyskasvatus ovat perusopetuksen painopisteitä.

Joustava esi- ja alkuopetus

Joustavassa esi- ja alkuopetuksessa esikoululaisilla ja 1–2-luokkien oppilailla on yhteisiä oppitunteja tai -tuokioita, jotka ylittävät oppiaineiden ja vuosiluokkien rajat. Toimintaa ohjaavat esi- ja alkuopetuksen opettajat ja ohjaajat yhdessä.

Opetuksessa voidaan hyödyntää esimerkiksi taito- ja taideaineprojekteja, ulkoilua ja liikuntaa sekä draamaa. Tarkka toteutus vaihtelee kouluittain.

Peruskoululaiset arvioivat taitojaan yhdessä opettajien kanssa.

Tunne- ja vuorovaikutustaidot

Tunne- ja vuorovaikutustaidot on seudun perusopetuksen yksi yhteinen painopiste. Liperin kunnassa olemme lisänneet tätä varten yhden tunnin sekä ensimmäiselle että toiselle vuosiluokalle.

Tunnit sisältävät muun muassa kiusaamisen vastaisia teemoja, yhdessä tekemistä ja tunnetaitojen opettelua.

Yrittäjyyskasvatus

Yrittäjyyskasvatus on elämässä tarvittavien tietojen, taitojen ja valmiuksien oppimista.

Yrittäjyyskasvatus ei ole vain yrittäjäksi kasvamista, vaan kokonaisvaltaista asenteiden ja taitojen kehittämistä.

Yrittäjyyskasvatus auttaa oppilaita tunnistamaan omat luontaiset vahvuutensa ja toiveensa tulevaisuudelta. Rohkaisemme kokeilemaan uusia tapoja oppia. Painotamme itseohjautuvuutta, luovuutta, riskin- ja vastuunottoa, tulevaisuusorientaatiota sekä tekemisen kautta oppimista. Kannustamme vuorovaikutukseen ja toisilta oppimiseen.

Toiminnallisuus kuvastaa yrittäjyyskasvatusta hyvin. Parhaimmillaan yrittäjyyskasvatus on silloin, kun se yhdistetään työelämään, jolloin oppilaat pääsevät heti peruskouluaikana kokemaan työelämää ja näkemään, mitä työelämässä heiltä odotetaan.

Yrittäjyyspolku - Joensuun seudun yrittäjyyskasvatussuunnitelma

Opetuksen painopisteet katso myös nämä

Katso myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin koulun moduleiden toimitus viikoilla 47 ja 48

Liperin koulun moduleiden toimitus viikoilla 47 ja 48

Liperin koulun siirtotiloiksi tulevia moduleita tuodaan paikalle 20.–21. sekä 26. marraskuuta.

Liperin koulun siirtotilamodulit saapuvat suunnitelmien mukaan Liperiin viikolla 47 ja 48. Maanantaina 18. marraskuuta alkavat Merimies-Unionin tukitoimenpiteet postilakolle voivat kuitenkin viivästää modulien kuljetusta Virosta Suomeen.

Modulit kuljetetaan Liperin koulun tontille Koulutien kautta. Kehotamme Koulutien käyttäjiä varovaisuuteen modulien siirron aikana.

Alla on kuva kuljetusreitistä.

Liperin siirtokoulutilojen aluesuunnitelma modulien kuljetuksen suhteen.

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute